Syysmyrskyt syyniin: Itätuuli on pahin

Vaasan Sähkön tytäryhtiö Vaasan Sähköverkolla yli 40 vuotta työskennellyt Eirik Österåker tuntee tuulen. Esitimme hänelle kolme kysymystä syysmyrskyistä.

1 Mikä on kovin muistamasi syysmyrsky?

” Vuonna 2001 marraskuussa myrsky kaatoi  kahden vuorokauden aikana niin paljon puita sähkölinjojen päälle, että suuri osa Mustasaaresta, Maalahdesta ja Petolahdesta oli pimeänä. Lähdin töihin torstaina kolmelta aamuyöllä ja pääsin kotiin lauantaina. Raivasimme puita ja korjasimme johtoja, pimeässä keskellä yötäkin. Onneksi maaseudun väki piti meistä hyvää huolta, saimme kahvia ja voileipiä.

Koska Vaasan Sähköverkon puhelimet ruuhkautuivat, ihmiset soittivat kotinumerooni. Vaimoni oli kotona vastaamassa ja kirjaamassa ylös ilmoitukset. Siten tiesimme poikien kanssa, minne mennä seuraavaksi.

Kun pääsin kotiin lauantai-iltapäivänä, kävin äkkiä suihkussa ja laitoin kravatin kaulaan, koska olimme menossa työporukalla teatteriin. Vaikka vaimo yritti töniä, nukuin koko esityksen ajan.”

2 Miten myrskyihin on varauduttu tänä vuonna?

”Saimme kesällä käyttöön toisen rannikolta Gerbyn saaristoon kulkevan merikaapelin. Se on iso juttu vaasalaisille. Aiemmin kun tuuli kaatoi puita siellä, missä merikaapeli vaihtuu ilmajohdoksi, koko saaristo oli ilman sähköä. Nyt turvaamme sähkönsaannin toisella kaapelilla. Muutenkin sähkökatkot ovat nykyään lyhyempiä ja niitä on vähemmän, koska verkkoon on lisätty automaatiota. Viat voidaan paikantaa ja korjata pikaisemmin.”

3 Miksi syysmyrskyt ovat tuhoisia?

”Vaasassa tuulee idästä yleensä vain syksyllä. Meillä päin harvinainen itätuuli aiheuttaa pahimmat vahingot, koska puut eivät ole tottuneet siihen ja kaatuvat tuulen suuntaan herkemmin. Syksyllä routakaan ei pidä juuria tiukasti maassa. Jos puissa on lehdet, tuuli tarttuu niihin kuin purjeisiin. Myös vesi ja räntä lisäävät tarttumapintaa. Syksyllä hälytysvalmiutta nostetaan, jos tuulen voimakkuus on 15 metriä sekunnissa, talvella raja on 20 metriä sekunnissa.”

Vinkki! Varaudu myrskyyn
  • Pidä varavirtalähde ladattuna sekä taskulamppu, kynttilöitä ja polttopuita saatavilla.
  • Varaa käteistä; automaatit eivät toimi ilman sähköä.
  • Ilmoita sähkölinjan päälle kaatuvasta tai kaatuneesta puusta paikalliselle sähköverkkoyhtiölle.

Teksti: Elina Vironen
Kuva: Mikko Lehtimäki

Ajankohtaista

Helppoja ja kestäviä valintoja yrityksille: Gina Tricot valitsi vihreän sähkön kaikkiin liikkeisiinsä Suomessa

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Kesä 2023

Lue lisää
Havaintoja

Sähkön hintasuojaukset: keinottelua markkinoilla vai systemaattista riskienhallintaa?

Lue lisää
Ajankohtaista

Nostalgia pitää ottaa vakavasti

Lue lisää
Energianeuvonta

Sähkösopimus yritykselle

Lue lisää
Ajankohtaista

Vanhojen autojen lumoissa

Lue lisää
Ajankohtaista

Aurinkosähköä omaan käyttöön nyt myös taloyhtiöissä

Lue lisää
Ajankohtaista

Asiakkaat janoavat tietoa sähköasioista

Lue lisää
Ajankohtaista

Juurileivän asialla

Lue lisää
Ajankohtaista

Hiihdon uusi tuleminen

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Sallittua mättöä

Lue lisää
Havaintoja

Kaukolämpö on avain vihreään siirtymään

Lue lisää