Kokemuksia tuulisähköstä: ”Tästä syystä minä vaihdoin”

Tuulivoimalla tuotetun sähkön valinneet arvostavat etenkin energiamuodon puhtautta, sopivaa hintaa ja kotimaisuutta. Nämä seikat saivat Tainan, Uskon ja Venlan valitsemaan tuulisähkön kotiinsa – sekä Palefacen puhumaan tuulivoiman puolesta!

Taina ja Usko Paananen kotonaan Pihtiputaalla. Kuva: Akseli Muraja


Taina ja Usko Paanasen Tuulentupa-ekotalo on rakennettu 2000-luvun alussa. Pariskunta suosii luonnonmukaista rakentamista sekä puhtaita energian tuotantomuotoja. ”Tuulivoimaan siirryimme vuoden alussa.”

”Luonnonmukaisuus ja sopiva hinta olivat meille tärkeintä”

Taina Paananen ja Usko Paananen, Pihtipudas

”Vaihdoimme tuulivoimaan vuoden alussa. Kotimme on järviruo’osta rakennettu kahdeksankulmainen ekotalo, Tuulentupa. Koska meillä on kaikki mahdollisimman luonnonmukaista, halusimme myös luonnonmukaista ja puhdasta energiaa.

Olemme eläkkeellä. Sähköä saisi muutaman sentin halvemmallakin, mutta siirtomaksut ovat kaikilla samat, joten sähkön hinnan osuus jää pienemmäksi kokonaisuudessa. Jos hinnoittelu pysyy suurin piirtein ennallaan, jatkamme tuulisähkön kanssa todennäköisesti pitkään.”

>> Tuulivoima on vihreä valinta! Tutustu Tuulisähkö-tuotteeseemme

Venla Virkamäki.  

Venla Virkamäen perheessä ekologiset arvot ovat tärkeitä ja ohjaavat kulutusvalintoja: ”Pyöräilemme ympäri vuoden, suosimme kasvisruokaa ja vaihdoimme tuulisähköön.”

”Teemme perheemme päätökset ympäristöystävällisesti”

Venla Virkamäki, Helsinki

”Ympäristöystävällinen energia ja ekologiset arvot ovat meidän kahden lapsen perheessämme tärkeitä. Meillä ei ole autoa, pyöräilemme ympäri vuoden ja suosimme kasvisruokaa. Asumme kerrostalossa Helsingissä.

Minusta on tulevaisuuden kannata tärkeää, että Suomessa saataisiin vähennettyä päästöjä. Tiedän, että omilla ratkaisuilla pystyy vaikuttamaan tiettyyn pisteeseen asti, mutta yhteiskunnan toki pitää tehdä suurimmat ratkaisut.

Viime joulukuussa perheessämme vaihdettiin tuulisähköön. Tuulivoima on ollut minulle aina läheinen asia. Siksi halusin vaikuttaa omalla päätökselläni tuulivoiman käytön lisääntymiseen.”

>>Tuulisähkö on hyväksi ympäristölle – lue lisää Tuulisähköstämme

Katso Tuulen puhe


Paleface lainasi äänensä tuulelle: ”Jokainen voi tehdä asioita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”

Vaasan Sähkö on ottanut vahvasti kantaa ilmaston puolesta. ”Tuulen puhe” on teos, jonka on sanoittanut Karri Miettinen, artisti-nimeltään Paleface, joka myös lainaa tuulelle äänensä.

Pariisin ilmastosopimuksen myötä maailmanlaajuinen tavoite on rajata ilmaston lämpeneminen tämän vuosisadan aikana 1,5 asteeseen.

”Maapallon keskilämpötila on noussut kiihtyvään tahtiin, ja yli kahden asteen lämpenemisen jälkeen saattaa käynnistyä tapahtumaketju, jota ei voi enää pysäyttää”, Paleface ilmaisee huolensa.

Jokainen ihminen voi tehdä asioita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja oman hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Tällaisia asioita ovat monet kuluttamiseen liittyvät päätökset, esimerkiksi lihansyönnin vähentäminen ja oman sähkösopimuksen tsekkaaminen: käytätkö vihreää sähköä?

”Mä olen runoilija ja yritän vaikuttaa asioihin sanojen avulla. Siksi yhteistyö Vaasan Sähkön kanssa oli luontevaa”, Paleface jatkaa.

>> Tuulisähkö on hyväksi ympäristölle – tilaa Tuulisähköä tästä

 

Kolme syytä valita kotimainen tuulisähkö

Huolestuttaako ilmastonmuutos ja haluaisit omilla valinnoillasi vaikuttaa ympäristön tilaan?

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Talvi 2023-2024

Lue lisää
Ajankohtaista

Tervetuloa takaisin, vinyylilevy

Lue lisää
Ajankohtaista

Vastuullisuus elää ja kehittyy ajassa

Lue lisää
Ajankohtaista

Yhdenvertaisuus vaatii tekoja

Lue lisää
Ajankohtaista

Sesongin suosikkipasta

Lue lisää
Ajankohtaista

Kanihypyn sanansaattajat: ”Kanitkin kaipaavat elämäänsä liikettä!”

Lue lisää
Ajankohtaista

Energiatehokkuus – mitä se tarkoittaa ja miten käyttää energiaa mahdollisimman tehokkaasti?

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Syksy 2023

Lue lisää
Energianeuvonta

Aurinkovoimala omakotitaloon – tuota sähköä itse

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Kesän paras saaristolaispannari

Lue lisää
Ajankohtaista

Kasvua kovalla työllä

Lue lisää
Ajankohtaista

Kesäloma kännykästä

Lue lisää