
Jännitteet Lähi-idässä – vaikuttavatko ne myös sähkösopimuksiin?
Lähi-itää koskeva uutisointi on vallannut mediatilaa viimeisten viikkojen aikana. Jo ennestään useassa alueen maassa on ollut jännitteitä ja sotilaallisia konflikteja. Viime viikkojen aikana tilannetta ovat muuttaneet Yhdysvaltojen nopeasti käynnistämät iskut Iraniin sekä Israelin hyökkäykset Iraniin ja Libanoniin. Näiden seurauksena iskuja on tehty myös ympärillä oleviin maihin, ennen kaikkea öljy- ja kaasulaitoksiin sekä Yhdysvaltojen sotilastukikohtiin. Geopoliittista tilannetta voikin kuvailla erittäin jännitteisenä, mikä heijastuu myös maailmanmarkkinoihin.
Epävarmuus on myrkkyä markkinoille kauppatavarasta riippumatta. Se johtuu ennen kaikkea siitä, että kauppatavaran saatavuudesta pitää olla varmuus, jotta sen voi hinnoitella mahdollisimman pienillä riskikertoimilla.
Mitä isompi epävarmuus, sitä suurempi riskikerroin.
Sama lainalaisuus koskee energiaa. Energian hintanäkymiin vaikuttavat ennen kaikkea sähkön kysyntäennusteet, sademäärät, polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnat, siirtoyhteyksien ja merkittävien tuotantolaitosten toimivuus sekä markkinoiden usko tulevaan.
Vaje nostattaa hintoja
Euroopassa on yhteiset energiamarkkinat, mikä tarkoittaa sitä, että Suomen sähkönhinta ei perustu pelkästään siihen, mitä Suomen rajojen sisällä tapahtuu. Jos katsotaan muutamia vuosia taaksepäin, aiheutti Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 maakaasun hinnan äkkinäisen kohoamisen. Venäjä oli ennen Ukrainan sotaa Euroopan suurin maakaasutoimittaja. Syntyi siis suuri vaje, joka nostatti maakaasun hintaa.
Vaikka Suomessa maakaasu ei ole energiantuotannossa yleinen polttoaine, vaikutti muualla Euroopassa tuntuva vaje Euroopan laajuisen sähkömarkkinan vuoksi myös suomalaisten sähkönhintaan. Suomessa suoranaista vajetta aiheutti puolestaan energian ja polttoaineiden tuonnin päättyminen Venäjältä.
Kuten epävarmuus, vaje nostattaa aina hintaa, kun taas ylimääräinen tarjonta laskee sitä. Tämä on tuttua esimerkiksi tuulivoiman saatavuuden vaikutuksesta pörssisähkön hintaan.
Maakaasusta pulaa
Iran iski maaliskuussa Ras Laffan Industrial Cityn nestemäisen maakaasun tuotantolaitokseen Qatarissa. Arviot iskun vaikutuksesta syntyneen vajeen kestosta ja vaikutuksista vaihtelevat, mutta korjaukset saattavat kestää jopa vuosia.
Varmaa on kuitenkin se, että merkittävän maakaasutoimittajan mahdollisuudet tuottaa maakaasua Euroopan tarpeisiin on vähentynyt pitkäksi aikaa.
Onneksi Euroopassa talvi on kääntynyt kevääksi, ja kesä on tulossa. Geopoliittisen tilanteen ja iskujen aiheuttama epävarmuus nostattaa sähkön hintaennusteita tulevaisuudessa, mutta moni asia voi vielä tuoda niitä alaskin. Oleellista on nyt se, koska Lähi-idän tilanne rauhoittuu ja minkälaisia ennusteita saadaan muidenkin energianlähteiden kuin maakaasun riittävyydestä. Tästä näkökulmasta voisi toivoa Pohjoismaihin sateista kesää ja toimivia sähkön siirtoyhteyksiä.
Pitääkö asiaan reagoida jollain tapaa?
Asia näkyy varmasti jo jokaisen energiayhtiön ennusteissa. Seuraamme tilannetta tiiviisti. Pyrimme tekemään toimenpiteitä, joilla pystymme turvaamaan mahdollisimman vakaat energiahinnat myös siinä tapauksessa, että kriisi Lähi-idässä pitkittyy. Pyrimme tarjoamaan tilanteesta tietoa, jotta asiakkaammekin voivat ennakoida tulevaa oman sähköntarpeensa perusteella.
Polttoainehinnat ovat jo nousseet, mikä vaikuttaa monella arkeen muutenkin. Jos kriisi pitkittyy, nostaa kuljetuskustannusten kohoaminen myös ruoan ja kulutustavaroiden hintaa.
Pitäisikö sitten kuluttajana ryhtyä murehtimaan myös sähkön hintakehitystä? Tilanteen pitkittyessä näkyy se suurella todennäköisyydellä myös sähkösopimusten hinnoissa.
Neuvomme on, että tässä kohtaa ainakin pohtii, mitä mahdollinen hinnannousu tarkoittaisi oman lompakon ja mielenrauhan näkökulmasta.
Markkinoilla on tarjolla määräaikaisia sopimuksia, joilla kuluttaja voi sitoa hintansa lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi. Se on ainakin yksi tapa rauhoittaa mieltä, jos tilanne huolettaa oman talouden näkökulmasta.
Voi ajatella, että ennen kaikki oli yksinkertaisempaa, ja se voi tässä asiassa olla joltain osin tottakin. Emme ole suojassa globaaleilta ilmiöiltä, vaikka ne syntyisivät tuhansien kilometrien päässä Suomesta.
Tutustu kiinteään sähkösopimukseen
-
Perusmaksu 0 € ensimmäisen 1 kk Päästötön Tarjous!Perusmaksu 0 € ensimmäiset 2 kk Päästötön Tarjous!Perusmaksu 0 € ensimmäiset 2 kk Päästötön Tarjous!
Kiinteä
Huoleton kiinteä sopimushinta Ydinvoimaa, jonka tuotannossa ei synny päästöjä Perusmaksu 0 € ensimmäisen kuukauden ajanHuoleton kiinteä sopimushinta Ydinvoimaa, jonka tuotannossa ei synny päästöjä Perusmaksu 0 € kahden ensimmäisen kuukauden ajanHuoleton kiinteä sopimushinta Ydinvoimaa, jonka tuotannossa ei synny päästöjä Perusmaksu 0 € kahden ensimmäisen kuukauden ajan8,21
c/kWh
Perusmaksu:
5,90
€/kk
9,30
c/kWh
Perusmaksu:
5,90
€/kk
8,53
c/kWh
Perusmaksu:
5,90
€/kk
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
EnergianeuvontaPörssisähkön hinnan muodostuminen
Sähkön markkinahinta eli pörssisähkön spot-hinta määräytyy sähköpörssissä kysynnän ja tarjonnan perusteella. Koska hinnat lasketaan jokaiselle 15 minuutin jaksolle erikseen, tuotannon,…
-
EnergianeuvontaSähkösopimus uuteen asuntoon – tilaa sähköt heti netistä
Uuteen asuntoon muuttaessa sähkösopimus on yksi tärkeimmistä hoidettavista asioista. Sopivan sähkösopimuksen valintaan vaikuttavat asunnon tyyppi, sähkönkulutus ja omat käyttötottumukset. Muutto…
-
KotonaKoti siistiksi huomaamatta
Hyvästi siivouspäivä. Ylläpitosiivous pitää kodin siistinä kuin itsestään. Marttojen asiantuntija antaa siihen vinkit.