
Isoja kysymyksiä – pieniä tekoja
Vaasan Sähkö -konsernin monimuotoisuussuunnitelma päivitettiin tänä keväänä. Henkilöstöjohtaja Sanna Rantala avaa nyt ajatuksiaan työyhteisön hyvinvoinnin kehittämisestä.
Vastuullisuus on tullut vahvasti osaksi meidän kaikkien arkea. Osaamme kuluttajina miettiä valintojemme vaikutusta niin ympäristöön kuin yhteiskuntaan. Samoin monet yritykset ovat pitkään tehneet toimia kestävän ja vastuullisen toiminnan eteen. Yhteisenä ajurina ja päämääränä meillä kaikilla on luoda parempi huominen.
Myös Vaasan Sähkö -konsernissa olemme miettineet ja työstäneet vastuullisuusteemaa eri näkökulmista. Näissä keskusteluissa hyvinvoivan työyhteisön merkitys on noussut esiin yhtenä tärkeänä teemana.
Se mistä hyvinvoiva työyhteisö muodostuu, vaihtelee sen mukaan, mitä kukin arvostaa ja kokee tärkeäksi. Toiselle tärkeä tekijä on rento tunnelma ja toiselle toimivat prosessit. Toinen arvostaa suoraa palautetta ja toinen tarvitsee kannustusta ja rohkaisua.
Olemme erilaisia ja hyvä niin. Mutta ehkä kaikkia yhdistävänä tekijänä hyvinvoivan työyhteisön määrittelyssä on kuitenkin se, että voimme kukin tulla töihin sellaisena kuin olemme.
Hyvinvoivan työyhteisön rakentaminen on meidän kaikkien vastuulla, olimme sitten pienen tai suuremman yhteisön jäseniä. Monimuotoinen, yhdenvertainen ja osallistava työyhteisö ovat tärkeitä tavoitteita, joihin pyrkiä.
Siksi on hyvä pysähtyä välillä miettimään, mitä minä tuon työyhteisöön. Miten minä mahdollistan omalla toiminnallani, että kukin voi olla siellä turvallisesti omana itsenään? Isoja kysymyksiä, joihin vastaus voi löytyä pienillä teoilla. Kannattaa kokeilla.
Sovitaanko, että pidetään yhteisenä ajurina ja päämääränä luoda turvallinen ja siten entistä parempi yhteisö, on se sitten työpaikalla, koulussa tai vapaa-ajalla? Yhteisö, jossa voimme kaikki olla sellaisina kuin olemme.
Sanna Rantala
Henkilöstöjohtaja
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
EnergianeuvontaSähkösopimus uuteen asuntoon – tilaa sähköt heti netistä
Uuteen asuntoon muuttaessa sähkösopimus on yksi tärkeimmistä hoidettavista asioista. Sopivan sähkösopimuksen valintaan vaikuttavat asunnon tyyppi, sähkönkulutus ja omat käyttötottumukset. Muutto…
-
KotonaKoti siistiksi huomaamatta
Hyvästi siivouspäivä. Ylläpitosiivous pitää kodin siistinä kuin itsestään. Marttojen asiantuntija antaa siihen vinkit.
-
EnergianeuvontaSähkösopimus kerrostaloon, omakotitaloon tai mökille
Kerrostaloasunnoissa sähkönkulutus on usein pientä ja painottuu usein hetkiin, jolloin sähkönhinta on korkeimmillaan. Siksi kiinteähintainen sopimus on monelle toimivin valinta.…