
Riskipuut kaatuvat pilottiprojektissa
Vaasan Sähköverkko ja Pohjanmaan Metsänhoitoyhdistys raivaavat puita, jotka voivat kaatua sähkölinjojen päälle. Kiitos pilottiprojektin, sähkökatkot ovat jo vähentyneet.
Mistä on kyse?
Vaasan Sähköverkko ja Metsänhoitoyhdistys Österbotten käynnistivät vuoden 2020 keväällä pilottiprojektin, jossa kartoitetaan ja raivataan puita, jotka voivat aiheuttaa häiriöitä sähkönjakeluun, mutta jotka jäävät niin kutsutun linja-alueen ulkopuolelle. Linja-alue tarkoittaa sähköyhtiön maanomistajilta vuokraamaa aluetta, jossa sähkölinja kulkee.
Puunraivaus hoituu nopeasti monsterimaisella hakkuukoneella.
Sähköverkkoyhtiö hoitaa tavallisesti vain linja-alueella kasvavien puiden raivauksen. ”Kuitenkin myös linja-alueen läheiset puut voivat esimerkiksi kasvaa kallellaan sähkölinjaan päin ja painaa johtoja oksillaan. Tai lumikuorma voi katkoa puiden latvoja, mikä voi samalla katkaista sähköt linjasta, jos latva putoaa sähkölinjan päälle”, metsäneuvoja Kim Back Metsänhoitoyhdistys Österbottenista kertoo.
Millaisia tuloksia on saatu?
”Vaasan Sähköverkon pahimmat sähkökatkosalueet, Bredskär ja Bergö, on nyt raivattu, ja odotamme, että sähkökatkoja tulee alueella selkeästi vähemmän kuin edellisvuosina.”
Mitä hyötyä yhteistyöstä on ollut?
Metsänhoitoyhdistys Österbottenista on ollut suurta apua, sillä yhdistyksellä on tieto alueen metsänomistajista sekä kalusto raivaustyöhön. ”Vaasan Sähköverkko on kiitellyt meitä siitä, että lähes kaikki alueen metsänomistajat ovat lähteneet projektiin mukaan. Metsänomistajat saavat tuloja raivatuista puista, ja Vaasan Sähköverkko maksaa raivaustyön, joten metsänomistajille ei koidu kustannuksia.” Onnistunutta pilottiprojektia on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessa.
Kuva: Mikko Lehtimäki
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
MarkkinakatsausSähkömarkkinakatsaus: Syksy 2026
Kuluvan vuoden hyvin vähäsateisen sään takia vesivarastojen täyttöasteet Pohjoismaissa ovat matalalla tasolla, samalla Euroopan maakaasuvarastojen täyttöaste on vuodenaikaan nähden historiallisen…
-
AjankohtaistaTilanne Lähi-idässä ei ota laantuakseen – näin se vaikuttaa sähkön hintaan
Hormuzinsalmen liikenne on edelleen suurimmilta osin pysähdyksissä. Tilanne, joka on kestänyt jo yli puoli vuotta, ei näytä ratkeavan. Keräsimme tähän…
-
EnergianeuvontaYösähkö vai yleissähkö – kumpi kannattaa ja milloin?
Yleissähkössä sähkön energiahinta on sama koko vuorokauden ajan, kun taas yösähkössä on eri hinta päivälle ja yölle. Yösähkö kannattaa, jos…