Intohimona hapanjuurileipä

Helsinkiläisen Pauli Kangasniemen, 33, keittiössä asuvat Wilhelm, Harald ja Alamo. Ne eivät ole lemmikkejä, vaan hapanleipäjuuria. Leipominen ja käsillä tekeminen tuovat vastapainoa hektiseen arkeen ja tietokonetyöhön.

”Kolmisen vuotta sitten menin Rooman-matkalla vanhaan leipomoon. Olin opetellut kysymään italiaksi, saisinko hieman leipäjuurta. Leipomon täti vastasi ’un momento’ ja paineli leipurin puheille.

Leipuri, harmaantunut herrasmies, vilkuili minua keittiöstä epäluuloisesti, ja täti ilmoitti ’no, non è possibile’, ei käy. Leipuri silmäili minua edelleen, kunnes yllättäen kävelikin luokseni ja sanoi ’si’.

Sain mukaani pienen pussukan, jossa oli pala juurta. Annoin sille nimeksi Marco.

Kaikki lähti siitä, että halusin oppia tekemään täydellisen pitsataikinan. Kun sitten löysin hapanjuurileivät, heitin pitsat sivuun. Innostuin siitä, että täydelliseen leipään tarvitsee vain vettä, suolaa ja jauhoa. Eikä syömisen jälkeen ole turvonnut olo!

Opettelin leipomaan YouTube-videoiden avulla. Eräs loistava ranskalainen kaveri pitää French Guy Cooking -nimistä kanavaa. Hänen ohjeellaan teen leipäni edelleen: 600 g jauhoja, 400 g vettä, 200 g juurta ja 15 g suolaa. Leipäjuuri on yhtä helppohoitoinen kuin Tamagotchi. Sitä ruokitaan jauhoilla ja vedellä, jotta se pysyy elävänä. Jääkaapissa olevaa juurta ei tarvitse ruokkia kuin kerran kuussa. Jos leipoo paljon, sitä on ruokittava päivittäin.

Juuresta käytetään aina vain osa, ei koskaan kaikkea. Siitä voi tehdä pitsaa, tortilloita, pastaa, pullaa ja croissanteja. Itse haluan oppia ensin täydellisesti leivän tekemisen.

Leivon viikonloppuisin, koska haluan uppoutua prosessiin. Haluan antaa leivälle aikaa ja rakkautta, sillä se ansaitsee sen. Niin leivästä tulee hyvä.

Kaikilla juurillani on nimet. Vaalea hapanleipäjuureni on nimeltään Wilhelm ja riihiruisjauhosta tehty juuri Harald. Pakkasessa on Alamo, viimeinen tukikohta. Se on kuin varmuuskopio, jos mikään muu ei toimi. Marcosta tuli lopulta osa Wilhelmiä, koska se ei tykännyt siitä, että syötin sitä pelkällä speltillä. Marco oli tottunut Italiassa erilaisiin jauhoihin.

Hyvää vastapainoa työlle

Olen arkkitehti ja teen tietokoneella virtuaali- ja 3D-markkinointimateriaaleja yrityksille. Töissä projektit ovat pitkiä, eikä valmistunutta työtä ehdi juhlia, kun heti tulee uusi. Leipomisen jälkeen taas on aina juhlat, kun pääsee syömään. Onnistuminen on voimaannuttavaa.

Kakkosintohimoni on kuvanveisto. Veistän kotona sormuksia ja olen tehnyt suomalaisen Rendel-elokuvan supersankarille maskin.

Unelmani olisi, että voisin tehdä tätä työkseni: leipiä ja kuvanveistoa.

Taikinan kanssa täytyy ensin painia, jotta siihen saa sitkoa. Sitä nostetaan ja taitellaan, slap and fold, niin kuin se ranskalainen kaveri YouTubessa sanoo. Perheen sisällä termi on läiskyttely.

Leipominen on meditatiivista puuhaa kuten kuvanveistokin. Paistan leivät padassa, jonka ostin joskus kirpparilta viidellä eurolla. Siinä leivistä tulee kivoja pyöreitä palleroita. Pata antaa myös mukavan yllätysmomentin, sillä vasta kannen avatessaan tietää, millainen leivästä tuli.

Juuren jakaminen

Meillä on kaveriporukan kanssa Facebook-ryhmä nimeltä Juuret. Ryhmäläisiä tulee ja menee, mutta tosifanit jäävät. Tällä hetkellä jäljellä on neljä miestä.

Fiilistelemme ryhmässä toistemme leipien kuvia ja pidämme poikien iltoja, joissa leivotaan. Joskus jonkun juuri on kuollut, ja olen antanut tilalle palasen omastani. Se kuuluu harrastukseen.

Hapanjuurileivässä parasta on sen rapsahtava kuori, tummunut pinta ja purutuntuma. Leipää pitää pystyä pureskelemaan, se ei saa sulaa suuhun. Syön leivän mieluiten oliiviöljyn kanssa. Kutsun sitä köyhän miehen aamiaiseksi, vaikka Italiassa kuulinkin, että se oli siellä kuninkaiden aamiainen.

Nautin myös tuoksuista! Esimerkiksi kun matkustan ratikassa tai autossa leivän kanssa, ja kassista tulee tuoreen leivän tuoksu. Tai kun pitkän tauon jälkeen avaan juuripurkin. Puolisoni Hanna ei tosin syty siitä tuoksusta yhtä paljon kuin minä.

Viime kesä meni reissatessa, ja leivonta oli tauolla. Juuri matkusti mukanani lasipurkissa, jotta sain pidettyä sen hengissä. Hyvin se pärjäsi. Hieman juurta piti ruokkimalla herätellä horroksesta, mutta sitten se alkoi taas pulputtaa.

Kun leipähulluus iskee kunnolla, kaverit ja läheiset saavat lahjaksi leipiä. Työkavereitakin olen syöttänyt niillä. Harrastuksen parissa on tullut monia hyviä muistoja. Paras kommentti tuli isän vaimon 90-vuotiaalta äidiltä, joka sanoi, että hyvvee leipee on. Kun saa tuollaisen kommentin koko ikänsä leiponeelta matriarkalta, se tuntuu hienolta. Että pystyin tekemään jotain, jota vanhemmat ihmiset arvostavat. Omat isovanhemmatkin ovat tykänneet leivistäni.”

Teksti: Ella Pesonen
Kuvat: Mari Lahti

Ilmiöt

Monen sukupolven koti

Lue lisää
Ilmiöt

Avaruuskeskus auttaa yrityksiä

Lue lisää
Vastuullisuus

Tuulivoimaloiden lapojen kierrätys kehittyy

Lue lisää
Ajankohtaista

Finanssiala haluaa suojella luontoa: ”Kun luonto voi hyvin, bisneskin kukoistaa”

Lue lisää
Ajankohtaista

Purjo-perunasosekeitto lämmittää talven keskellä

Lue lisää
Ajankohtaista

Energiatehokkuutta vanhaan taloon: 4 keinoa vaikuttaa laskuun!

Lue lisää
Ajankohtaista

Uteliaisuus vie eteenpäin

Lue lisää
Vapaalla

Vöyrin mäkikotkat: ”Parasta on lentää!”

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: kevät 2024

Lue lisää
Ajankohtaista

Tehokasta säästöä

Lue lisää
Energianeuvonta

Kodin sähkönkulutus – mistä se muodostuu

Lue lisää
Ajankohtaista

Kaukolämpöä hukkalämmöstä

Lue lisää