Fanittaminen on sähköä iholla: ”K-pop vei sydämeni ja se tuntuu”

Alexandra Lehtonen on 26-vuotias lääkäri sekä omistautunut koreapopin fani. Hän lähti mukaan Vaasan Sähkön tutkimukseen, jossa mitattiin tunteista, kuka on Suomen suurin K-pop-fani. ”Halusin näyttää, että koreapopin fanittaminen ei ole vain teinien juttu.”

Miksi jotkut innostuvat asioista enemmän kuin toiset ja heittäytyvät uusiin juttuihin täysillä mukaan? Mitä ihmisen kehossa oikeastaan tapahtuu, kun oikein fanitetaan? Sen Vaasan Sähkö asiantuntijoineen halusi selvittää.

Superinnostujia löytyy paljon esimerkiksi K-pop-faneista ympäri maailmaa. Yksi heistä on 26-vuotias Alexandra Lehtonen. Hän on fanittanut koreapopia puolitoista vuotta ja ehtinyt siinä ajassa reissata lempiartistinsa korealaisen Lee Taeyongin ja tämän NCT 127- ja SuperM-bändien keikoille ympäri maailmaa.

”Viivyn reissuilla sen mukaan, miten saan töistä vapaata. Esimerkiksi Japanissa Osakassa olin vain pari päivää”, lääkärinä työskentelevä Lehtonen kertoo.

Lehtonen kokee, että Suomessa K-pop ei ole sosiaalisesti hyväksytty harrastus aikuisten keskuudessa. Kun hän näki Twitterissä ilmoituksen, jossa Vaasan Sähkö etsi tutkimuksiinsa K-pop-faneja, hän halusi ehdottomasti lähteä mukaan.

”Halusin näyttää, että meitä faneja on kaikissa ikäluokissa eikä K-pop ole vain teinien juttu”, Lehtonen kertoo.

Alexandra Lehtonen löysi koreapopin Instagramin tanssivideoiden kautta ja hurahti siihen täysin. ”Tietenkin minulla on julisteita sekä fanipaitoja ja -kirjoja, mutta tärkein esine on suosikkiyhtyeeni light stick eli valokeppi, jota pidetään kädessä keikoilla. Niillä me fanit näytämme, että olemme yhteisö.”

Älysormus tunnistaa tosifanin: ”Eläydyn todella voimakkaasti, jos innostun jostain”

Vaasan Sähkön tutkimuksessa mitattiin, kuinka vahvoja tunteita koreapop tosifaneissa herättää. Lehtoselle näytettiin hänen suosikkibändinsä videoita ja soitettiin näiden musiikkia. Samalla hänen innostustaan mitattiin älysormuksella.

Mittauksissa oli mukana kaksi muutakin fania: 46-vuotias taloussihteeri Irma Salminen sekä 17-vuotias Katrianna Riihiluoma. Vahvimmat tunnereaktiot mitattiin kuitenkin Lehtosessa.

”Voitto meni oikealle ihmiselle. Vaikka Alexandra on meistä kolmesta fanittanut K-popia lyhimmän aikaa, innostuksen ja rakkauden artisteja kohtaan huomaa siitä, kuinka paljon hän on kiertänyt keikkoja”, Riihiluoma kommentoi.

Salminen on samaa mieltä, mutta kertoo, että voitto olisi ollut todella tervetullut, koska yllätyspalkintona olivat liput SuperM-bändin keikalle.

”Olen ajatellut, että seuraavaksi haluan päästä heidän keikalleen. Nyt olen vain kiduttanut itseäni ja katsonut heidän keikoistaan pätkiä sosiaalisessa mediassa”, Salminen nauraa.

Alexandra Lehtonen oli iloinen voitosta muttei yllättynyt mittaustuloksesta.

”Jos alan fanittaa jotain, eläydyn siihen todella voimakkaasti ja se vie koko sydämen”, Lehtonen sanoo.

Alexandra Lehtosen mukaan hänen lempiartistinsa Lee Taeyong on paitsi lahjakas tanssija ja räppäri myös kaunis ulkonäöltään. ”Hän on idolinakin hyvin kohtelias ja hyväntahtoinen.”

Fanitus sai somekoukkuun: ”Heräsin öisinkin tsekkaamaan Twitterin”

Intohimoinen suhtautuminen näkyy Lehtosen elämässä myös Vaasan Sähkön tutkimuksen ulkopuolella.

Lehtonen seuraa lempiartistiaan ja tämän bändejä ahkerasti sosiaalisessa mediassa. Hän kertoo, että K-popin kentällä netissä tapahtuu koko ajan jotain: bändit esimerkiksi osallistuvat livechatteihin fanien kanssa ja julkaisevat uusia videoita jatkuvalla syötöllä.

Lehtonen halusi pysyä kärryillä idoliensa tekemisistä reaaliajassa, mutta esimerkiksi töissä uusien videoiden ja Twitter-päivitysten katsominen ei ollut mahdollista. Lopulta pelko siitä, että jää jostain paitsi, alkoi ahdistaa.

”Heräsin öisinkin tsekkaamaan Twitterin, koska tuntui, että missaan jotain suurta, jos olen kahdeksan tuntia unessa.”

