”Tarvitaan uskallusta kokeilla uutta”

Vaasan Sähkön nykyinen ja tuleva toimitusjohtaja pohtivat, miten energiayhtiö voi jatkossa olla aktiivisempi uusien palveluiden tarjoaja ja kuluttajan opastaja.

Vaasan Sähkön toimitusjohtajan vaihdos osuu mielenkiintoiseen aikaan. Uusiutuva energia, hajautettu tuotanto ja digitalisaatio ajavat sähkömarkkinoita kohti uutta tulevaisuutta. Meneillään oleva murros innostaa uutta toimitusjohtajaa Stefan Damlinia. Haastetta riitti alalla myös 17 vuotta sitten, kun Hannu Linna aloitti toimitusjohtajakautensa.

DAMLIN | Minua kiehtoo olla mukana kehittämässä Vaasan Sähköä. Haluan olla kasvattamassa liiketoimintaa ja asiakaskuntaa. Tuon Wärtsilästä mukanani globaalia kokemusta ja kulttuuria, jossa on uskallettu kokeilla uutta.

LINNA | Kun tulin toimitusjohtajaksi, markkinat olivat avautuneet ja Vaasan Sähkö ajautunut kriisiin. Loimme kilpailustrategian ja paljon turhaa karsittiin pois.

Sähkö on tähän asti ollut alhaisen mielenkiinnon hyödyke, jonka kilpailuttaminen on helppoa. Suurimmalle osalle asiakkaista hinta on ollut tärkein tekijä, joten olemme keskittyneet hintakilpailukykyyn ja myyneet vain yhdenlaisia sähkösopimuksia. Yksinkertainen tuote ja ystävällinen palvelumme ovat nostaneet asiakastyytyväisyytemme kriittiseltä tasolta valtakunnan kärkeen.

Yhteistyötä tarvitaan, jotta järjestelmästä saadaan tehokas ja kokonaisvaltainen.

Kuluttajan rooli saattaa muuttua energiamurroksessa. Passiivisesta sähkölaskun maksajasta voi kehittyä omaa sähköään myyvä kuluttaja-tuottaja. Miten näette tilanteen?

DAMLIN | Uskon, että teemme tässä yhteistyötä kuluttajien kanssa. Yhteistyötä tarvitaan, jotta järjestelmästä, jossa kuluttajat tuottavat itse osan energiasta esimerkiksi aurinkopaneeleilla, saadaan tehokas ja kokonaisvaltainen.

LINNA | Vaikka kuluttajista löytyy edelläkävijöitä, niin suuri massa ei ole kiinnostunut energiasta ja yleinen energiatietämyksen taso on matala. Minusta näin saa ollakin, kuluttajalla on oltava oikeus myös unohtaa energia-asiat ja luottaa siihen, että kaikki tapahtuu automaattisesti. Mediassa on mielestäni nykyään turhaan liian syyllistävä sävy. Energia on iloinen asia ja mahdollistaja. Kun tietoa tarvitaan, kuten asuntoa ostettaessa tai remonttia suunnitellessa, olisi hyvä, että energiaan liittyvät argumentit olisivat oikeita.

Voivatko sekä sähköyhtiö että  kuluttaja hyötyä?

DAMLIN | Vuoropuhelu asiakkaiden kanssa voi olla varsin tuottavaa molemmille osapuolille.  Palvelu voisi olla esimerkiksi energiankulutukseen tai -tuotantoon liittyvää reaaliaikaista dataa, joka ohjaa toimimaan tehokkaasti eri tilanteissa. Varsinkin nuorille sukupolville on tullut luontevaksi olla jatkuvasti netissä. Samalla ympäristötietoisuus on kasvanut. Todennäköisesti myös omaa energiankäyttöä halutaan yhä tarkemmin seurata mobiilisti.

LINNA | Olemme Vaasan Sähkössä saaneet datamme siihen muotoon, että asiakkaamme voivat maksuttomasti seurata vaikka tunti tunnilta omaa sähkönkulutustaan. Uskoisin, että tässä on hyvä alku. Big Dataan pitää mennä viisaasti ja kehittää palveluita, jotka tuovat asiakkaalle oikeasti lisäarvoa.

DAMLIN | On hyvä olla kehityksessä etunenässä ja uskaltaa kokeilla, silloin voi olla loppupeleissä voittaja. Uskon, että tästä tulee etuja niin energiayhtiölle kuin asiakkaallekin. Asiakas voi saada pienelläkin kulutuksen säädöllä hyötyä, esimerkiksi lataamalla sähköautoa silloin, kun se on kokonaisuuden kannalta järkevää ja edullisinta.

Olen ylpeä tuotantopalettimme päästöjen vähenemisestä. Se on ollut aivan valtavaa.

Hyväksyvätkö asiakkaat tulevaisuudessa fossiilisella energialla tuotettua sähköä?

LINNA | Nämä ovat hitaita trendejä. Lainsäädännön ohjaava vaikutus muutoksiin on suurempi kuin muutos kysynnässä.

Olen ylpeä tuotantopalettimme päästöjen vähenemisestä. Se on ollut aivan valtavaa. Toimitusjohtajakaudellani olemme sulkeneet viisi kivihiilivoimalaa. Vaskiluoto on vielä jäljellä, ja sillä on vielä toistaiseksi merkitystä energian toimitusvarmuuden turvaajana.

DAMLIN | Wärtsilä on ollut ratkaisuillaan aurinko- ja tuulivoiman mahdollistaja. Kun ei paista tai tuule, voimaloita voidaan ajaa kaasulla. Jouston varmistamiseksi kaasuvoimalat voisivat olla ahdollisuus myös Vaasan Sähkölle.

Vaasan Sähkö -konsernin uusi toimitusjohtaja KTM Stefan Damlin aloittaa työnsä 17. syyskuuta. Toimitusjohtaja Hannu Linna on jäämässä eläkkeelle. Damlin tulee uuteen tehtäväänsä Wärtsilästä, jossa hän on toiminut muun muassa Wärtsilä Finlandin toimitusjohtajana. 

Teksti: Riikka Kalmi
Kuva: Mikko Lehtimäki

Ajankohtaista

Helppoja ja kestäviä valintoja yrityksille: Gina Tricot valitsi vihreän sähkön kaikkiin liikkeisiinsä Suomessa

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Kesä 2023

Lue lisää
Havaintoja

Sähkön hintasuojaukset: keinottelua markkinoilla vai systemaattista riskienhallintaa?

Lue lisää
Ajankohtaista

Nostalgia pitää ottaa vakavasti

Lue lisää
Energianeuvonta

Sähkösopimus yritykselle

Lue lisää
Ajankohtaista

Vanhojen autojen lumoissa

Lue lisää
Ajankohtaista

Aurinkosähköä omaan käyttöön nyt myös taloyhtiöissä

Lue lisää
Ajankohtaista

Asiakkaat janoavat tietoa sähköasioista

Lue lisää
Ajankohtaista

Juurileivän asialla

Lue lisää
Ajankohtaista

Hiihdon uusi tuleminen

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Sallittua mättöä

Lue lisää
Havaintoja

Kaukolämpö on avain vihreään siirtymään

Lue lisää