
Näkökulma: Virstanpylvääsi vuonna 2022
Uusi vuosi on täällä, ja pian vihertää jo kevät. On aika pohtia omaa elämäänsä ja varmistaa, että tästäkin vuodesta tulee oma virstanpylväänsä. Kuulostanko yhtä ärsyttävältä kuin yli-innokas personal trainer? Onnittelut! Olet siis jo makustellut ajatusta tehdä jotain uutta.
Se onkin juuri sitä, mitä teemme jokapäiväisessä työssämme Vaasan Sähkön liiketoimintakehityksessä. Kehitystiimissämme keskitymme uuden luomiseen.
Suunnittelemme tuotteita ja palveluita, jotka luovat lisäarvoa ja samalla vahvistavat suhdettamme asiakkaisiin, eli muun muassa sinuun.
Piakkoin tuomme esimerkiksi markkinoille sähköauton kotilatauspisteen siihen kuuluvine sähkösopimuksineen.
Entä tiedätkö, mikä tulee olemaan seuraava uusi tuotteemme tai palvelumme? Itse asiassa emme välttämättä tiedä sitä itsekään, ainakaan tarkalleen.
Työskentelemme toimintaympäristössä, jossa voimme hyvinkin pitkälle itse muotoilla oman tulevaisuutemme.
Tiedämme kuitenkin varmuudella, että meillä on loputon jano tutkia tulevaisuuden ratkaisuja, ja mitä hyviä ja huonoja puolia ne tuovat mukanaan.
Sen pohjalta pyrimme löytämään juuri ne tekijät, joiden avulla sekä asiakkaamme että me voisimme lukeutua tulevaisuuden voittajiin.
Nautin siitä, että saan työssäni etsiä uusia ratkaisuja. Aloitin Vaasan Sähköllä noin puoli vuotta sitten.
Kuten uudella työpaikalla on tapana, piti minun ensin oppia tuntemaan uudet työkaverit, ymmärtää yhtiön toimintaa sekä löytää oma rooli kokonaisuudessa.
Asioiden sisäistäminen uudella työpaikalla vaatiikin vastapainoa vapaa-ajalla. Siksi olen jatkanut kuntosalilla treenaamista, mutta myös omaksunut uuden harrastuksen paikallisen vapaapalokunnan jäsenenä.
Uusi harrastus tai mielenkiinnon kohde ei välttämättä korvaa mitään olemassa olevaa, vaan täydentää ja rikastuttaa ennemminkin kokonaisuutta.
Minun kohdallani Vaasan Sähköstä ja vapaapalokunnasta tuli vuoden 2021 virstanpylväitä.
Mitä virstanpylväitä sinä tavoittelet tänä vuonna?
Jakob Frants kehityspäällikkö, Vaasan Sähkö
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
- Ajankohtaista
Toriparlamentti on toinen koti
Reilu kymmenkunta miestä kokoontuu päivittäin Vaasan torikahvilaan. Perinne alkoi rakentua jo 40 vuotta sitten. Pöydissä heitetään huulta ja ollaan toisille…
- Ajankohtaista
Näin suunnittelet luontoretken
Kesä kutsuu samoilemaan metsiin ja kansallispuistoihin. Asiantuntijan vinkeillä päivä- tai yöretki sujuu aloittelijaltakin.
- Ajankohtaista
Ruokojen poisto auttaa Itämerta
Rannikoilla kasvavia ruokoja niittämällä ja keräämällä voidaan tehokkaasti pienentää Itämeren ravinnekuormitusta ja luoda lisää työtä.