Sähköalalla kaivataan monenlaista osaamista

Kauppakorkeakoulu antaa hyvän pohjan myyntityöhön, yritys- ja aurinkopaneelimyynnissä työskentelevä Simon Laituri kertoo. Silti työssä riittää uutta opittavaa. Esitimme Simonille kolme kysymystä!

Miten opintosi tukevat työtäsi?

”Valmistuin kesällä kauppatieteiden kandidaatiksi, ja nyt teen maisteriopintoja. Kun aloitin työt myyntiassistenttina Vaasan Sähköllä pari vuotta sitten, en tiennyt sähköstä juuri muuta kuin sen, että se tulee pistorasiasta. Työni kautta olen oppinut alasta nopeasti.

Opinnoista on ollut työssäni etua. Tiedän, miten yritykset toimivat, mistä on ollut hyötyä yritysmyynnissä.

Rahoituskurssien ansiosta ymmärrän pörssiä, ja se on auttanut yritysmyynnin tarjouslaskennassa. Sähköpörssi toimii samalla periaatteella kuin tavallinen pörssi. Sivuaineeni on talousoikeus. Siitäkin on ollut hyötyä, koska sähköala on pitkälti säädelty.

Vaasassa on vahva energiasektori: täällä on isoja energiateollisuusyrityksiä, kuten ABB ja Wärtsilä. Se näkyy myös kouluni, Vaasan ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun Hankenin, kurssitarjonnassa.

Luulin, että tiesin sähköalasta jo vaikka mitä töiden ansiosta, mutta EU-tason sähkömarkkinalain kurssilla hoksasin, että on vielä opittavaa.”

Mistä pidät työssäsi?

”Työskentelen sekä yritys- että aurinkopaneelimyynnissä. On parasta, kun voi aidosti auttaa asiakkaita valitsemaan oikean tuotteen.

Puhelut, joissa ratkaisen asiakkaan ongelman ja käännän tilanteen positiiviseksi, ovat mieleenpainuvimpia.

Saman asiakkaan kanssa tulee juteltua monta kertaa, ja meistä ehtii tulla kuin kavereita. On mahtavaa, että olen saanut työssä paljon vastuuta. Noin vuosi sitten Vaasan Sähkö ryhtyi pilotoimaan aurinkosähköjärjestelmien myyntiä. Pääsin projektiin alusta asti mukaan ja olen saanut olla vaikuttamassa asioihin. Se on palkitsevaa.”

Haaveesi on oma podcast. Mitä voisit kertoa siitä?

”Olin viime keväänä opiskelijavaihdossa Itävallassa ja aloin käydä pitkillä juoksulenkeillä podcasteja kuunnellen. Innostuin niin, että kirjoitin kandidaatintutkielmani podcasteistä markkinointikulmalla.

Mietin, miksen tekisi itsekin sellaista. Sen nimi olisi Laiturilla Podcast. Tarvitaan vain mikki ja mies.

Aiheet vaihtelisivat vierailijoiden mukaan, mutta pääasiassa varmaan puhuisimme urheilusta kavereideni kanssa. Katsotaan, milloin pääsen yli mikkikammosta ja saan ensimmäisen jakson nauhoitettua.”

Teksti: Elina Vironen
Kuva: Kasper Dalkarl

Ajankohtaista

Nelli ja Saku ovat tämän kevään Vaasan Sähkö -stipendiaatteja

Lue lisää
Energianeuvonta

Mitä eroa on eri mittaustavoilla ja mikä mittaustapa on minulle sopivin?

Lue lisää
Ajankohtaista

Helppoja ja kestäviä valintoja yrityksille: Gina Tricot valitsi vihreän sähkön kaikkiin liikkeisiinsä Suomessa

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Kesä 2023

Lue lisää
Havaintoja

Sähkön hintasuojaukset: keinottelua markkinoilla vai systemaattista riskienhallintaa?

Lue lisää
Energianeuvonta

Sähköauton latauspiste omakotitaloon – 4 vinkkiä onnistuneeseen hankintaan

Lue lisää
Ajankohtaista

Nostalgia pitää ottaa vakavasti

Lue lisää
Energianeuvonta

Sähkösopimus yritykselle

Lue lisää
Ajankohtaista

Vanhojen autojen lumoissa

Lue lisää
Ajankohtaista

Aurinkosähköä omaan käyttöön nyt myös taloyhtiöissä

Lue lisää
Ajankohtaista

Asiakkaat janoavat tietoa sähköasioista

Lue lisää
Ajankohtaista

Juurileivän asialla

Lue lisää