Sähkön hinta – miten se muodostuu

Tee sähkösopimus

Mistä sähkön hintamuutokset johtuvat ja mistä sähkön hinta koostuu? Saatat myös pohtia, onko toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus kannattavin valinta. Vaikka sähkötuotteiden hinta elää, pyrimme pitämään sähkösi hinnan vakaana.

Toistaiseksi voimassa oleva sopimus – miten usein hinnat muuttuvat?

Sähkösopimusten hinnat ovat jatkuvassa liikkeessä, sillä ne seuraavat sähkön markkinahintaa. Hintojen jatkuvan muuttumisen vuoksi on vaikea arvioida, milloin sähkön saa kaikista edullisimmin. Sama koskee myös sopimustyyppejä: edullisin vaihtoehto vaihtelee kulutustavoista ja hintatilanteista riippuen.

Tavoitteemme on olla asiakkaillemme huoleton ja edullinen valinta. Sähkösopimustemme hinnat ovat keskimääräistä edullisempia ja hinta muuttuu vakaasti sähkön markkinahintaa seuraillen. Sähkön markkinahinnan lähtiessä nousuun hintamme seuraavat sitä maltillisesti. Samoin huomioimme markkinahinnan laskun – tällöin sinäkin hyödyt alemmasta hinnasta. Esimerkiksi viimeisen viiden vuoden aikana olemme laskeneet hintaamme seitsemän kertaa ja nostaneet sitä kaksi.

Hinnoittelumme on läpinäkyvää ja haluamme ansaita luottamuksesi teoillamme. Hinnankorotuksista ilmoitamme aina hyvissä ajoin, viimeistään kuukautta ennen korotusta.

Sähkön hintakehitys

Sähkön markkinahinta vaihtelee sähköpörssissä tunneittain. Lyhyen aikavälin muutokset eivät kuitenkaan heijastu suoraan sähkösopimuksiemme hintoihin. Sähkön hintakehitystä on vaikea arvioida, sillä siihen vaikuttaa varsin moni tekijä.  Hintakehitys ohjaa kuitenkin kaikkia sähkösopimusten hintoja – jotain hitaammin ja joitain nopeammin.

Sähkösopimusten hinnat

Lue miten sähkösopimus tehdään ja tutustu tuotteisiimme Perussähkö ja Tuulisähkö.

Sähkön hinnan muodostuminen

Sähkön hinta muodostuu sähkön myyntihinnasta, siirtohinnasta ja veroista. Energia- eli myyntihintaan vaikuttavat mm. tuotantokustannukset ja pohjoismaisen sähköpörssin Nordpoolin hinnat. Tähän osuuteen laskussasi voit itse vaikuttaa valitsemalla sinulle sopivan sähkömyyjän ja tarkkailemalla energiankulutustasi.

Sähkön siirtohinnan määrittelee paikallinen sähköverkkoyhtiösi. Siirtoyhtiötä ei ole mahdollista vaihtaa, siirtolasku tulee aina paikalliselta toimijalta. Siirtomaksulla sähköverkkoa ylläpidetään ja kehitetään. Myrskyjen aiheuttamat tuhot korjataan ja sähkölinjoja kaapeloidaan maan suojiin. Näin varmistetaan sähköntoimitus paitsi sinun kotiisi, myös muualle yhteiskuntaan.

Erilaiset verot muodostavat noin kolmanneksen sähkön kokonaiskustannuksista. Sähköveroa maksat oman sähkönkulutuksesi mukaan, ja se muodostaakin ison osan siirtolaskustasi. Arvonlisäveroa peritään lisäksi sähkön energiahinnasta, sähkön siirrosta, sähköverosta ja huoltovarmuusmaksusta.

 

Usein kysyttyä sähkön hinnasta

Laskutus tapahtuu aina jälkikäteen toteutuneen kulutuksen mukaisesti.

Kulutukseen perustuva laskutus voi aiheuttaa suuriakin vaihteluita sähkölaskun suuruuteen erityisesti sähkölämmitteisissä talouksissa. Talvella sähköä kuluu yleensä enemmän kuin kesällä, joten laskut ovat silloin isommat kuin kesäaikaan.

