Lue tiivistelmä
  • Johdannaisten hintaodotukset vuoden toiselle kvartaalille ovat selkeästi ensimmäistä kvartaalia alhaisemmat.
  • Norjan ja Ruotsin heikon lumitilanteen vuoksi odotukset toisen kvartaalin hintatasolle ovat korkeammat kuin vuosi sitten.
  • Kun mennään kohti kevättä, sähkönkulutus vähenee säiden lämmetessä, ja auringonsäteilyn lisääntyminen kasvattaa aurinkovoimatuotantoa. Tämä laskee sähkön hintatasoa.

Vielä joulukuun puolivälissä sääennusteet näyttivät, että talvesta olisi tulossa normaalia leudompi ja tuulisempi. Säässä tapahtui kuitenkin nopea muutos, ja tammikuussa Pohjoismaiden ylle asettui laaja korkeapainealue. Sää pysyi erittäin kylmänä useiden viikkojen ajan, ja sähkön hinta nousi korkeaksi sekä Suomessa että muualla Euroopassa.

Lisäksi Suomessa ja Ruotsissa sääolot aiheuttivat jään kertymistä tuulivoimalaitosten lapoihin, mikä vähensi niiden sähköntuotantokykyä. Pohjoismaissa sähkön hinta on ollut ajoittain korkeampi kuin Keski-Euroopassa, mikä on harvinaista.

Marraskuussa otettiin käyttöön uusi Aurora Line -siirtoyhteys, mikä on kasvattanut Suomen ja Pohjois-Ruotsin välistä sähkönsiirtokapasiteettia.

Keskimäärin yhteys mahdollistaa suuremman sähkön tuonnin Ruotsista Suomeen ja madaltaa siten sähkön hintaa Suomessa. Erittäin kylminä ja vähätuulisina hetkinä hintataso voi silti nousta korkeaksi sekä Ruotsissa että Suomessa.

Talvi on ollut Norjassa ja Ruotsissa poikkeuksellisen vähäsateinen. Vuoristoon on kertynyt normaalia vähemmän lunta. Kevään ja kesän aikana lumet tyypillisesti sulavat, mutta tänä vuonna lumimäärän vähäisyydestä johtuen myös sulamisvirtaamat tulevat olemaan normaalia vähäisempiä.

Tästä seuraa, että vesivoimalaitosten varastoaltaisiin virtaa kevään ja kesän aikana tavallista vähemmän vettä, mikä puolestaan vaikuttaa nostavasti sähkön hintatasoon.

Kevättä kohti mentäessä sähkönkulutus vähenee säiden lämmetessä, ja auringonsäteilyn runsastuminen kasvattaa aurinkovoimatuotantoa nopeasti. Sähkön keskimääräinen hintataso siis madaltuu.

Olkiluoto 1:n ja Olkiluoto 2:n vuosihuollot voivat kuitenkin nostaa sähkön hintaa vuoden toisen vuosineljänneksen aikana.

Suomen aluehinnan johdannaisnoteeraukset vuoden toiselle vuosineljännekselle ovat noin 50 €/MWh tuntumassa ja kolmannelle vuosineljännekselle noin 40 €/MWh tuntumassa.

Norjan ja Ruotsin heikosta lumitilanteesta johtuen markkinaodotukset toisen vuosineljänneksen hintatasolle ovat noin 20 €/MWh korkeampia kuin vuosi sitten. Vuosi sitten Pohjoismaiden talvi oli poikkeuksellisen leuto, minkä vuoksi vesivarastot olivat keväällä hyvin täynnä.

Markkinakatsaus on tuotettu yhteistyössä Power-Deriva Oy:n kanssa.

Sinua saattaisi myös kiinnostaa