
Näkökulma: Mistä on energia-alan tulevaisuuden osaajat tehty?
Innostuksesta, uteliaisuudesta, oppimisen halusta, positiivisesta can do -asenteesta – ja tietysti rakkaudesta lajiin. Näillä sanoilla voisin tiivistää vastauksen otsikon kysymykseen Vaasan Sähkön kesäharjoittelijoille tehdyn kyselyn perusteella, kertoo Vaasan Sähkön henkilöstöjohtaja Sanna Rantala.
Kyselyssä kesätyöntekijämme saivat kertoa kesän opit ja tunnelmat sekä antaa arvokasta palautetta toiminnan kehittämiseen. Oli hienoa lukea, että he olivat kehittyneet ja oppineet uusia asioita kesän aikana, ja olimme organisaationa tarjonneet heille mahdollisuuden kurkistaa energiayhtiön toimintaan.
Erityisesti mieltäni lämmitti kommentti ”Töihin on kiva tulla!”.
Olemme otsikoista tottuneet lukemaan osaajapulasta, joka nähdään useimpien kyselyiden mukaan suurimpana esteenä yritysten kasvulle. En silti ole huolissani.
Me työnantajat olemme paljon vartijana tulevaisuuden osaajia luotsatessa. Mahdollisuudet tutustua toimialaan eri tehtävien kautta jo opiskeluvaiheessa ovat tärkeä ankkuri.
Tästä hienona esimerkkinä Vaasan seudun Energy Academy, joka tuo alueen korkeakoulut, opiskelijat ja yritykset yhteen, ja pyrkii siten luomaan ja avaamaan uramahdollisuuksia alueen yrityksissä jo opiskeluiden aikana.
Mentorointiohjelma on yksi Energy Academyn tapa toteuttaa yhteistyötä.
Energy Academy -ohjelma on upea mahdollisuus opiskelijoille saada eväitä oman tulevaisuuden suunnitteluun, ja se tuo myös yrityksille tilaisuuden saada uusia näkökulmia tekemiseen.
On hienoa olla mukana rakentamassa tulevaa yhdessä osaavien ja energisten vaasansähköläisten kanssa.
Arvostus ja tunnelma, jota työyhteisömme välittää, on se liima, joka pitää myös haastavina aikoina.
Uskon, että nämä asiat näkyvät ja välittyvät myös uusille tulokkaille – tuleville energia-alan osaajille.
Tunnelmallista ja turvallista syksyä!
Sanna Rantala henkilöstöjohtaja, Vaasan Sähkö
Ps. Vaasan Sähkön kesätyöhaku aukeaa tammikuussa.
Kuva: Linus Lindholm
Sinua saattaisi myös kiinnostaa
-
Vapaalla4 syytä, miksi kävely tekee hyvää
Kävely ja luonnossa liikkuminen on monipuolista liikuntaa, jota voi helposti harrastaa ilman urheiluvälineitä. Tähän monesti arkisena pidettyyn lajiin liittyy monia…
-
AjankohtaistaNostavatko datakeskukset kuluttajien sähkönhintaa? Säätövoima on avainasemassa.
Tiedonsiirron tarve kasvaa yhteiskunnassa, eikä pelkästään tekoälyn vuoksi. Datakeskusuutiset aiheuttavat usein suuria otsikoita, mutta myös paljon keskustelua tavallisten kuluttajien keskuudessa.…
-
AjankohtaistaUusiutuva energia ohitti fossiilisen
Maailman sähköntuotanto on nytkähtänyt kohti uusiutuvien tuotantomuotojen aikaa. Emeritusprofessori Peter Lundin mukaan suunta vaikuttaa pysyvältä.