Sähköverkko saa aivoja

Oy RAVERA Ab on asentanut Vaasan Sähköverkon muuntamoille aivoja parin vuoden aikana. Ne ovat askel kohti älykästä sähköverkkoa, sanoo Raveran toimitusjohtaja Aimo Latvala.

Elina Vironen esitti Aimo Latvalalle kolme kysymystä.

1 Mitä hyötyä älykkäästä sähköverkosta on?

”Sähkökatkokset ovat älyverkossa lyhyempiä, koska älymuuntamot kykenevät rajaamaan vika-alueen muutamissa kymmenissä sekunneissa. Perinteisessä sähköverkossa se kestää huomattavasti kauemmin. Älyverkko voi myös auttaa pienentämään sähkön kulutusta ja sähkölaskua. Uskon, että tulevaisuudessa sähkön hinta määräytyy enemmän kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kun kulutus on pientä tai tuotantokapasiteettia paljon, sähkö on halpaa. Mutta esimerkiksi kylminä talvipäivinä, kun kysyntä on korkealla, hinta nousee. Suomessa on jo kodeissakin älylaitteita, jotka ostavat sähköä automaattisesti, kun se on edullista. Älyverkon ansiosta voit myös myydä omaan käyttöön tuottamaasi sähköä sähköyhtiölle. Tähän tarvittavia kaksisuuntaisia sähkömittareita on asennettu asiakkaille, joilla on aurinkopaneelit.”

Vaasan Sähköverkon 2 500 muuntamosta noin 30 on jo saanut aivot. Tänä vuonna aivoja asennetaan yli kymmenen lisää.

2 Mitä sähköverkon kehitysaskelta odotat?

”Sitä, että sähkön pitkäaikaisvarastoinnista tulisi niin kustannustehokasta, että yksityishenkilökin voisi käyttää esimerkiksi kesällä aurinkokennoissa tuottamaansa sähköä koko vuoden. Tällä hetkellä sähkön varastoiminen vuodeksi vaatii järjettömän kokoiset akut ja niin suuret aurinkopaneelit, että niitä ei hankita lottovoitollakaan.”

3 Millainen sähkönkuluttaja olet?

”Meidän perheessämme sähkönkulutus on pientä, ja sähkö on verrattain edullista, joten emme kiinnitä suurta huomiota sähkön käyttöön. Lapsiperheessä pyykätään silloin, kun tarve vaatii, ja saunassa käydään, kun tekee mieli – ei silloin, kun sähkö on halpaa. Ei tässä mitään himosaunojia olla, vaan sauna lämmitetään kerran tai kaksi viikossa.”

Kuva: Mikko Lehtimäki

Ajankohtaista

Energiatehokkuus – mitä se tarkoittaa ja miten käyttää energiaa mahdollisimman tehokkaasti?

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Syksy 2023

Lue lisää
Energianeuvonta

Aurinkovoimala omakotitaloon – tuota sähköä itse

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Kesän paras saaristolaispannari

Lue lisää
Ajankohtaista

Kasvua kovalla työllä

Lue lisää
Ajankohtaista

Kesäloma kännykästä

Lue lisää
Ajankohtaista

Isän ja poikien yhteinen työpaikka

Lue lisää
Ajankohtaista

Ruotsissa jyllää Suomi-buumi

Lue lisää
Vapaalla

Turpaterapiaa Suonenjoella

Lue lisää
Ajankohtaista

Ihmisen parhaat ystävät

Lue lisää
Havaintoja

Tuotekehitystä asiakkaan tarve edellä

Lue lisää
Ajankohtaista

Nelli, Saku, Johanna ja Onni ovat tämän kevään Vaasan Sähkö -stipendiaatteja

Lue lisää