Näin voit voittaa

Kilpailu on päättynyt. Hurjasti onnea voittajalle!

Katso tästä muut Vaasan Sähkön asiakasedut.

Onnellinen voittaja saa vuoden 2021 aikana yhdessä käyttöpaikassa käyttämänsä Vaasan Sähkön sähköenergian maksutta (ei sisällä paikallisen jakeluverkkoyhtiön siirtomaksuja). Palkinnon arvo on enimmillään 1 500 €. Voittoa ei voi lunastaa rahana. Voittajan tulee olla asiakkaamme lunastaakseen palkinnon. Palkintoa ei voi siirtää toiselle henkilölle. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja osallistuessaan kilpailuun voittaja hyväksyy nimen ilmoittamisen Vaasan Sähkön omissa kanavissa.

Kilpailuaika: 27.8.-15.12.2020. (osallistumisaikaa jatkettu kahdella viikolla)
Yleiset arvontojen säännöt

Tarjoamme säännöllisin välein esimerkiksi asiakkaillemme ja asiakaspaneelimme jäsenille mahdollisuuksia osallistua arvontaan. Ei juuri mikään ylitä sitä tunnetta, kun saa kuulla voittaneensa arvonnassa!

Luethan kuitenkin alla olevat säännöt ennen osallistumista. Säännöt koskevat Vaasan Sähkö -konsernin järjestämiä arvontoja.

Arvonnan järjestäjä

Arvonnan järjestäjä on Vaasan Sähkö -konserni

Palkinnot

Palkinto ja/tai sen arvo on ilmoitettu arvonnan yhteydessä. Palkintoa ei voi muuttaa rahaksi. Palkinto on lunastettava tai käytettävä vuoden kuluessa, eikä sitä voi siirtää kolmannelle osapuolelle. Palkinnon luovuttamisesta sovitaan voittajan kanssa. Arvonnan järjestäjä maksaa arpajaisveron.

Arvonnan suorittaminen

Palkinto arvotaan kaikkien määräaikaan mennessä yhteystietonsa jättäneiden kesken. Vaasan Sähkö -konsernin henkilökunta tai samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet eivät voi osallistua arvontaan.
Mikäli voittajan jättämien yhteystietojen perusteella ei saada voittajaan yhteyttä kahden (2) viikon kuluessa, lunastamaton voitto arvotaan uudelleen.

Arvonnan järjestäjän vastuu

Vaasan Sähkö Oy rajoittaa vastuunsa arvonnan kohteena olevaan palkintoon. Palkinnon vastaanottaja vapauttaa arvonnan järjestäjän kaikesta vastuusta, joka voi aiheutua tai väitetään aiheutuneen osallistumisesta tähän arvontaan tai palkinnon lunastamisesta tai sen käyttämisestä.

Voittajat

Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voittajan nimi voidaan julkaista Vaasan Sähkön verkkosivuilla tai asiakasmateriaalissa arvonnan päätyttyä ilman erillistä suostumusta tai korvausta.

Yhteystietojen käyttäminen

Arvontaan osallistuvilta pyydetään yhteystiedot, jotta voittajiin voidaan olla yhteydessä. Yhteystietoja ei luovuteta kolmannelle osapuolelle. Yhteystietoja voidaan käyttää Vaasan Sähkön asiakas- ja markkinointiviestintään, mikäli osallistuja on myöntänyt siihen luvan.

Säännöt koskevat kaikkia osallistujia

Kaikki arvontaan osallistujat sitoutuvat noudattamaan näitä sääntöjä ja arvonnan järjestäjän arvontaa koskevia päätöksiä.

Sääntöjen muuttaminen

Arvonnan järjestäjällä on oikeus milloin tahansa muuttaa näitä yleisiä arvonnan sääntöjä.