Sähkön hinta – Miksi sähkön hinta vaihtelee ja miten se muodostuu?

Miksi sähkön hinta muuttuu, ja voiko hinta sekä nousta että laskea? Entä mistä eri maksuista kodin sähkölasku muodostuu? Lue tästä jutusta.

Sähkön hintakehitys – Miksi sähkön hinta vaihtelee ja kuka päättää sähkön hinnan?

Sähköenergian hinta ei muodostu tyhjiössä eivätkä sähkönmyyjät vedä hintoja hatusta, vaan energiahintaan vaikuttavat monet tekijät, muun muassa sähkön tuotantokustannukset ja pohjoismaisen sähköpörssin Nord Poolinhinnat.

Tuotantokustannuksiin ja markkinahintaan vaikuttaa esimerkiksi sää. Pohjoismaissa iso osa sähköstä tuotetaan vesivoimalla, ja kun kohdalle osuu vähäsateinen vuosi, vesivarannot tyrehtyvät. Tällöin voidaan joutua tukeutumaan kalliimpaan tuontisähköön, mikä nostaa sähkön hintaa pörssissä ja tuntuu viiveellä myös sinun sähkölaskussasi.

Sähkön markkinahinta on monen tekijän summa, ja se reagoi jatkuvasti eri muuttujiin. Tästä syystä myös sähkösopimusten hinnat elävät, sillä ne seurailevat sähkön markkinahinnan kehitystä. Koska yhtälössä on monta muuttujaa, on hyvin hankalaa ennustaa, milloin sähköä saa kaikista halvimmalla.

Kodinkoneiden sähkönkulutus

Sähkösopimus omakotitaloon

Tilaa sähkösopimus omakotitaloon muutamassa minuutissa kaikkialle Manner-Suomeen!

Sähkön hinta/kWh – paljonko sähkö maksaa

Sähkönmyyjät seuraavat energiamarkkinan hintatilannetta ja mukauttavat asiakkaidensa sähkön hintaa/kWh yleisen hintatason mukaan.

Sähkön hinta/kWh ilmoitetaan useimmiten muodossa c/kWh eli senttiä kilowattitunnilta. Energiahinnan lisäksi sähkönmyyjä veloittaa asiakkaalta kuukausittaisen perusmaksun, joka on tavallisesti joitain euroja.

Yhdellä kilowattitunnilla sähköä voit esimerkiksi käyttää hiustenkuivaajaa tunnin tai pitää jääkaappipakastinta päällä vuorokauden.

Sähkösopimuksia eri tarpeisiin

Määräaikaisessa sopimuksessa sähkön hinta pysyy koko sopimuskauden samana sähkön markkinahinnan kehityksestä huolimatta, joten sähkölaskun suuruutta on helpompi ennakoida. Laskun loppusumma vaihtelee siis vain oman sähkönkulutuksesi mukaan.

Vaihtoehtoinen sopimustyyppi on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus. Vaasan Sähkön toistaiseksi voimassa olevassa Perussähkö ja Tuulisähkö -sopimuksissa hinnat seurailevat sähkön markkinahintaa. Hinnoittelumme on läpinäkyvää ja haluamme ansaita luottamuksesi teoillamme. Hinnankorotuksista ilmoitamme aina hyvissä ajoin, viimeistään kuukautta ennen korotusta. Pörssisähkön hinta muodostuu välityspalkkiosta ja tunneittain vaihtuvasta sähkön spot-hinnasta. Tätä vaihtelua hyödyntämällä voit saada alennusta sähkölaskuun, jos voit siirtää sähkönkäyttöäsi edullisimmille tunneille.

Lue lisää: Toistaiseksi voimassa oleva vs. määräaikainen sähkösopimus – kumman valitsen?

Pörssisähkön eli sähkön spot-hinta

Sähkölle muodostetaan niin kutsuttu spot-hinta tunneittain sen mukaan, mikä sähkön kysynnän ja tarjonnan ennustetaan olevan. Pörssisähkön Suomen aluehinta määritetään Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteisessä sähköpörssissä, Nord Poolissa.

Aktiiviset sähkön käyttäjät voivat hyötyä tuntihinnoittelusta valitsemalla sähkösopimuksekseen Pörssisähkön. Siinä sähkön hinta muodostuu perusmaksusta, sähkön spot-hinnasta ja välityspalkkiosta. Seuraavan päivän spot-hinta on näkyvissä aina 24 tuntia etukäteen Nord Poolin sivulla. Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa eivätkä sähkönmyyjän kaupankäyntikulua.

Pörssisähkön avulla sähkölaskua voi pienentää suunnittelemalla sähkönkäyttöään sen mukaan, milloin sähkö on edullista.

