Kännykkä ei korvaa kirjoja

Hallitus tahtoo edistää monilukutaitoa, joka kattaa myös audiovisuaalisuuden. Se on tarpeen, mutta pitkiä tekstejä ei voi korvata kännykän selaamisella, lukutaitotyössä aktiivinen kirjailija Juha Itkonen sanoo.

Suomalaisten lukuharrastuksen väheneminen ja lukutaidon heikkeneminen ovat puhuttaneet viime aikoina. Viime marraskuussa julkaistiin Suomen ensimmäinen lukutaitostrategia. Siinä puhutaan esimerkiksi monilukutaidosta, jossa teksti määritellään tekstin, kuvan ja äänen yhdistelmäksi. Tällaisia tekstejä on paitsi somessa myös esimerkiksi sähköisissä oppikirjoissa.

Monilukutaitoa on se, että osaa tulkita ja tuottaa tekstejä eri välineillä. Sen ytimessä on kriittinen ajattelu. Sitä tarvitaan netissä nopeasti leviävien valeuutisten aikakaudella.

”Monilukutaitoa on se, että pystyy kriittisesti miettimään materiaalin suhdetta todellisuuteen. Että esimerkiksi ymmärtää, ettei somevaikuttajan elämä välttämättä ole sellaista, kuin miltä se videolla näyttää”, Lukukeskuksen hallituksen puheenjohtaja, kirjailija Juha Itkonen sanoo.

Lukutaito on tasa-arvoa

Itkonen ei kiellä monilukutaidon tarvetta, mutta panostaisi enemmän nimenomaan perinteisen lukutaidon kehittämiseen. Tätä puoltavat läntisten teollisuusmaiden järjestön OECD:n Pisa tutkimukset, joissa suomalaisnuorten lukutaito on heikentynyt. Ensimmäisessä Pisa-tutkimuksessa vuonna 2000 suomalaiset sijoittuivat lukutaidossa ykkössijalle. Vuonna 2018 sijoitus oli seitsemäs. Lukemisesta ei ole tullut vaikeampaa, mutta keskittymisestä on.

”Digitaalinen ympäristö on ollut iso muutos ja haaste kaiken ikäisten keskittymiskyvylle.”

Vaikka tekstejä voi lukea puhelimelta, ongelma on jatkuva skrollaus ja sivulta toiselle hyppelehtiminen. Asian ymmärtäminen vaatii keskittymistä ja rauhoittumista.

Hyvää audiovisuaalisissa sisällöissä on se, että jokaiselle on tarjolla jotain. Auditiivinen oppija voi nauttia äänikirjojen kuuntelusta. Some tarjoaa nopeasti tietoa ajankohtaisista asioista helposti pureskeltavassa muodossa.

”Pidemmät tekstit, kuten kirjat tai uutisartikkelit, mahdollistavat asioihin syventymisen ja niiden moniulotteisen käsittelyn.”

Itkonen muistuttaa, että yhteiskunta pyörii pitkälti kirjoitetun tekstin, kuten laki- ja sopimustekstien, ympärillä. Tasa-arvon vuoksi olisi tärkeää, että jokaisen suomalaisen lukutaito olisi riittävä asiatekstien ymmärtämiseen.

Lukemisesta ei ole tullut muutamassa vuodessa vaikeampaa, mutta keskittymisestä on.

Iltasatu rutiinina

Kirjailijaisän ei ole sen helpompaa saada lapsiaan tarttumaan kirjaan kuin muidenkaan. Sarjojen katselu ja somessa pyöriminen ovat heille tutumpaa tekemistä.

”Toivon, että lukeminen lapsuudessa on istuttanut jotain nyt 16-vuotiaalle pojalleni, ja ehkä hän jossain vaiheessa tarttuu oma-aloitteisesti kirjaan. Luen iltasadun joka ilta myös neljävuotiaille kaksosillemme.”

Floridalaistutkimuksen mukaan lukeminen lapselle kannattaa jo vauvaiässä: se tukee lapsen kielen ja lukutaidon kehitystä. Lapsi, jolle luetaan, menestyy paremmin koulussa. Saksalaistutkimuksen mukaan lukuinto kotona vaikuttaa lapsen menestykseen elämässä enemmän kuin vanhempien koulutustausta tai sosioekonominen asema.

Tasa-arvoista mahdollisuutta lukemiseen pyritään parantamaan täsmähankkeilla. Vuodesta 2019 alkaen vauvaperheet ovat saaneet neuvolakäynneillä ilmaisen kirjakassin. Lukukeskuksen toteuttama ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittama kokeilu jatkuu ainakin tämän vuoden ajan valtion rahoituksella. Käynnistysvaiheen jälkeen panostus on valtiolle edullinen, ja Itkonen toivookin käytännöstä pysyvää.

”Lukemiseen rauhoittuminen ja tekstiin syventyminen ovat vastalääkettä kuvan, äänen ja jatkuvien tekstiheittojen maailmalle.”

Teksti: Elina Vironen
Kuva: Kirsi-Marja Savola

Ajankohtaista

Tehokasta säästöä

Lue lisää
Energianeuvonta

Kodin sähkönkulutus – mistä se muodostuu

Lue lisää
Ajankohtaista

Kaukolämpöä hukkalämmöstä

Lue lisää
Energianeuvonta

5 + 1 tapaa säästää sähkölaskussa

Lue lisää
Ajankohtaista

Tärkeää saada olla keskeneräinen

Lue lisää
Energianeuvonta

Aurinkovoimala omakotitaloon – tuota sähköä itse

Lue lisää
Ajankohtaista

Comsel System: Järkeä energiankäyttöön

Lue lisää
Ajankohtaista

Sähkö vähentää liikenteen päästöjä

Lue lisää
Ajankohtaista

Vastuullista sähkönsiirtoa

Lue lisää
Ajankohtaista

Analogian kaipuu: Harrastuksena filmikuvaus

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Talvi 2023-2024

Lue lisää
Ajankohtaista

Tervetuloa takaisin, vinyylilevy

Lue lisää