Kokemuksia pörssisähkön käyttämisestä: kenelle pörssisähkö sopii?

”Pörssisähkö on pitkällä tähtäimellä taatusti edullisin sopimusmuoto”, pohtii pitkän linjan pörssisähkön ostaja.

Kokemuksia pörssisähköstä: hyvä valinta, jos sähkönkäyttöä pystyy ajoittamaan

Pörssisähköön siirtyminen voi mietityttää kiinteähintaiseen sähkösopimukseen tottunutta. Kysyimme kahdelta pörssisähkön tilaajalta heidän kokemuksistaan ja pörssisähkösopimuksen vaikutuksista sähkön käytön tottumuksiin.

”Pörssisähkö on pitkällä tähtäimellä taatusti edullisin sopimusmuoto”, pörssisähköön jo vuosia sitten siirtynyt kerrostaloasukas Ville toteaa.

”Omalla toiminnalla pystyy vaikuttamaan paljon käytetyn sähkön hintaan, mutta se vaatii suunnitelmallisuutta ja hieman vaivannäköä”, kertoo puolestaan vastikään pörssisähkösopimuksen solminut, omakotitalossa asuva Lotta.

Ville on nauttinut pitkään erittäin edullisesta pörssisähköstä. Esimerkiksi vuonna 2019 asunnon koko vuoden sähkölaskut olivat vain 250 euroa. Pörssisähkön kalliit tunnit eivät nekään Villeä huolestuta, sillä kaukolämmöllä lämpiävässä kerrostalossa sähkönkulutus on joka tapauksessa varsin pientä.

Pörssisähkön hinnan seuraaminen on helppoa

Vuonna 2009 valmistuneessa 210-neliöisessä omakotitalossa asuvalla Lotalla on hyviä kokemuksia pörssisähköstä. Perheen vuosittainen sähkönkulutus on ollut noin 8 300 kilowattituntia vuodessa. Lotta kertoo, että pörssisähköön siirtyminen on lisännyt tietoisuutta sähkön hinnasta.

”Seuraan sähkön hintaa sahko.tk-sivustolta”, hän kertoo.

”Aiemmin pesukoneet pyörivät milloin sattuu, ja jopa vajaana, jos oli kiire. Nyt olemme suunnitelmallisempia.”

Villellä kännykän etusivulla taas on Fingridin sovellus. Siitä hän on jo vuosia vilkaissut sähkön tuntihinnan ennen saunan lämmittämistä.

Villen vuonna 2015 valmistuneessa kerrostalokodissa kuluu sähköä noin 2 700 kilowattituntia vuodessa. Tuntikulutusluvut kertovat sähköpiheistä kylmälaitteista ja valaistuksesta. Jopa aamun leivänpaahto ja kahvikoneen käynnistys erottuvat pieninä hyppäyksinä kulutuksessa. Asunnon ylivoimaisesti suurimmat sähkösyöpöt ovat talvisaikaan ahkerassa käytössä oleva sauna, kesällä taas viilentävä ilmalämpöpumppu.

Ilmalämpöpumpun viilennystä tarvitaan eniten kuumina kesäöinä, ja se osuu hyvin pörssisähkön halvoille tunneille.

Kokemukset pörssisähköstä vaihtelevat lämmitysmuodon mukaan

Villelle ja Lotalle pörssisähkösopimus sopiikin hyvin. Se on edullisin vaihtoehto, jos pystyy ajoittamaan päivittäisen sähkönkulutuksensa keskimääräistä halvemmille tunneille ja tarvittaessa säästämään sähköä, jos pörssihinta kohoaa kovin korkeaksi.

Molempien talouksien lämmityksestä vastaa kaukolämpö, joten talven lämmityskausi ei juuri nosta sähkönkulutusta.

Kenelläkään ei kuitenkaan ole kristallipalloa, joka kertoisi, millaiseksi pörssihinta tulevaisuudessa muodostuu. Vaasan Sähkön energiapäällikkö Mikael Mäkelä toteaa, että pörssisähkö sopii sellaiselle kotitaloudelle, jossa vuoden mittaan vaihteleva sähkölaskun suuruus ei ole ongelma.

Entäpä jos asuukin sähkölämmitteisessä talossa, jossa kulutus on talven tullen huomattavasti korkeampaa kuin kesällä?

”Pörssisähkö voi soveltua tällaisellekin asiakkaalle, mutta silloin pitää olla valmius seurata kulutusta tai investoida sellaisiin laitteisiin, jotka hoitavat seurantaa automaattisesti”, Mäkelä pohtii.

