
Sähköverkko saa aivoja
Oy RAVERA Ab on asentanut Vaasan Sähköverkon muuntamoille aivoja parin vuoden aikana. Ne ovat askel kohti älykästä sähköverkkoa, sanoo Raveran toimitusjohtaja Aimo Latvala.
Elina Vironen esitti Aimo Latvalalle kolme kysymystä.
1 Mitä hyötyä älykkäästä sähköverkosta on?
”Sähkökatkokset ovat älyverkossa lyhyempiä, koska älymuuntamot kykenevät rajaamaan vika-alueen muutamissa kymmenissä sekunneissa. Perinteisessä sähköverkossa se kestää huomattavasti kauemmin. Älyverkko voi myös auttaa pienentämään sähkön kulutusta ja sähkölaskua. Uskon, että tulevaisuudessa sähkön hinta määräytyy enemmän kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kun kulutus on pientä tai tuotantokapasiteettia paljon, sähkö on halpaa. Mutta esimerkiksi kylminä talvipäivinä, kun kysyntä on korkealla, hinta nousee. Suomessa on jo kodeissakin älylaitteita, jotka ostavat sähköä automaattisesti, kun se on edullista. Älyverkon ansiosta voit myös myydä omaan käyttöön tuottamaasi sähköä sähköyhtiölle. Tähän tarvittavia kaksisuuntaisia sähkömittareita on asennettu asiakkaille, joilla on aurinkopaneelit.”
Vaasan Sähköverkon 2 500 muuntamosta noin 30 on jo saanut aivot. Tänä vuonna aivoja asennetaan yli kymmenen lisää.
2 Mitä sähköverkon kehitysaskelta odotat?
”Sitä, että sähkön pitkäaikaisvarastoinnista tulisi niin kustannustehokasta, että yksityishenkilökin voisi käyttää esimerkiksi kesällä aurinkokennoissa tuottamaansa sähköä koko vuoden. Tällä hetkellä sähkön varastoiminen vuodeksi vaatii järjettömän kokoiset akut ja niin suuret aurinkopaneelit, että niitä ei hankita lottovoitollakaan.”
3 Millainen sähkönkuluttaja olet?
”Meidän perheessämme sähkönkulutus on pientä, ja sähkö on verrattain edullista, joten emme kiinnitä suurta huomiota sähkön käyttöön. Lapsiperheessä pyykätään silloin, kun tarve vaatii, ja saunassa käydään, kun tekee mieli – ei silloin, kun sähkö on halpaa. Ei tässä mitään himosaunojia olla, vaan sauna lämmitetään kerran tai kaksi viikossa.”
Kuva: Mikko Lehtimäki
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
EnergianeuvontaMiksi sähkösopimuksissa on eri hinnat? Näin sähkön hinta muodostuu
Sähkösopimusten hinnat vaihtelevat sen mukaan, miten ja milloin sähkö hankitaan: pörssisähkö noudattelee seuraavan vuorokauden markkinahintaa, muut sopimukset perustuvat pidemmälle tulevaisuuteen ennakoituun sähkönhintaan.…
-
EnergianeuvontaOnko sinulla pörssisähkö? Näin optimoit kulutusta ja säästät rahaa
Pörssisähkön spot-hinta vaihtelee vartin välein, joten sähkölaskun suuruuteen vaikuttaa ratkaisevasti se, milloin sähköä käytetään. Kun suurimpien sähkösyöppöjen käyttö ajoitetaan edullisimmille…
-
EnergianeuvontaPörssisähkö vai kiinteä hinta – kumpi säästää enemmän rahaa?
Sähkösopimuksen valinta pörssisähkön ja kiinteän hinnan välillä riippuu siitä, arvostaako pitkän aikavälin säästöjä vai ennustettavuutta ja mielenrauhaa. Taloudellisesti paras ratkaisu määräytyy sähkön…