Vaasan Sähkö mahdollistaa sähköpotkulautakokeilun Vaasassa

Maanantaina 14. syyskuuta käynnistyy Vaasassa kokeilu, joka tuo sähköpotkulaudat kaupungissa koekäyttöön. Pilotin mahdollistaa Vaasan Sähkö yhteistyössä Sisäsataman Terassin kanssa. Vaasalaiset saavat syksyn ajan liikkua kaupungin keskusta-alueilla TIERin sähköpotkulaudoilla. Vaasa on näin ollen Suomen neljäs kaupunki, jossa saksalaisen start-upin laudat ovat käytössä. Toiminnan operoinnista vastaa Sisäsataman Terassi Oy. Yhteistyö sopii Vaasan Sähkön tavoitteisiin hyvin. – Haluamme

Saaristomaisema säilyy merikaapelin ansiosta Sundomissa

Kesän aikana Vaasan Sundomin saaristossa on käynyt kuhina. Yhteensä noin puolitoista kilometriä sähkökaapelia on laskettu kaivinkoneella lautalta käsin meren pohjaan. Vaativa urakka on jatkoa viime vuonna alkaneelle Sulvan sähköverkon kehittämiselle ja tähtää parempaan sähkön toimitusvarmuuteen noin 1 300 Vaasan Sähköverkon asiakkaalla. Tarpeellisen linjan toteuttaminen merikaapelina mahdollistaa saaristomaiseman säilymisen muuttumattomana.

Energiayhtiön liikevaihto notkahti – taustalla matalampi energiankulutus, tuuli ja sade

Vuoden 2020 ensimmäinen puolisko oli energiayhtiön näkökulmasta haastava. Talvikuukausien leudon sään aikaansaama matala energiankulutus yhdistyi alkuvuodesta sateiseen ja tuuliseen säätyyppiin, ja yhdessä nämä painoivat sähkön markkinahintaa alas. Myös koronakevät vaikutti energiankulutukseen. Kahden ensimmäisen kvartaalin aikana Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihdossa tapahtui selkeä notkahdus edellisvuoteen verrattuna.

Vähemmän sähkökatkoja katkaisijoilla

Vaasan Sähköverkko asentaa syksyn aikana kymmenkunta katkaisijaa sähköverkkoonsa Laihialla, Mustasaaren Vikbyssä, Petsmossa ja Kunissa sekä Maalahden Bergössä ja Sorvarissa. Katkaisijat rajaavat mahdollisten sähkökatkojen vaikutuksia kytkemällä verkon viallisen osan pois, jolloin vian vaikutusalue pienenee. Ratkaisu otetaan käyttöön ensi vuoden aikana myös Raippaluodossa ja Björköbyssä.

Käytätkö OmaPostia? Tiesitkö, että laskumme menevät sinne automaattisesti?

Käytätkö OmaPosti-palvelua? Jos käytät, lähettämämme laskut saattavat odottaa sinua siellä. Olemme keväästä alkaen mahdollistaneet laskujen vastaanottamisen myös Postin OmaPosti-palvelun kautta. Jos sinulla on palvelu käytössä, tulee myös meidän laskumme sinne. Tämä johtuu lähettäjäasetuksistasi palvelussa. Jos haluat jatkossakin saada laskusi palveluun, varmistathan, että saat ilmoituksen saapuneista laskuista. Jos taas haluat mieluummin saada laskumme toisella tavalla, tulee

Oma aurinkoenergia houkuttelee

Kirkkaalta taivaalta paahtava aurinko saa yhä useamman pohtimaan aurinkopaneeleja omallekin katolle. Aurinkosähkön pientuotannon suosio on viime vuosina ollut räjähdysmäisessä kasvussa. Viime vuonna verkkoon liitettyjen aurinkovoimaloiden määrä kasvoi Vaasan Sähköverkon jakelualueella yli 80 prosentilla. Kuluvalle vuodelle ennakoidaan lähes saman suuruista kasvua.