Esimerkiksi moniin lämpöpumppuihin on saatavissa älykäs ohjausjärjestelmä, joka optimoi asunnon ja käyttöveden lämmitystä vuorokauden halvan sähkön tunneille.

Sähkölämmittäjän suurin haaste on se, että kulutus nousee väkisinkin talviaikaan, eikä pörssisähkön kalliita tunteja aina pysty väistämään. Lue, miten pörssisähkön tuntihinta vaihtelee.

”Jos sähkölaskun ennustettavuus on tärkeää, ei ehkä kannata menettää yöuniaan pörssihintojen takia”, toteaa Mäkelä.

Vuonna 2019 esimerkkikerrostaloasunnon pörssisähkö oli erittäin halpaa: koko vuoden sähkölaskujen yhteissumma oli vain 253 euroa. Vuonna 2022 kulutetun pörssisähkön keskihinta oli 31,05 senttiä kilowattitunnilta.

Pörssisähköä kesämökille ja sähköautoon

Villen perheen sähkölaskuhistoria paljastaa, että pörssisähkö on ollut pitkällä tähtäimellä edullinen valinta. Vuonna 2019 asunnossa kulutetun pörssisähkön keskihinta siirtoineen ja veroineen oli vain 10 senttiä/kwh. Vuonna 2022 hinta oli korkeampi, mutta edelleen kilpailukykyinen kiinteähintaisiin sopimuksiin verrattuna.

Villellä on harkinnassa vaihto nykyisestä sekasähköstä Vaasan Sähkön puhtaalla tuulivoimalla tuotettuun pörssisähköön. Talouteen tulossa oleva sähköauto todennäköisesti kaksin- tai kolminkertaistaa vuotuisen sähkönkulutuksen. Myös sähköauton yöaikaan tapahtuvaan lataukseen pörssisähkö sopii mainiosti.

Villellä on myös kesämökki, jossa sielläkin on pörssisähkösopimus. Mökki pidetään talvisin kylmillään.

”Se on hyvä lähtökohta pörssisähkön hyödyntämiselle”, Mikael Mäkelä toteaa.

Jos mökillä käydään pääasiassa pyhäpäivinä tai heinäkuussa kesälomien aikaan, on sähkökulutus koko Suomessa alhaisimmillaan. Jos mökkimatka sattuu vielä tuuliselle päivälle, on pörssisähkö todennäköisesti varsin halpaa. Sen sijaan peruslämmön ylläpito ympäri vuoden saattaa tulla kalliiksi, jos mökin vanhaa lämmitysjärjestelmää ei pysty ohjaamaan.

Pörssisähköön siirtyminen vähensi sähkönkulutusta

Lotan perheen sähkönkäytöstä on pörssisähkösopimuksen myötä tullut entistä hintatietoisempaa.

”Sähkön kokonaiskulutus on laskenut meillä reilusti. Ajastamme auton latauksen sekä astian- ja pyykinpesukoneen aina edullisille tunneille. Yleensä ne ovat yön tunteja, mutta esimerkiksi tuulisina päivinä, kun hinta on todella alhainen, koneet pyörivät huolettomammin kellonajasta riippumatta”, Lotta kertoo.

”Pörssisähkö sopii hyvin taloudelle, joka pystyy vaikuttamaan omaan kulutukseensa: joko leikkaamaan sitä tai siirtämään kulutusta halvemmille tunneille”, Mikael Mäkelä kiteyttää.

Lue Mikael Mäkelän vinkit, kenelle pörssisähkö sopii parhaiten ja miten pörssisähköasiakas voi säästää sähkölaskussa.

Tee pörssisähkösopimus

Ajankohtaista

Merenkulun päästöt kuriin tekoälyn avulla

Lue lisää
Ajankohtaista

Kahvipöydässä oppii energia-alasta

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Kesän raikkain drinkki

Lue lisää
Havaintoja

Isoja kysymyksiä – pieniä tekoja

Lue lisää
Kotona

Helpot vinkit auton kesäsiivoukseen

Lue lisää
Kotona

Kyläily on nykyään rentoa, mutta ei spontaania

Lue lisää
Ajankohtaista

Seurataanko pörssisähköä kohta tunnin sijaan varttimuodossa?

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: kesä 2024

Lue lisää
Ajankohtaista

Laki velvoittaa yrityksiä asentamaan sähköauton latauspisteitä

Lue lisää
Ilmiöt

Monen sukupolven koti

Lue lisää
Ilmiöt

Avaruuskeskus auttaa yrityksiä

Lue lisää
Vastuullisuus

Tuulivoimaloiden lapojen kierrätys kehittyy

Lue lisää