Neljän vuodenajan mökki: 5 vinkkiä ympärivuotiseen mökkeilyyn!

Pandemia-aika on kasvattanut mökkeilyintoa – muutenkin kuin lomailumielessä. Mitä mökissä pitää huomioida tai muokata, jos mielit asua siellä muulloinkin kuin kesällä?

Haaveiletko sinäkin kesämökin muuttamisesta ympäri vuoden asuttavaksi asunnoksi tai etsitkö parhaillaan hyvin varusteltua mökkiä? Koronaajan etätyöskentely ja kotimaan matkailu synnyttivät Suomessa todellisen mökkeilybuumin.

”Jo ennen koronaakin mökkejä muutettiin pysyviksi asunnoiksi noin 400–500 mökin vuosivauhdilla. Suomessa on arvioiden mukaan kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka käytännössä asuvat mökeillään vuoden ympäri”, Vapaa-ajan asukkaiden liiton hallituksen puheenjohtaja Tapio Tervo sanoo.

Jos mökin haluaa muuttaa vakituiseksi asunnoksi virallisesti, lupaa anotaan mökkikunnalta.

Hakemuksessa huomioidaan muun muassa mökin koko ja kunto, ilmanvaihdon toimivuus sekä lämmitysjärjestelmä.

Rakennustutkimus RTS:n toimitusjohtaja Aarne Jussila kuitenkin vakuuttaa, että pitkältä vaikuttavaa muistilistaa ei kannata säikähtää.

”Tärkeintä on, että mökin lämpö ei pääse karkuun vuotavista ikkunoista tai seinän liitoskohdista, ja että ilma kiertää kaikissa huoneissa. Muita asioita voi sitten tehdä pikkuhiljaa, omien voimien ja varojen mukaan.”

1 Tarkista luvat

Varmista, että rakennukset on merkitty kunnan kiinteistörekisteriin, ja tarkista, paljonko rakennusoikeutta on jäljellä.

Jos laajennat terassia tai rakennat aitan, tarvitset mökkikunnan rakennusvalvonnalta toimenpideluvan.

”Jos taas rakennat uuden mökin, laajennat nykyistä tai haluat muuttaa mökin vakituiseksi asunnoksi, tarvitset rakennusluvan tai poikkeamisluvan kiinteistön käyttötarkoituksen muutokseen”, Tervo selvittää.

2 Tilkitse raot ja eristä

Monen kesämökin ikkunoiden U-arvo eli lämmönläpäisykerroin on noin 2,5. Uusissa omakotitaloissa luku on vain 0,8 paikkeilla.

˝Jos mökissä vetää, ikkunat ja ovet vaihtamalla saa aikaan enemmän kuin ulkoseiniä eristämällä˝, Jussila neuvoo.

Seuraavaksi hän kehottaa käymään lattian ja katon liittymäkohdat läpi ja tiivistämään saumat tarvittaessa esimerkiksi uretaanivaahdolla tai elastisella kitillä.

Sisäkattoon voi lisätä eristettä paneloinnin alle. Piipunhattu estää lumen ja veden pääsyn hormeihin.

3 Huolehdi hyvästä hapesta

Varmista, että mökissä on riittävästi ilmanvaihtoventtiilejä ja vaihda niiden suodattimet säännöllisesti.

Jos haluat panostaa puhtaaseen sisäilmaan, vaihda vanha liesituuletin nykyaikaiseen, lämmöntalteenotolla varustettuun talotuulettimeen.

4 Lämpöä sähköllä tai ilman

Takka ja pönttöuunit pitävät mökin lämpimänä pari päivää, mutta sähköllä toimiva ilmalämpöpumppu on helppo ja edullinen lisä lämmitykseen.

Vilukissa asentaa lattialämmityksen sähkökaapeleilla.

Muista myös suunnitteluvaiheessa huomioida mökin sähköjärjestelmän riittävyys.

5 Valitse vessasi

Jos mökkiin tulee vesi, maan alla olevien putkien tulee olla routaeristettyjä ja mökissä pitää aina olla vähintään 5–10 astetta lämpöä. ”Peruslämpötila on helppo ylläpitää sähköpattereilla”, Jussila vinkkaa.

Tarkista myös, miten jätevesi poistuu. Esimerkiksi jätekaivo tulee tyhjentää kerran vuodessa.

Jos mökille ei halua asentaa viemäröintiä, mutta ulkovessakaan ei houkuttele, sähköllä toimiva polttava vessa tai asuntoautoista tuttu kemiallinen vessa ovat hyviä vaihtoehtoja.

Teksti: Johanna Tilus

Ajankohtaista

Sähkön hinta on kuuma aihe Suomessa ja maailmalla – mistä on kyse? Asiantuntijamme vastaa

Lue lisää
Kotona

Sähköauton latauspiste taloyhtiöön – 5 vinkkiä fiksuun hankintaan

Lue lisää
Ajankohtaista

Myrskytuhoja vähennetään ennakoimalla

Lue lisää
Ajankohtaista

Vähemmän lämpöä harakoille: 5 vinkkiä lämpöhävikin pienentämiseen

Lue lisää
Ajankohtaista

Sähköalalla kaivataan monenlaista osaamista

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Uunissa paahdetut mehevät päärynät

Lue lisää
Ajankohtaista

Kajaanin supertietokone auttaa tiedemaailmaa

Lue lisää
Ajankohtaista

Ratkaisu maailman jäteongelmaan

Lue lisää
Ajankohtaista

Neuloosin pauloissa

Lue lisää
Energianeuvonta

Kaukolämpö vs. maalämpö – Kumpi lämmitysratkaisu yritykseen?

Lue lisää
Ajankohtaista

Näkökulma: Mistä on energia-alan tulevaisuuden osaajat tehty?

Lue lisää
Ajankohtaista

Intohimona jättikasvisharrastus: ”Suurimmat kurpitsat kuljetetaan kilpailuissa puntarille nosturilla!”

Lue lisää