Perusmaksulla katetaan sähkönmyyjän kiinteitä kustannuksia. Nämä eivät ne riipu käytetyn energian määrästä vaan perusmaksu on sama paljon ja vähän kuluttavalle.

Sähkönsiirrossa perusmaksu on sähköverkon ylläpitämiseen liittyvä maksu, joka ei juurikaan liity sähkönkäytön määrään. Sähköverkon huolloilla ja kehittämisellä varmistetaan, että asiakkailla on aina tarvittaessa sähköt käytössään.

Laskun suuruus perustuu sähkönkäyttöön. Tähän vaikuttavat mm. kiinteistön lämmitystapa, koko ja ikä, asunnon sähköinen varustetaso sekä asukkaiden lukumäärä, sähkönkäyttötottumukset ja kiinteistön lämmöneristys.

Sähkölasku koostuu kolmesta osasta: sähkön siirtomaksusta, energiamaksusta ja veroista.

Sähkön siirtomaksu muodostuu sähköenergian siirrosta voimalaitoksesta kuluttajalle. Siirron hoitaa paikallinen sähköyhtiö.

Siirtomaksu koostuu seuraavista osista:

  • Perusmaksu: kiinteä maksu, jonka suuruus riippuu liittymätyypistä.
  • Sähkön siirtomaksu: perustuu kulutetun energian määrään. Siirtomaksuun lisätään sähkövero.
  • Arvonlisävero: voimassa oleva arvonlisävero lisätään perusmaksun, sähkön siirtomaksun sekä sähköverojen muodostamaan summaan.

Energiamaksu muodostuu seuraavista osista:

  • Energiamaksu on maksu kulutetusta sähköenergiasta. Tämän osuuden sähkölaskusta voit kilpailuttaa.
  • Perusmaksu on kiinteä maksu.
  • Energiamaksu: kulutetun sähköenergian hinta.
  • Arvonlisävero: lisätään perusmaksun ja energiamaksun muodostamaan summaan.

 

Energiaviraston ylläpitämä puolueeton sivusto on hyvä paikka vertailla sähkön hintaa. Hintoja voi myös vertailla suoraan sähkönmyyjien sivuilla. Hintoja vertaillessa kannattaa huomioida erilaisten mittaustapojen ja mahdollisten tarjousjaksojen todellinen vaikutus hintaan.

Näin yksinasuva voi säästää sähkölaskussa

Paljonko on yksiön sähkölasku kuukaudessa? Kuinka usein sähkölasku maksetaan? Yksinasuvan sähkölaskun suuruus muodostuu tyypillisistä kodin askareista: ruoanvalmistuksesta, pyykinpesusta ja sekä viihde-elektroniikan käytöstä. Kokeile näitä pieniä kikkoja ja säästä kodin sähkölaskussa.

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Mokkapalat + rocky road = unelmapari

Lue lisää
Ilmiöt

Älyvaatteet muuttavat elämäämme

Lue lisää
Ilmiöt

Aivotutkija Minna Huotilainen: Pää tarvitsee taukoja älylaitteista

Lue lisää
Ajankohtaista

Vaasaan suuri maanalainen energiavarasto

Lue lisää
Ajankohtaista

Näkökulma: Ekologisuus ohjaa kaukolämmön kehitystä

Lue lisää
Ajankohtaista

Stefan Damlin: Rohkeasti kohti uutta

Lue lisää
Ajankohtaista

Vaasalaista osaamista: Muoville uusi elämä

Lue lisää
Ilmiöt

Mari Pantsar: Hiilineutraalit yritykset voittavat

Lue lisää
Ilmiöt

Yhdessä enemmän

Lue lisää
Ilmiöt

Lena Lainio: Wow-kokemusta rakentamassa

Lue lisää
Kotona

5 vinkkiä syvään uneen

Lue lisää
Ajankohtaista

Hans-Alexander Öst: Asiakas hyötyy kehitystyöstä

Lue lisää
Jaa sivu