
Oispa pullaa!
Kaikkihan tykkäävät pullista. Mutta kun niihin lisää porkkanaa, inkivääriä ja kauratoscaa, lopputulos on hullaantuminen!
16 pullaan tarvitset:
1 porkkanan (2 dl hienoa raastetta)
2 ½ dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
½ tl suolaa
8 dl vehnäjauhoja
50 g voita tai margariinia sulatettuna
Väliin:
25 g voita
2 tl kanelia
½ tl inkivääriä
Kauratoscaan:
50 g voita
1 dl sokeria
2 dl isoja kaurahiutaleita
½ dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
Tee ensin taikina. Kuori porkkana ja raasta hienoksi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, murustele ja liuota hiiva joukkoon. Sekoita mukaan sokeri, kardemumma ja suola. Lisää jauhot vähän kerrallaan koko ajan taikinaa vaivaten. Lisää voisula ja porkkanaraaste, kun suurin osa jauhoista on taikinassa. Lisää vielä sen verran jauhoja, että taikinasta tulee tasaista ja se irtoaa käsistä. Anna taikinan kohota liinan alla noin puoli tuntia. Leivo se pulliksi. Kauli taikina suorakaiteen malliseksi levyksi. Levitä pehmeä voi levyn päälle ja ripottele pinnalle kaneli ja inkivääri. Kääri rullalle pitkältä sivulta ja leikkaa 16 osaan. Laita palat pullavuokiin uunipellille ja anna kohota.
Leivo se pulliksi. Kauli taikina suorakaiteen malliseksi levyksi. Levitä pehmeä voi levyn päälle ja ripottele pinnalle kaneli ja inkivääri. Kääri rullalle pitkältä sivulta ja leikkaa 16 osaan. Laita palat pullavuokiin uunipellille ja anna kohota.
Valmista kauratosca. Sekoita pehmeän voin joukkoon kaurahiutaleet, sokeri, maito ja vehnäjauhot. Voitele pullat munalla. Levitä kauratosca pullien päälle.
Kypsennä herkut. Paista pullia 225 asteessa uunin keskiosassa noin 10–15 minuuttia.
Resepti: Hanna Hurtta
Kuva: Kirsi-Marja Savola
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
- Energianeuvonta
12 kk:n sähkösopimus – vuoden turva ilman pitkää sitoutumista
12 kuukauden määräaikainen sähkösopimus on yksi kuluttajien suosituimmista sopimuksista. Sähkön hinta on tiedossa vuodeksi eteenpäin, joten kulutuksen ennakointi ja budjetointi on…
-
Energianeuvonta6 kk:n sähkösopimus – lukitse sähkön hinta ilman pitkää sitoutumista
Kuuden kuukauden määräaikainen sähkösopimus on joustava vaihtoehto, jos haluat lukita sähkön hinnan hetkeksi. Sopimus toimii monelle talviturvana: kesällä käytetään esimerkiksi…
-
AjankohtaistaJännitteet Lähi-idässä – vaikuttavatko ne myös sähkösopimuksiin?
Lähi-itää koskeva uutisointi on vallannut mediatilaa viimeisten viikkojen aikana. Jo ennestään useassa alueen maassa on ollut jännitteitä ja sotilaallisia konflikteja.…