Sähkösopimus kerrostaloon

Sähkösopimus kerrostaloon

Meiltä saat sähköt kerrostaloon kaikkialle Manner-Suomeen!

Sähköt heti – Näin teet sähkösopimuksen nopeasti

Sähkösopimuksen tekeminen onnistuu nettisivuilla 24/7. Vaasan Sähkön sähkösopimuksen voit tilata tästä.

Sopimuksen tekeminen on helppoa ja nopeaa: kirjaudu palveluun verkkopankkitunnuksilla ja täytä tietoihin nimesi, osoitteesi ja päivämäärä, jolloin toivot sähköjen olevan kytkettynä. Muuta sinun ei tarvitse tehdä. Uusi sähköyhtiösi hoitaa vanhan sähkösopimuksen irtisanomisen puolestasi.

Uusi sähkösopimus tulisi tilata mielellään kaksi viikkoa etukäteen tai viimeistään kaksi arkipäivää ennen kuin sähköt tarvitaan päälle kotona. Näin sähköt ovat varmasti päällä haluttuna ajankohtana.

Jos tarvitset sähköt nopeammin – unohdit esimerkiksi tilata sähköt ajoissa uuteen kotiin ja tarvitset sähköt heti päälle – soita Vaasan Sähkön asiakaspalveluun. Voimme auttaa sinua saamaan sähköt päälle nopeallakin aikataululla.

Soita meille numeroon 06 324 5750.
Asiakaspalvelumme vastaa arkisin klo 10–18 välillä.

Lue lisää: sähköt heti voimaan

Sähkön hinta – Sähkölasku muodostuu kolmesta osasta

Sähkölaskun loppusumma voi joskus hämmentää. Saatat miettiä, miksi sähkölasku on niin iso, mistä kaikesta laskussa oikein maksetaan ja mikä on sähkön hinnan osuus laskusta.

Moni mieltää sähkölaskun laskuksi, jossa maksetaan kodin toteutuneesta sähkönkulutuksesta – vaikkapa saunomisesta, ruoanlaitosta ja television katselusta – vaikka todellisuudessa pelkän energiamaksun osuus laskusta on vain noin kolmasosa.

Lisäksi sähkölaskussa maksetaan sähkönsiirtomaksu ja veroja. Ne muodostavat karkeasti arvioituna kaksi kolmasosaa sähkölaskun loppusummasta.

Jos tilaat sähköenergian paikalliselta siirtoyhtiöltä, saat vain yhden sähkölaskun. Siinä sinulta laskutetaan käyttämäsi energia, verkkopalvelumaksu ja näistä maksettavat verot kaikki yhdessä laskussa.

Jos sähkönmyyjäsi ja siirtoyhtiösi ovat eri tahot, maksat sähköenergian ja sähkönsiirron ja niihin kuuluvat verot kahdella erillisellä laskulla. Se, maksatko sähköistä yhdellä vai kahdella eri laskulla, ei vaikuta sähkölaskun suuruuteen.

Paljonko kWh sähköä maksaa?

Katso tästä tuoreet hinnat ja lue mitä yksi kilowattitunti käytännössä tarkoittaa.

Sähkön kokonaishinta – Mistä komponenteista sähkön hinta koostuu?

Sähkön hinnasta puhutaan yleensä yhtenä numerona, mutta sähkölaskuilla maksettava kokonaishinta koostuu useasta eri komponentista. Sähkön kokonaishinnan osa-alueet ovat sähköenergia, sähkön siirto ja verot.

  • Sähköenergiasta maksetaan sähköyhtiölle, jonka kanssa olet tehnyt sähkösopimuksen. Tähän osaan sähkön kokonaishinnasta voit vaikuttaa valitessasi sähkön myyjän ja sopimustyypin. Usein hinta koostuu kulutuksen mukaan maksettavasta osasta ja sähköyhtiön perusmaksusta.
  • Sähkön siirto maksetaan paikalliselle siirtoyhtiölle. Siirtoyhtiösi riippuu asuinpaikastasi eikä sitä voi vaihtaa muuten kuin muuttamalla. Siirtoyhtiö voi olla eri yhtiö, kuin se jolta ostat sähkön, jolloin sähkön siirto maksetaan erikseen.
  • Verot muodostavat kolmannen ja merkittävän osan sähkön kokonaishinnasta. Veroja maksetaan sekä energiasta että sen siirrosta.

Energiamaksun osuus sähkölaskussa – kilpailuttamalla sähköt voit pienentää sähkölaskua

Energiamaksun, eli hinnan käytetystä sähköstä, maksat sähkönmyyjällesi. Energiamaksun suuruus määritetään sähkönmyyjän kanssa tehdyssä sähkösopimuksessa.

