
Mitä hyötyä on varttimarkkinasta?
Sähkömarkkina siirtyy varttimittaukseen, ja samalla pörssisähkön hinnoittelu vaihtuu varttihintoihin. Tämä mahdollistaa sen, että sähkön hintataso pysyy edullisena myös tulevaisuudessa, pohtii Energiateollisuus ry:n Pekka Salomaa.
Mistä on kyse?
Sähköntuotannosta on tullut entistä vaihtelevampaa, kun yhä suurempi osa EU-alueella käytettävästä sähköstä tuotetaan tuuli- ja aurinkovoimalla. Tunnin mittausjakso on käynyt turhan pitkäksi, joten Suomessa, Pohjoismaissa ja koko EU-alueella sähkömarkkina siirtyy vartin mittausjaksoon.
”Kantaverkkoyhtiöt haluavat tarkastella sähkömarkkinaa lyhyemmissä aikayksiköissä, jotta ne pystyvät pitämään sähköjärjestelmän tasapainossa”, selittää Energiateollisuus ry:n energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa.
Energiakriisin aikaiset korkeat sähkön hinnat painuivat alas, kun tuotantopalettiin lisättiin uusiutuvaa energiaa. Salomaan mukaan varttimittaukseen siirtyminen mahdollistaa sen, että sähkön hintataso pysyy edullisena myös tulevaisuudessa.
Siirtymä on jo käynnissä. Mikäli kotonasi on varttikyvykäs sähkömittari, kulutustasi mitataan jo vartin tarkkuudella. Silloin voit seurata kulutustasi varttitunneittain esimerkiksi Fingridin Datahub-palvelussa.
”Sähkömarkkina siirtyy varttimittaukseen, ja pörssisähkön hinnoittelu vaihtuu varttihintoihin. Tämä mahdollistaa sen, että sähkön hintataso pysyy edullisena myös tulevaisuudessa”.
Hienojakoisempi kulutuksen seuranta voi paljastaa jotain, mitä tuntimittauksessa on jäänyt huomaamatta. Sähköverkkoyhtiöillä on vuoden 2028 loppuun asti aikaa vaihtaa mittarit varttikyvykkäiksi. Vaihto etenee eri tahtiin eri jakeluyhtiöillä. Valtaosa Vaasan Sähköverkon asiakkaista on jo saanut varttikyvykkään mittarin.
Mitä muutoksia on luvassa pörssisähköasiakkaille?
Sähkömarkkina siirtyy varttihinnoitteluun lokakuussa. Sähkönmyyjät voivat muutoksen jälkeenkin jatkaa tuntihinnoittelulla tai tarjota erikseen tunti- ja varttihinnoiteltuja pörssisähkötuotteita.
Asia ei kuitenkaan tarkoita suuria muutoksia pörssisähköasiakkaalle, joka haluaa optimoida omaa kulutusta hintojen mukaan. Yksittäisiä vartteja ei kannata tuijottaa, vaan suosia ajanjaksoja, joina keskihinta on matala. Toisin kuin tuntihinnat, jotka saattoivat vaihdella rajustikin, varttihinnat kehittyvät todennäköisesti pienissä portaissa.
”Ehkä se vähentää pörssisähköasiakkaan stressiä, kun hinta ei pomppaa kovasti juuri tietyllä tunnilla, vaan muutos on asteittaisempi.”
Jos kotona on käytössä kulutusta ohjaavaa automaatiota, voi varttihinnoittelu auttaa pienentämään sähkölaskua hieman.
”On todennäköistä, että automaatio löytää varttihinnoista paremmin kaikkein halvimpia hetkiä kuin tuntimaailmassa.”
Entä sähkön pientuottajille?
Jos sinulla on aurinkopaneelit ja pystyt itse käyttämään suurimman osan niillä tuotetusta sähköstä, ei odotettavissa ole muutoksia sähkölaskuun. Ylipäänsä nyrkkisääntö on, että aurinkosähköjärjestelmä on taloudellisesti kannattavinta mitoittaa oman kulutuksen mukaan, ja se pätee edelleen.
Niille asiakkaillemme, joilla on pörssihintaan perustuva sähkötuote, ilmoitamme erikseen muutoksen tuomasta ehtomuutoksesta sekä sen tarkemmista aikatauluista.
Usein kysyttyä varttihinnoittelusta
Keräsimme vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
Energianeuvonta
12 kk:n sähkösopimus – vuoden turva ilman pitkää sitoutumista
12 kuukauden määräaikainen sähkösopimus on yksi kuluttajien suosituimmista sopimuksista. Sähkön hinta on tiedossa vuodeksi eteenpäin, joten kulutuksen ennakointi ja budjetointi on…
-
Energianeuvonta6 kk:n sähkösopimus – lukitse sähkön hinta ilman pitkää sitoutumista
Kuuden kuukauden määräaikainen sähkösopimus on joustava vaihtoehto, jos haluat lukita sähkön hinnan hetkeksi. Sopimus toimii monelle talviturvana: kesällä käytetään esimerkiksi…
-
AjankohtaistaJännitteet Lähi-idässä – vaikuttavatko ne myös sähkösopimuksiin?
Lähi-itää koskeva uutisointi on vallannut mediatilaa viimeisten viikkojen aikana. Jo ennestään useassa alueen maassa on ollut jännitteitä ja sotilaallisia konflikteja.…