
Uteliaisuus vie eteenpäin
Marita Klockars innostuu työstään Vaasan Sähköllä vielä 23 vuoden jälkeen. Uteliaisuus ja uuden oppiminen ovat mahdollistaneet hänelle moninaiset työtehtävät. Esitimme Maritalle kolme kysymystä!
Mitä teet työksesi?
”Työaikani jakaantuu tasan kahteen eri työhön. Olen ollut prosessikehittäjä noin vuoden ja aloitin tietosuojavastaavana vuoden 2024 alussa. Ensimmäisessä tehtävässäni kehitän prosesseja ja vähennän manuaalista työtä robotiikan avulla. Kuulun myös asiakastietojärjestelmän testiryhmään, jossa olen päävastuussa järjestelmän testaamisesta myynnin prosessien osalta.
Viime vuosina iso osa työajastani on kulunut Datahubin käyttöönotossa. Se oli iso projekti, jossa teimme yhteistyötä sekä Vaasan Sähkön konsernin sisällä että muiden sähköalan toimijoiden, kuten Fingridin, kanssa. Datahub on sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä, joka otettiin käyttöön vuoden 2022 helmikuussa. Ennen sähkönmyyjät ja verkkoyhtiöt kommunikoivat kahdenvälisesti, mutta nykyään kaikki asiakasdata- ja sopimusasiat kulkevat Datahubin kautta.
Toisessa työssäni tietosuoja-asiat tulevat päivä päivältä tutummiksi, sillä olen mukana viikoittaisessa tietoturvaryhmässä. Siellä käymme läpi kyberturvallisuus- ja tietoturva-asioita digitiimin kollegoiden kanssa.”
Mikä innostaa uusiin haasteisiin?
”Ehkä se on uteliaisuutta. 23 vuoden työkokemus on tuonut laajaa osaamista ja antaa rohkeutta tarttua haasteisiin. Tuntuu hyvältä, kun voin hyödyntää osaamistani ja olla avuksi.
Ennen kuin aloitin Vaasan Sähkön asiakaspalvelussa vuonna 2001, olin töissä atk-firman toimistolla. Kaipasin lisähaastetta. Tänne tultuani töissä ei ole ikinä ollut tylsää. Työskentelen oman ja muiden tiimien kanssa, ja yhdessä pääsemme tavoitteisiin.
Olen saanut olla mukana sähköalan monissa muutoksissa, ja ala kehittyy edelleen. On asiakastietojärjestelmän päivityksiä, lakimuutoksia ja sähkönmyyntiehtojen muutoksia.
Uutta on myös se, että sähkön hinta vaikuttaa entistä enemmän ihmisten elämään. Kehitämme uusia sähkötuotteita, jotta asiakas voi kulutuksellaan vaikuttaa entistä tehokkaammin kustannuksiin.”
Kuinka olet kehittynyt työssäsi?
”Pysyn kärryillä sähköalan muutoksista seuraamalla Fingridin ja Energiaviraston uutiskirjeitä ja olemalla mukana Fingridin asiakastoimikunnassa, josta saa hyvin tietoa ajankohtaisista asioista. Opin jatkuvasti uutta myös ihanilta kollegoiltani. Saan lisää intoa työhön eri tiimien kanssa työskentelystä.
Kun aloitin Vaasan Sähköllä asiakaspalvelussa, tietämykseni sähköalasta oli nolla. Sain mahdollisuuden osallistua projektiin, jossa siirsimme sähkönmyyntisopimuksia asiakastietojärjestelmäämme. Se herätti mielenkiintoni teknisiä töitä ja sähkökaupan tiedonvaihtoa kohtaan.
Sen jälkeen olen ollut mukana monenlaisissa projekteissa. Minulla on ollut monia titteleitä, esimerkiksi myyntineuvottelija, palveluasiantuntija ja stream-koordinaattori, mutta tittelit eivät ole riittäneet kuvaamaan koko tehtävänkuvaani.”
Teksti: Elina Vironen
Kuva: Linus Lindholm
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
Ajankohtaista24 kk:n sähkösopimus – mielenrauhaa ja vakautta pitkäksi aikaa
24 kuukauden määräaikainen sähkösopimus tarjoaa pitkäaikaista hintavarmuutta ja mielenrauhaa. Sopimus lukitsee sähkön hinnan kahdeksi vuodeksi, joten sähkölasku on ennakoitavissa, eikä…
-
Energianeuvonta12 kk:n sähkösopimus – vuoden turva ilman pitkää sitoutumista
12 kuukauden määräaikaisessa sähkösopimuksessa sähkön hinta on tiedossa vuodeksi eteenpäin, minkä ansiosta sähkönkulutuksen ennakointi ja budjetointi on helppoa. Se siis suojaa hinnanvaihteluilta…
-
Energianeuvonta6 kk:n sähkösopimus – lukitse sähkön hinta ilman pitkää sitoutumista
Kuuden kuukauden määräaikainen sähkösopimus on joustava vaihtoehto, jos haluat lukita sähkön hinnan hetkeksi. Sopimus toimii monelle talviturvana: kesällä käytetään esimerkiksi…
