
3 kysymystä: Turusta Vaasaan kesätöiden perässä
Turusta kesäksi Vaasaan muuttanut Aliisa Romppainen työskenteli kesän Vaasan Sähkön markkinointitiimissä harjoittelijana. Kesän aikana hän on tehnyt töitä tapahtumien parissa, luonut sisältöjä verkkosivuille, ja oppinut työn ohessa energia-alan kiemuroista. Esitimme Aliisalle kolme kysymystä hänen kesätyöstään!
1. Miten päädyit hakemaan kesätöihin Vaasan Sähkölle?
”Kun näin työpaikkailmoituksen, minua kiinnosti ensiksi se, että kyseessä oli energia-alan yritys. Sen lisäksi Vaasan Sähkön rohkea brändi puhutteli, ja minulle tuli sellainen fiilis, että tuo voisi olla kiva työpaikka. Asiakaslähtöinen ajattelu on lähellä sydäntäni, ja arvasin, että tässä työssä pääsisin hyödyntämään sitä.
Työhaastattelusta jäi lämmin tunnelma, ja sama tunne on säilynyt koko kesän ajan. Työkaverit ovat olleet todella mukavia, ja tekemiseeni on luotettu alusta lähtien.”
2. Mitkä ovat olleet keskeisimmät tehtäväsi ja mitä olet oppinut?
”Vaasan Sähkö sponsoroi, järjestää ja on mukana monenlaisissa tapahtumissa Vaasan seudulla. Päätehtäväni onkin ollut kesän tapahtumien koordinointi yhteistyökumppaneidemme kanssa. Tapahtumien järjestäminen on opettanut minulle ajanhallintaa, priorisointia ja ongelmanratkaisua. On ollut opettavaista nähdä, miten hommat toimivat kulisseissa ennen tapahtumaa ja sen aikana!
Tapahtumissa asiat harvoin menevät täysin suunnitelman mukaan, eikä kaikkeen voi myöskään aina varautua. Kun muuttujia tulee, tärkeintä on löytää tilanteeseen ratkaisu ja uskaltaa toimia sen mukaan. Ei saa jäädä jumiin, sillä se ei vie mihinkään.
Olen pitänyt siitä, että olen saanut tehdä töitä kädet savessa. On mahtava tunne, kun tapahtumapäivä koittaa ja teltat ja muut elementit alkavat rakentumaan tapahtumapaikalle.”
3. Mikä oli kesätyösi kohokohta?
”Yleisellä tasolla olen nauttinut erityisesti siitä tunteesta, kun olen ollut tapahtumissa yhdessä ihmisten kanssa. Itselle tulee hyvä mieli, kun saa välittää muille hyvää fiilistä.
On myös ollut inspiroivaa nähdä, miten yhteistyön voimin voidaan tehdä kaikenlaista hienoa ja suurta. Tapahtumaa järjestettäessä kaikilla on se oma pieni, tai isompi, tehtävänsä, ja kun jokainen hoitaa oman tonttinsa, syntyy kokonainen tapahtuma, jonne ihmiset tulevat viihtymään ja hakemaan elämyksiä!
Kesäni huipentui elokuussa Vaasan Taiteiden yöhön, jossa järjestimme Vaasan Sähkön teltalla silent discon. Olen kutsunut tätä projektia omaksi ”kesäbeibikseni”, sillä se oli kokonaisuus, josta pidin langat omissa käsissäni alusta loppuun saakka. Silent discomme olikin oikein suosittu, ja tanssintäyteisestä illasta jäi ihanat muistot!”
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
Ajankohtaista3 kysymystä: Turusta Vaasaan kesätöiden perässä
Turusta kesäksi Vaasaan muuttanut Aliisa Romppainen työskenteli kesän Vaasan Sähkön markkinointitiimissä harjoittelijana. Kesän aikana hän on tehnyt töitä tapahtumien parissa,…
-
MarkkinakatsausSähkömarkkinakatsaus: Syksy 2026
Kuluvan vuoden hyvin vähäsateisen sään takia vesivarastojen täyttöasteet Pohjoismaissa ovat matalalla tasolla, samalla Euroopan maakaasuvarastojen täyttöaste on vuodenaikaan nähden historiallisen…
-
AjankohtaistaTilanne Lähi-idässä ei ota laantuakseen – näin se vaikuttaa sähkön hintaan
Hormuzinsalmen liikenne on edelleen suurimmilta osin pysähdyksissä. Tilanne, joka on kestänyt jo yli puoli vuotta, ei näytä ratkeavan. Keräsimme tähän…