4 syytä, miksi käsityöt koukuttavat

Ei ole niin suurta väliä, kudotko pipoja, viljeletkö perunaa vai tuunaatko huonekaluja. Käsillä tekeminen antaa suurta tyydytystä, ja prosessi on usein tärkeämpi kuin lopputulos.

Käsityötrendi on ollut viime vuodet vahva, ja poikkeusaika on vahvistanut sitä entisestään: itse tekeminen antaa mielenrauhaa ja vie takaisin turvallisten perusasioiden äärelle. Lue neljä syytä, miksi käsityöt ovat niin koukuttavia.

1. Käden ja aivojen yhteys

Aivotutkimuksissa on selvinnyt, että kädellä ja käteen liittyvillä toiminnoilla on aivoissamme valtava edustus suhteessa muihin ruumiinosiin. Tarvitsemme kirjaimellisesti kosketuksen maailmaan. Käsityöt ovat hyväksi aivoille siksikin, että niissä täytyy opetella uusia kognitiivisia ja motorisia taitoja.

Käsityötieteen professori Sinikka Pöllänen Itä-Suomen yliopistosta on tutkinut käsitöiden merkitystä ihmisille. Hän kertoo, että hyvinvointia tuottavat jo materiaalit ja raaka-aineet, joita valikoimme töitä varten.

”Niitä hypistellään ja silitellään kaupassa ja hankitaan harkiten.”

Tutkimuksissani jotkut kertovat, että parasta on istua hiljaa ja silitellä keskeneräistä käsityötä.

Joku taas sanoo käyvänsä kangaskaupoissa imemässä itseensä värejä.”

2. Yhteisöllisyys

Vaikka käsitöitä voi värkätä itsekseen, harrastukseen liittyy usein yhteisöllisyys: palaute, muilta oppiminen ja jakamisen ilo. Neulekahvilat ja ompelulanit kokoavat harrastajia yhteen.

Ompelulanit ovat yhteisöllisiä tapahtumia, joihin jokainen tuo oman ompelukoneen ja tarvikkeet, ja niitä järjestetään myös virtuaalisesti verkossa.

Strömsö-tv-ohjelman juontaja Lee Esselström on jakanut käsillä tekemisen ilosanomaa jo lähes parikymmentä vuotta. Hänen mielestään sosiaalinen media on muuttanut käsillä tekemisen tapoja.

”Käsityöt ovat aina kiinnostaneet myös nuorempia, mutta nyt ihmiset uskaltavat enemmän näyttää, millaisia käsitöitä tekevät. Instagramissa ja Pinterestissä voi pitää päiväkirjaa: nyt neulon tällaista, nyt olen vuollut virkkuukoukun.”

Strömsö-ohjelma saa valtavasti palautetta. Ihmiset inspiroituvat tekemään vaikkapa lankalintuja, joita eivät olisi muuten keksineet. Eniten kiinnostavat käsityöt, joita voi tehdä helposti ja nopeasti, kotosalla vaikka lasten kanssa.

”Sata vuotta sitten tehtiin sitä, mitä tarvittiin. Nyt tehdään, koska meidän tarvitsee tehdä. Prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos.”

3. Stressin lievitys ja mielenrauha

Käsitöiden tekeminen on vastapainoa tietotyölle, jossa päivän hommat eivät näy missään. Käsitöissä on jotain hyvin palkitsevaa: neule kasvaa kerros kerrokselta, tai huonekalu saa uuden maalipeitteen.

”Kun ihmiset ovat alkaneet etsiä mielenrauhaa ja meditoida, monet ovat ymmärtäneet, että he saavat samaa hyvinvointia käsillä tekemisestä. Siinähän usein toistetaan samaa asiaa yhä uudestaan”, Esselström sanoo.

Pölläsen tutkimuksissa on selvinnyt, että ihmiset valitsevat usein käsityön elämäntilanteen mukaan. Stressaantunut ottaa pienen ja helpon työn. Rankassa vaiheessa, kuten avioerossa, moni ryhtyy haastavaan, keskittymistä vaativaan projektiin, joka vie ajatukset pois murheista.

Esselström kertoo, että hänelläkin on aina monta työtä tekeillä eri tilanteita ja mielialoja varten.

”Minulla on aina kesken jotain tosi helppoa, kuten kaulaliina tai säärystimet. Siinä kädet vain tekevät. Kun taas keskityn makrameetyön solmuihin, en voi samaan aikaan miettiä mitään muuta.”

4. Ekologisuus ja tavaran arvostus

Esselström huomasi Strömsötä tehdessään, että kymmenisen vuotta sitten käsityöinnostus nousi huimasti ympäristö- ja kestävyysajattelun myötä.

”Alettiin miettiä, miten tavarat on tehty ja mistä ne tulevat. Alettiin arvostaa mummon virkkaamia peittoja, joiden tekemisessä on kestänyt pari sataa tuntia.”

Itse tekemällä saa ympärilleen sellaista tavaraa, jota ei halua vaihtaa heti muuhun. Kun kokee valmistamisen prosessin, se saa ehkä myös arvostamaan ostettua tavaraa uudella tavalla.

Sinikka Pölläsen mukaan ihmisille tuottaa hyvää oloa jo se, että ympärillä on itse tehtyjä tekstiileitä tai tavaroita.

”Monet kuvaavat, että kun he näkevät käsitöitään kotona, eletty elämä tuntuu merkityksellisemmältä. Siitä on jäänyt konkreettinen kädenjälki.”

Teksti: Terhi Hautamäki
Kuva: Mikko Lehtimäki

Uusmummoilu ja nuoret puutarhurit

Havahduitko siihen, että nautit kukkapenkin tonkimisesta? Istutitko perunat parvekkeella ämpäriin tai innostuitko tekemään kantaa ottavaa ristipistotyötä? Uusmummoilu on nouseva trendi.

Lue lisää
Ilmiöt

Lahjomaton tekoäly mittasi – tässä on liikuttavin suomalainen rakkausbiisi!

Lue lisää
Kotona

5 vinkkiä kodin tietoturvaan

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Kurpitsakeitto lämmittää mahan ja mielen

Lue lisää
Ajankohtaista

”Yhdessä olemme vahva tiimi”

Lue lisää
Ilmiöt

Intohimona Ikebana

Lue lisää
Ajankohtaista

Näin pidät huolta sähköautosta

Lue lisää
Ajankohtaista

Turvallisesti verkossa

Lue lisää
Ilmiöt

Robottidelfiinit uivat akvaarioihin

Lue lisää
Ilmiöt

Kyrö Distillery: Paikallinen matkasi maailmalle

Lue lisää
Ajankohtaista

Kodin sähkönkulutus – mistä se muodostuu

Lue lisää
Ajankohtaista

Vihreä sähkö on ykkösvalinta yritykselle! Asiantuntijat kertovat miksi

Lue lisää
Ajankohtaista

Ympäristöystävällinen sähkö – kulkevatko vihreys ja sähkön hinta käsi kädessä?

Lue lisää
Jaa sivu