Älyvaatteet muuttavat elämäämme

Kuvittele, että voit maksaa kaupassa heilauttamalla hihaasi maksupäätteen edessä. Kotimatkalla sukkasi laskevat askeleesi, ja salilla treenivaatteet toimivat personal trainerinasi: ne seuraavat, että teet maastavedon oikeassa asennossa. Vaikka vaatteet eivät osaa tehdä tätä kaikkea vielä huomenna, älyvaatteet tekevät tuloaan kovaa vauhtia.

Jo nyt myynnissä on esimerkiksi Levi’s-vaatebrändin ja Googlen kehittämiä älytakkeja, joiden hihaa koskettamalla voit kontrolloida puhelintasi, esimerkiksi vaihtaa soivaa kappaletta ja saada reittitietoja. Myös Tommy Jeansilla on oma XPLORE-älyvaatemallistonsa. Vaatteet tunnistavat, milloin niitä pidetään päällä ja kerryttävät käyttäjälle pisteitä älypuhelinsovellukseen. Kun vaatteita käyttää tarpeeksi, saa palkintoja, esimerkiksi alennusta vaatekaupassa.

Älyvaatteille kehitetään koko ajan uusia sovelluksia. Yksi alan huippunimistä on akatemiatutkija Johanna Virkki Tampereen yliopistosta. Hänen tutkimusryhmänsä on kehittänyt vaatteisiin muun muassa kosteussensoreita, jotka voivat kertoa vaikkapa hikoilusta tai verenvuodosta. Niistä olisi hyötyä esimerkiksi palomiehen tai sotilaan työssä – tai rannalla hikoilevan uimapuvussa. Sensorit voisivat muistuttaa, että on aika hörpätä vettä ja mennä varjoon.

Tutkimusryhmä on kehittänyt myös kehon liikettä lukevia sensoreita, joiden avulla ihmisiä voidaan auttaa tekemään jumppaliikkeet oikein.

Tiimi on myös tehnyt vanhainkodin asukkaille äly-t-paitoja, joiden avulla voidaan valvoa vaikkapa, käykö muistisairas säännöllisesti jääkaapilla, eli muistaako hän syödä.

”Vaatteisiin integroidun elektroniikan etuna hälytysrannekkeisiin verrattuna on huomaamattomuus ja mukavuus, jolloin esimerkiksi muistisairaat eivät riisu ylimääräiseltä tuntuvaa laitetta”, Virkki sanoo.

Tutkimusryhmä käyttää vaatteissa siruja, jotka hyödyntävät RFID-teknologiaa. RFID on monelle tuttu lähimaksusta. Kynänkärjen kokoinen siru ommellaan vaatteeseen johtavalla langalla, joka toimii sirun antennina. Siru lähettää keräämiään tietoja kännykkään ja saa puhelimesta samalla virtaa.

Virkki uskoo, että jokaisen vaatekaapista löytyy joskus älyvaate – suuret käyttökohteet vain odottavat löytämistään.

”Ennen kuin tekstiviesti keksittiin, kukaan ei osannut kaivata jatkuvaa viestittelyä, toisin kuin nyt.”

Teksti: Elina Vironen

Ajankohtaista

Energiatehokkuus – mitä se tarkoittaa ja miten käyttää energiaa mahdollisimman tehokkaasti?

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Syksy 2023

Lue lisää
Energianeuvonta

Aurinkovoimala omakotitaloon – tuota sähköä itse

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Kesän paras saaristolaispannari

Lue lisää
Ajankohtaista

Kasvua kovalla työllä

Lue lisää
Ajankohtaista

Kesäloma kännykästä

Lue lisää
Ajankohtaista

Isän ja poikien yhteinen työpaikka

Lue lisää
Ajankohtaista

Ruotsissa jyllää Suomi-buumi

Lue lisää
Vapaalla

Turpaterapiaa Suonenjoella

Lue lisää
Ajankohtaista

Ihmisen parhaat ystävät

Lue lisää
Havaintoja

Tuotekehitystä asiakkaan tarve edellä

Lue lisää
Ajankohtaista

Nelli, Saku, Johanna ja Onni ovat tämän kevään Vaasan Sähkö -stipendiaatteja

Lue lisää