Älyliivi ymmärtää koiraa

Neljä vuotta sitten sitten espoolainen agilityharrastaja Toni Koutu pohti, miten voisi ymmärtää neljän parsonrusselinterrierinsä tarpeita paremmin. Hän sai idean kehittää koirien älyliivin, joka kerää koirasta dataa.

”Emme voi lukea koirien ajatuksia tai antaa niille ääntä – muuta kuin datan kautta”, Koutu sanoo.

Hänen perustamansa Sense of Intelligence -yritys valmistaa liivin ”aivoja”, Anaxeos-älylaitetta. Se mittaa koiran liikunnan määrää ja nopeutta GPS-paikantimen avulla sekä tarkkailee sykettä, mikä kertoo levon ja liikunnan suhteesta. Omistaja saa tiedot älypuhelinsovellukseensa.

”GPS on yksi liivin parhaita ominaisuuksia. Sen avulla myös löydät karkuteillä olevan koiran nopeasti.”

Älylaitteen sensorit seuraavat ympäristön äänenvoimakkuutta ja lämpötilaa. Omistaja saa esimerkiksi tietää, jos koira haukkuu jäädessään yksin kotiin, mikä saattaa kieliä eroahdistuksesta. Jos koira jää kauppareissun ajaksi autoon ja lämpötila nousee vaaralliseksi, omistajan puhelin hälyttää. Kun omistaja on määrittänyt sovellukseen tavoitteellisen aktiivisuustason, älylaite muistuttaa lenkittämään koiraa riittävästi.

”Älyliivi on apuna koiran hoidossa, mutta ei kerro, mitä pitää tehdä. Omistaja tuntee koiransa parhaiten.”

Koutu suunnittelee, että tulevaisuudessa älyliivi myös analysoi koiran haukkua ja mittaa kalorinkulutusta.

”Kun käyttäjiltä kertyy dataa, sovellus kerryttää myös rotukohtaisia keskiarvoja esimerkiksi painosta.”

Teksti: Elina Vironen

Ajankohtaista

Helppoja ja kestäviä valintoja yrityksille: Gina Tricot valitsi vihreän sähkön kaikkiin liikkeisiinsä Suomessa

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Kesä 2023

Lue lisää
Havaintoja

Sähkön hintasuojaukset: keinottelua markkinoilla vai systemaattista riskienhallintaa?

Lue lisää
Ajankohtaista

Nostalgia pitää ottaa vakavasti

Lue lisää
Energianeuvonta

Sähkösopimus yritykselle

Lue lisää
Ajankohtaista

Vanhojen autojen lumoissa

Lue lisää
Ajankohtaista

Aurinkosähköä omaan käyttöön nyt myös taloyhtiöissä

Lue lisää
Ajankohtaista

Asiakkaat janoavat tietoa sähköasioista

Lue lisää
Ajankohtaista

Juurileivän asialla

Lue lisää
Ajankohtaista

Hiihdon uusi tuleminen

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Sallittua mättöä

Lue lisää
Havaintoja

Kaukolämpö on avain vihreään siirtymään

Lue lisää