
Porkkanakakun makua puuroon
Trendikäs tuorepuuro on superhelppo aamiainen, välipala tai eväs ulkoiluretkelle. Porkkanakakun maut tekevät puurosta vastustamattoman.
Kahden hengen annokseen tarvitset:
1 keskikokoisen porkkanan
2 dl kaurahiutaleita
2 rkl pellavansiemenrouhetta
1 mandariinin mehun
2 ½ kauramaitoa
1 rkl hunajaa
½ tl kanelia
ripauksen vaniljajauhetta tai 1 tl vaniljasokeria
Pinnalle: maustamatonta jogurttia
pekaanipähkinöitä
mustikoita
granaattiomenan siemeniä
1. Aloita porkkanaraasteesta
Kuori ja raasta porkkana raastimen pienellä terällä.
2. Yhdistä puuron ainekset:
Sekoita keskenään porkkanaraaste, kaurahiutaleet, pellavansiemenrouhe, mandariinin mehu, kauramaito, hunaja, kaneli ja vaniljajauhe.
3. Anna puuron valmistua itsestään:
Laita seos jääkaappiin tekeytymään mielellään yön yli tai vähintään tunniksi.
4. Annostele kauniisti:
Jaa puuro kahteen kulhoon ja viimeistele jogurtilla, rouhituilla pekaanipähkinöillä, mustikoilla ja granaattiomenan siemenillä.
Resepti: Hanna Hurtta
Kuva: Mari Lahti

Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
AjankohtaistaNäin taloyhtiö voi hyötyä kaukolämmön uudesta hinnoittelumallista
Vuoden 2027 alussa olemme siirtymässä uuteen kaukolämmön kausihinnoitteluun. Muutos koskee ennen kaikkea taloyhtiöitä ja yrityksiä. Auttaaksemme taloyhtiöasiakkaitamme löytämään muutoksessa tarjolla…
-
EnergianeuvontaSähkösopimus puhelinmyynnissä: oikeutesi ja peruuttaminen
Oletko joskus lupautunut puhelimessa uuteen sähkösopimukseen ja katunut sitä jälkikäteen? Uutta sähkösopimusta ei tarvitse tehdä kiireessä. Myyjän aloitteesta tapahtuvassa puhelinmyynnissä…
-
AjankohtaistaHintakiinnitys tuo pörssisähkösopimukseen joustavuutta
Talven sähkölaskuja voi ennakoida nyt myös pörssisähkösopimuksella. Hintakiinnityksien avulla tulevien kuukausien tai kvartaalien hintatason voi lukita etukäteen, mutta sähkönkäytön ajoituksella…