Energiamaksu koostuu seuraavista osista:

  • Perusmaksu: kiinteä kuukausittain maksettava maksu, jolla sähkönmyyjä kattaa kiinteitä kuluja, kuten henkilöstökuluja.
  • Energiamaksu: kulutetun sähköenergian hinta.
  • Arvonlisävero: lisätään perusmaksun ja energiamaksun muodostamaan summaan.

Jos haluat pienentää sähkölaskuasi, voit joko pienentää sähkönkulutusta kotona tai kilpailuttaa sähkösopimuksesi ja etsiä edullisempaa sähkötarjousta – se on helppo ja maksuton tapa pienentää sähkölaskua!

Lue lisää: Opas sähkön kilpailuttajalle

Sähkönmyyjän maantieteellinen sijainti ei vaikuta sähkön hintaan, joten voit tilata sähköt haluamaltasi sähköyhtiöltä mistä päin Suomea tahansa.

Tilaa tästä sähkösopimus

Verkkopalvelumaksu maksetaan sähköverkkoyhtiölle

Jotta kotona lamput syttyvät ja ruoka valmistuu uunissa, sähkö pitää myös siirtää kotiin. Ei siis riitä, että ostat vain sähköenergiaa, vaan tarvitset sähköä käyttääksesi myös siirtopalvelun.

Sähkön siirtoa varten on olemassa sähköverkkoja, jotka ovat alueellisten sähköverkkoyhtiöiden omistuksessa. Esimerkiksi Vaasan alueella Vaasan Sähköverkko vastaa siirtopalvelusta.

Verkkoyhtiöt huolehtivat sähköverkon kehittämisestä ja ylläpidosta, esimerkiksi myrskytuhojen korjaamisesta, jotta sähkö matkaa kotiisi ja kaikkialle yhteiskunnan tarpeisiin ongelmitta. Sähkönsiirtoa ei voi kilpailuttaa, vaan siirtopalvelu ostetaan aina paikalliselta sähköverkkoyhtiöltä.

Siirtomaksu koostuu seuraavista osista:

  • Perusmaksu: kiinteä maksu, jonka suuruus riippuu liittymätyypistä.
  • Sähkön siirtomaksu: perustuu kulutetun energian määrään. Siirtomaksuun lisätään sähkövero.
  • Sähkövero: lisätään siirtomaksuun.
  • Arvonlisävero: voimassa oleva arvonlisävero lisätään perusmaksun, sähkön siirtomaksun sekä sähköverojen muodostamaan summaan.

Sähkösopimus rivitaloon

Sähkösopimus rivitaloon

Meiltä saat sähköt rivitaloon kaikkialle Manner-Suomeen!

Kilpailuta sähkön hinta

Kilpailuta sähkön hinta ainakin muutaman vuoden välein tai silloin, kun määräaikainen sähkösopimus päättyy. Kilpailutus voi kulutuksesta riippuen tuoda kymmenien tai satojen eurojen säästön sähkölaskuun vuodessa.

Voit vaihtaa sähkösopimusta silloin, kun et ole sidottu määräaikaiseen sopimukseen. Kilpailuta sähkön hinta tällöin esimeriksi Energiaviraston ylläpitämällä hintavertailusivustolla tai vertaile sähkösopimuksia sähköyhtiöiden nettisivuilla.

Usein kysyttyä sähkön hinnasta

Näin yksinasuva voi säästää sähkölaskussa

Paljonko on yksiön sähkölasku kuukaudessa? Kuinka usein sähkölasku maksetaan? Yksinasuvan sähkölaskun suuruus muodostuu tyypillisistä kodin askareista: ruoanvalmistuksesta, pyykinpesusta ja sekä viihde-elektroniikan käytöstä. Kokeile näitä pieniä kikkoja ja säästä kodin sähkölaskussa.

Lue lisää
Energianeuvonta

Pientuotannon optimointi sähköpörssin miinustunteina – kannattavaa vai ei?

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: syksy 2024

Lue lisää
Vapaalla

Hiljaisuus tekee hyvää

Lue lisää
Ajankohtaista

Purjehduksen konkarit

Lue lisää
Ajankohtaista

Merenkulun päästöt kuriin tekoälyn avulla

Lue lisää
Ajankohtaista

Kahvipöydässä oppii energia-alasta

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Kesän raikkain drinkki

Lue lisää
Havaintoja

Isoja kysymyksiä – pieniä tekoja

Lue lisää
Kotona

Helpot vinkit auton kesäsiivoukseen

Lue lisää
Kotona

Kyläily on nykyään rentoa, mutta ei spontaania

Lue lisää
Ajankohtaista

Seurataanko pörssisähköä kohta tunnin sijaan varttimuodossa?

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: kesä 2024

Lue lisää