
Sähkömarkkinakatsaus: Kevät 2025
Kulunut talvi on ollut Pohjoismaissa leuto, ja sähkön hinta on pysynyt maltillisella tasolla. Norjan ja Ruotsin vesivarastoissa on ennätyksellisen paljon vettä, mikä on seurausta talven matalasta kulutuksesta ja syksyn 2024 runsaista sademääristä.
Keski-Euroopassa talvi on ollut viime vuosia viileämpi, mikä on nostanut maakaasun, päästöoikeuksien ja sähkön hintoja. Vahva vesivarastotilanne on kuitenkin rajoittanut sähkön spot-hintatason nousua Pohjoismaissa.
Suomessa aluehinta on ollut keskimäärin hieman alhaisempi kuin pohjoismainen systeemihinta. Estlink 2 -merikaapeli vaurioitui tapaninpäivänä, mikä on vähentänyt sähkönsiirtoa Suomen ja Viron välillä ja alentanut Suomen aluehintaa.
Maaliskuu on kuitenkin vielä talvikuukausi, ja kylmän sään sattuessa kulutus voi nousta korkeaksi. Lisäksi Olkiluoto 3 irtoaa verkosta vuosihuollon vuoksi 1.3. ja on suunniteltu palaavan käyttöön 25.4.
Hintapiikit ovat maaliskuussa hyvin mahdollisia, jos sää on kylmä ja vähätuulinen.
Korkean kulutuksen jaksoina Suomeen on usein tuotu sähköä Virosta, mutta Estlink 2:n käyttökatko vähentää tuontimahdollisuuksia. Myös Ruotsin ydinvoimalaitosten vuosihuollot alkavat maaliskuun lopussa, mikä voi nostaa sähkön hintaa myös Suomessa.
Keväällä ja kesällä sähkön hintatason odotetaan kuitenkin olevan huomattavasti alhaisempi kuin talvella. Sään lämmetessä kulutus vähenee ja talven lumet alkavat sulaa. Tästä aiheutuvat vesivirtaamat voivat painaa sähkön hinnan hyvin alhaiseksi. Virtaamat ovat tyypillisesti suurimmillaan toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa. Norjan ja Ruotsin lumitilanne on tällä hetkellä hieman normaalia heikompi, joten sulamisvirtaamat saattavat kuitenkin jäädä normaalia vähäisemmiksi.
Valon määrän lisääntyessä aurinkovoimatuotanto kasvaa voimakkaasti, mikä madaltaa hintatasoa päivisin.
Keski-Euroopassa sähkön hinta on pilvettöminä kevät- ja kesäpäivinä usein megawattitunnilta 0 euron tuntumassa, mikä madaltaa myös Pohjoismaiden spot-hintaa.
Kirjoitushetkellä vuoden 2025 toisen vuosineljänneksen Suomen aluehinnan johdannaishintanoteeraukset ovat megawattitunnilta 29 euron tienoilla, ja kolmannen vuosineljänneksen noteeraukset puolestaan 32 euron tuntumassa. Estlink 2:n käyttökatko päättyy tämänhetkisen tiedon mukaan 1.8.2025, mikä nostaa hieman Suomen aluehintaa loppukesästä ja alkusyksystä.
Markkinakatsaus on tuotettu yhteistyössä Power-Deriva Oy:n kanssa.
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
EnergianeuvontaSähkösopimusvertailu – mikä sopimusmalli kannattaa?
Sähkösopimuksen valintaan vaikuttavat kulutusprofiilisi ja riskinsietokykysi. Kun huomioit asumismuotosi, sähkönkulutuksesi sekä sen, arvostatko enemmän mielenrauhaa vai kulutuksen optimointia, löydät arkeesi…
-
MarkkinakatsausSähkömarkkinakatsaus: Kevät 2026
Vielä joulukuun puolivälissä sääennusteet näyttivät, että talvesta olisi tulossa normaalia leudompi ja tuulisempi. Säässä tapahtui kuitenkin nopea muutos, ja tammikuussa…
-
EnergianeuvontaMiksi sähkösopimuksissa on eri hinnat? Näin sähkön hinta muodostuu
Sähkösopimusten hinnat vaihtelevat sen mukaan, miten ja milloin sähkö hankitaan: pörssisähkö noudattelee seuraavan vuorokauden markkinahintaa, muut sopimukset perustuvat pidemmälle tulevaisuuteen ennakoituun sähkönhintaan.…