Sitten Lehtonen painoi jarrua ja hyväksyi, ettei voi fanittaa aivan niin intensiivisesti kuin tahtoisi. Lohdutukseksi hän alkoi katsoa Netflixistä sarjaa, jossa entiset K-pop-artistit ovat pääroolissa.

Alexandra Lehtonen on matkustanut idolinsa perässä keikoille muun muassa Osakaan, Torontoon, Vancouveriin, Pariisiin, Moskovaan, New Yorkiin ja Washingtoniin. ”Olen saanut ystäviä sekä keikoilta että sosiaalisesta mediasta.”

K-popissa parasta on musiikin lisäksi yhteisöllisyys

K-popissa Lehtosen mielestä parasta on paitsi musiikki myös fanien yhteisöllisyys. Uusia ystäviä on tullut sekä sosiaalisesta mediasta että keikoilta. Naisella on K-pop-kavereita muun muassa Venäjällä, Ranskassa, Indonesiassa ja Tšekissä. Suomessa perhe, poikaystävä ja kaverit lähinnä kummastelevat Lehtosen intensiivistä harrastusta.

Aasiassa keikoilla käydessään Alexandra erottuu yleisön joukosta, sillä hän on yksi harvoista länsimaalaisista. Hänen intohimoisen fanittamisensa ovat huomanneet myös monet muut tosifanit.

”Kun olin Washingtonissa, otin taksin, missä oli muitakin ihmisiä. Kun kerroin olevani Suomesta, eräs tyttö sanoi, että sinä olet se suomalainen tyttö! Oli yllättävää, että hän tunnisti minut”, Lehtonen nauraa.

Suomalaisnainen on jäänyt myös lempiartistin mieleen. New Yorkissa keikalla Lee Taeyong tunnisti ja moikkasi Lehtosta ja heitti tälle ensimmäisenä nimikirjoituksella varustetun fanituotteen. Washingtonissa Lehtonen oli lentokentällä tervehtimässä artistia ja pääsi vaihtamaan tämän kanssa pari nopeaa sanaa.

”Se oli mahtavaa! Suosikki-idolin kohtaaminen livenä on järjettömän inspiroivaa.”

Vaasan Sähkö tutki: Näin fanien ja idoleiden välistä sähköä voidaan mitata

Ovatko tunteet sähköä? Sen Vaasan Sähkö halusi selvittää ja kutsui asiantuntijakseen digitaalisten terveyspalveluiden asiantuntijan ja tekniikan tohtorin Pekko Vehviläisen. Vehviläisen avustuksella lähdettiin tutkimaan, kuinka fanittaminen, ihastus sekä ihmisen ja eläimen välinen kiintymys näkyvät ihon sähkönjohtavuudessa. Näin faneja tutkittiin:

  • Mitä? Fanittaminen näkyy iholla ihon sähkönjohtavuuden muutoksena. Kun ihminen fanittaa jotain, kuuntelee vaikkapa lempikappalettaan tai kohtaa idolinsa, keho reagoi siihen kiihtymällä. ”Tällöin sympaattisen hermoston aktiivisuus kasvaa ja ihon pienet hikirauhaset alkavat erittää hikeä. Ja neste, tässä tapauksessa hiki, johtaa hyvin sähköä”, Vehviläinen kertoo.
  • Miten? K-pop-faneille soitettiin heidän lempimusiikkiaan ja näytettiin videoita heidän idoleistaan. Samalla kolmikon fanittamista mitattiin suomalaisella Moodmetric-älysormuksella. Sormuksessa on pieni akku, joka synnyttää huomaamattoman ja ihmiselle harmittoman sähkövirran sormukseen. Kun iho hikoaa, sen sähkönjohtavuus paranee, ja tämä muutos voidaan mitata älysormuksella.
  • Lopputulos? ”Tämä oli mittauksista helpoin, sillä fanittaminen näkyi sormuksen datassa todella selvästi. Kun Alexandra kuuli lempikappaleensa, hänen vireystilaansa tuli sadan prosentin muutos”, Vehviläinen kommentoi tutkimuksen kovimman K-pop-fanin mittaustulosta.

Lue myös, kuinka kävi Vaasan Sähkön tutkiessa sokkotreffeille lähtenyttä sinkkua sekä koiranomistajia koirineen:

Ilmiöt

Monen sukupolven koti

Lue lisää
Ilmiöt

Avaruuskeskus auttaa yrityksiä

Lue lisää
Vastuullisuus

Tuulivoimaloiden lapojen kierrätys kehittyy

Lue lisää
Ajankohtaista

Finanssiala haluaa suojella luontoa: ”Kun luonto voi hyvin, bisneskin kukoistaa”

Lue lisää
Ajankohtaista

Purjo-perunasosekeitto lämmittää talven keskellä

Lue lisää
Ajankohtaista

Energiatehokkuutta vanhaan taloon: 4 keinoa vaikuttaa laskuun!

Lue lisää
Ajankohtaista

Uteliaisuus vie eteenpäin

Lue lisää
Vapaalla

Vöyrin mäkikotkat: ”Parasta on lentää!”

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: kevät 2024

Lue lisää
Ajankohtaista

Tehokasta säästöä

Lue lisää
Energianeuvonta

Kodin sähkönkulutus – mistä se muodostuu

Lue lisää
Ajankohtaista

Kaukolämpöä hukkalämmöstä

Lue lisää