
Hyvä kysymys: Miksi tuli rauhoittaa?
Syksyn ja talven pimeinä iltoina on mukava istahtaa takkatulen ääreen. Jokainen tulta joskus tuijotellut tietää, että liekkien hypnoottinen tanssi saa ajatukset hidastumaan ja olon rauhoittumaan.
Yksi syy tulen – ja myös luonnon – rauhoittavaan vaikutukseen on moniaistillisuus. Kun äänet, tuoksut ja erilaiset tuntemukset, kuten liekkien lämpö, valtaavat aistit, ihminen keskittyy kuin itsestään käsillä olevaan hetkeen. On mahdollista, että tuli on opittu yhdistämään rentouteen – sytytetäänhän se tavallisesti iltaisin, viikonloppuna saunan jälkeen tai metsäretkellä.
Toisaalta on mahdollista, että tulen ja rentoutumisen yhteys on koodattu geeneihimme, sillä tuli on tarjonnut esivanhemmillemme suojaa petoja ja kylmää vastaan satoja tuhansia vuosia. Lisäksi tuli on saattanut mahdollistaa metsästäjä-keräilijöiden ensimmäiset lomat.
Tel Avivin yliopisto julkaisi tänä vuonna tutkimuksen, jonka mukaan ihminen otti tulen käyttöön alun perin säilöäkseen lihaa savun avulla, ei kypsentääkseen sitä. Samalla tulen pelotevaikutus suojeli saalista eläimiltä. Näin yksi iso saaliseläin riitti heimon ruokkimiseen viikkojen ajan.

Jos et pääse nauttimaan aidosta takkatulesta, ei hätää: Alabaman yliopistossa tehdyn tutkimuksen (2014) mukaan nuotion katselu videolta laskee verenpainetta, kunhan videota katsellaan äänet päällä vähintään 15 minuutin ajan. Moni käyttääkin takkatulivideoita tulisijan korvikkeena. YouTuben suosituinta takkatulivideota on katsottu noin 150 miljoonaa kertaa.
Viime jouluna mediat uutisoivat, kuinka videot takassa palavasta puusta nousivat suoratoistopalveluiden katsotuimmiksi ohjelmiksi, ohi suosikkisarjojen ja jouluelokuvien.
Olipa tuli siis oikea tai virtuaalinen, sen äärellä kelpaa rentoutua.
Juttuun haastateltiin asiantuntijana yleislääketieteen erikoislääkäriä, koulutusylilääkäriä ja väitöskirjatutkijaa Annika Kolsteria.
Teksti: Elina Vironen
Kuvat: iStock
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
AjankohtaistaNäin taloyhtiö voi hyötyä kaukolämmön uudesta hinnoittelumallista
Vuoden 2027 alussa olemme siirtymässä uuteen kaukolämmön kausihinnoitteluun. Muutos koskee ennen kaikkea taloyhtiöitä ja yrityksiä. Auttaaksemme taloyhtiöasiakkaitamme löytämään muutoksessa tarjolla…
-
EnergianeuvontaSähkösopimus puhelinmyynnissä: oikeutesi ja peruuttaminen
Oletko joskus lupautunut puhelimessa uuteen sähkösopimukseen ja katunut sitä jälkikäteen? Uutta sähkösopimusta ei tarvitse tehdä kiireessä. Myyjän aloitteesta tapahtuvassa puhelinmyynnissä…
-
AjankohtaistaHintakiinnitys tuo pörssisähkösopimukseen joustavuutta
Talven sähkölaskuja voi ennakoida nyt myös pörssisähkösopimuksella. Hintakiinnityksien avulla tulevien kuukausien tai kvartaalien hintatason voi lukita etukäteen, mutta sähkönkäytön ajoituksella…