
Toista kesää töissä
Opiskelijat Anni Väisänen ja Ellen Stålarm ovat Vaasan Sähkön Palvelutiimin kesätyökonkarit. Tänä kesänä uutta on asiakkaiden palvelu kasvotusten.
1. Millaista työnne on?
Ellen: ”Olemme asiakkaiden kanssa yhteydessä puhelimitse, sähköpostitse ja chatin kautta.”
Anni: ”Tänä kesänä olemme myös Vaasan Sähkön toimistolla infossa ottamassa asiakkaita vastaan. On kiva päästä infoon, vaikka ruotsin puhuminen jännittää vähän.”
Ellen: ”Yleensä ihmiset ottavat yhteyttä, kun he haluavat tehdä tai päättää sähkösopimuksen, tai sitten he kyselevät hinnoista. Asiakkaat ovat yleensä tosi kivoja.”
Anni: ”Aloitimme kesätöissä toukokuussa 2024 ja elokuun jälkeen jatkoimme tuntityöntekijöinä opintojen ohessa. Tänä kesänä tiimiimme tulee kaksi uutta työntekijää. On hauskaa, että viime vuonna me olimme samassa tilanteessa. Vuosi on mennyt tosi äkkiä, ja nyt tajuaa, miten paljon on sen aikana oppinut.”
Ellen: ”Viime kesänä meillä oli tosi kiva opiskelijajengi toimistolla. Olimme aina yhdessä kahvilla ja kävimme syömässä opiskelijalounasta lähiyliopistoilla. Nyt on jännittävää ja kivaa tutustua taas uusiin ihmisiin.”
2. Mikä työssänne on parasta?
Ellen: ”Ihmiset. Meillä on tosi kiva kahdenkymmenen hengen tiimi.”
Anni: ”Töihin on kiva tulla, kun tiimissä on niin hyvä yhteishenki. Ylipäänsä Vaasan Sähköllä on tiivis työyhteisö. Kaikkia moikataan, tuntemattomiakin. Lisäksi tykkään työssäni vaihtelevuudesta. En arvannut, kuinka monipuolista asiakaspalvelutyö voisi olla.”
Ellen: ”Aamuisin saa ottaa rauhassa ja lukea sähköposteja. Puhelinlinjat aukeavat kymmeneltä, ja myöhemmin voi olla chattivuoro tai taustavuoro, jossa vastataan sähköposteihin.”
Anni: ”Työn tekee monipuoliseksi myös se, että ihmiset ottavat yhteyttä monista eri asioista, kuten sopimuksista, laskutuksesta, mittaroinnista tai perintäasioista.”
Ellen: ”Meillä on etätyömahdollisuus, mutta tykkään tehdä töitä toimistolla. Niin voi paremmin erottaa työ- ja vapaa-ajan.”
Anni: ”Minäkin olen pääasiassa toimistolla. Välillä olen etänä ja käyn Espoossa vanhemmillani. Muutin Espoosta Vaasaan opiskelemaan, ja mielestäni Vaasa on mini-Espoo. Täällä pääsee kaikkialle pyörällä tai kävellen. Kotioveltani menee merenrantaan viisi minuuttia.”
3. Millaisia urahaaveita teillä on?
Ellen: ”Haluaisin olla opinto-ohjaaja lukiossa. Mutta eihän sitä tiedä – voisihan uraa jatkaa myös Vaasan Sähköllä.”
Anni: ”Ekonomin tutkinnolla voi työllistyä monipuolisesti eri tehtäviin. Olisi kiva työskennellä vastuullisuusasioiden parissa. Tein myös kanditutkintoni kestävyysraportoinnista.”
”Voisin edetä uralla Vaasan Sähkölläkin, jos siihen aukeaisi mahdollisuuksia.”
Ellen Stålarm, 23
- Palveluneuvoja
- Opiskelee neljättä vuotta luokanopettajaksi ja opinto-ohjaajaksi Åbo Akademissa Vaasassa
- Harrastaa neulomista ja kuntoilua
Anni Väisänen, 23
- Palveluneuvoja
- Opiskelee kolmatta vuotta kauppatieteitä Vaasan yliopistossa, pääaineena talousoikeus
- Harrastaa juoksulenkkeilyä ja kirjojen lukemista

Palvelupisteemme osoitteessa Kirkkopuistikko 0, Vaasa on auki tiistaisin ja torstaisin klo 9–15. Tervetuloa!
Teksti: Elina Vironen
Kuva: Christoffer Björklund
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
Ilmiöt
Kaapeloimalla sähkökatkoja vastaan
Syys- ja talvimyrskyt ovat ykkössyy pitkille sähkökatkoille Vaasan seudulla. VaasanSähköverkon käyttöpäällikkö Petter Södergran kertoo, kuinka myrskyihin varaudutaan jamiten myrskytilanteissa työskennellään.
-
Havaintoja
Muutos luo uusia mahdollisuuksia – strategiatyöllä uutta suuntaa
Vaasan Sähkö -konsernissa olemme tänä vuonna työstäneet uutta strategiaa. Strategia ja yhteiskuntavastuujohtajamme Olli Arola kertoo tässä artikkelissa muun muassa minkälaisten…
-
Ajankohtaista
Monien taloyhtiöiden lämmitystolpat käyttöikänsä päässä – vaasalainen taloyhtiö otti käyttöön Vaasan Sähkön lataus- ja lämmitysratkaisun
Syksyn edetessä ja pakkaskelien alkaessa tulee autojen moottorilämmitys jälleen ajankohtaiseksi. Tuttu näky taloyhtiöiden pihoissa on lämmitystolpat, joiden avulla asukkaat voivat…