Luonnon ihme

Joskus hyvä olo on yhtä lähellä kuin lähin metsä tai puisto. Luonto palauttaa stressistä muutamassa minuutissa, vetreyttää luovuutta ja vähentää kaupunkien rikollisuutta. Nyt luonnon elvyttävää ja innostavaa vaikutusta hyödynnetään myös terveys- ja hyvinvointipalveluissa.

Mira Lainiolalle metsässä liikkuminen on parasta ruuhkavuositerapiaa.

Arjen hektisyys unohtuu, ja mieli virkistyy. Luonnossa aika tuntuu pidemmältä, eivätkä älylaitteet häiritse retkeä.

Itä-Helsingin Vuosaaressa asuva Lainiola on 3- ja 5- vuotiaiden lasten äiti. Hän ei erityisesti piittaa leikkipuistoista eikä muovisista sisäleikkipaikoista, vaan vie lapsensa mieluiten metsään ja kannustaa siihen myös muita.

Ihan jokainen voi lähteä lasten kanssa luontoon. Siihen ei tarvita hienoja varusteita, vaan olemassa olevat riittävät. Metsässä voi yllättyä, millaista tekemistä lapset löytävät.

Kun esikoinen syntyi, Leinola koki olevansa turvallisuushakuinen. Hän kaipasi äititiimiä ympärilleen, viihtyi lapsen kanssa puistoissa ja kulttuurimenoissa. Kun kuopus syntyi, leikkipuistot oli jo nähty. Kuopus saikin kulkea metsässä jo vauvana kantorepussa. Perhe tekee paljon päiväretkiä kotikaupungin tai ympäristökuntien ulkoilualueille.

Lasten ollessa pienempiä Lainola tunsi usein, että olisi kaivannut enemmän tietoa luontokohteista. Mihin pääsee kätevästi, minne voi ottaa rattaat mukaan? Missä on lähin vessa, onko nuotiopaikkaa?

Hän päätti alkaa ottaa asioista selvää itse ja jakaa tietoa myös muille. Syntyi Luontohetkiblogi, jossa Lainiola kirjoittaa pääasiassa pääkaupunkiseudun kohteista.

Luontoretki onnistuu sisälläkin! Mira Lainiolan lapset viihtyvät Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa.

Lainiolan mukaan leikki-ikäiset on helppo saada kiinnostumaan luonnosta. Pääasia on, että aikuinen on itse innostunut ja osaa markkinoida retken seikkailuna. Lastakaan ei huvita, jos vanhempi suorittaa lähtöä hiki hatussa ja ahdistuu pakkaamisesta ja bussiaikatauluista.

Jos aikoo viikonloppuaamuna lähteä retkelle, kannattaa pakata valmiiksi, jotta pääsee lähtemään riittävän aikaisin. Jos jää ensin katsomaan piirrettyjä, siitä on vaikea irtautua.

Hyvät eväät ovat tärkeitä. Ja joustoa tarvitaan: pitää olla valmis muuttamaan suunnitelmia, jos tulee väsy eikä ehditä sinne, minne aiottiin.

Innostusta voi vauhdittaa pienin konstein. Lainiolan blogissa on retkikeräilylomake, johon rastitetaan erityyppisiä tehtyjä retkiä: vaikka retki, jolla tutkitaan hyönteisiä, tai retki, jolla juhlitaan luonnossa.

Aineettomaksi lahjaksi sopii retkikutsu. Yhdessä sovitaan tapaamisaika, ja lahjan antaja hoitaa järjestelyt.

Jos pikkulapsia kiehtovatkin metsäseikkailut, murrosikäiset saattavat päättää, että tuonne pöpelikköön eivät enää lähde. Lainiola uskoo kuitenkin, että vaikka kiinnostus metsään katoaisi välillä, sen voi löytää uudestaan.

Lapsuudessa syntynyt luontosuhde tuo turvaa aikuisuudessa. Siitä voi ammentaa ja muistaa, että tästä saan voimaa.

 

Teksti: Terhi Hautamäki
Kuvat: Heli Blåfield

Ajankohtaista

Vastuullista sähkönsiirtoa

Lue lisää
Ajankohtaista

Analogian kaipuu: Harrastuksena filmikuvaus

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Talvi 2023-2024

Lue lisää
Ajankohtaista

Tervetuloa takaisin, vinyylilevy

Lue lisää
Ajankohtaista

Vastuullisuus elää ja kehittyy ajassa

Lue lisää
Ajankohtaista

Yhdenvertaisuus vaatii tekoja

Lue lisää
Ajankohtaista

Sesongin suosikkipasta

Lue lisää
Ajankohtaista

Kanihypyn sanansaattajat: ”Kanitkin kaipaavat elämäänsä liikettä!”

Lue lisää
Ajankohtaista

Energiatehokkuus – mitä se tarkoittaa ja miten käyttää energiaa mahdollisimman tehokkaasti?

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Syksy 2023

Lue lisää
Energianeuvonta

Aurinkovoimala omakotitaloon – tuota sähköä itse

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Kesän paras saaristolaispannari

Lue lisää