Datahub: Energia-alan toimijat yhteistyössä kohti sujuvampaa tiedonvaihtoa

Sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetyn tiedonvaihtojärjestelmän, eli Fingridin niin sanotun datahubin käyttöönotto etenee ripeää tahtia. Koko alaa koskeva järjestelmäuudistus on ollut useamman vuoden kestänyt projekti, joka on edennyt järjestelmän käyttöönottoon toimialalla 21. helmikuuta.

Vaasan Sähkö -konsernissakin on paiskittu töitä hihat heiluen datahub-projektin merkeissä, joka on työllistänyt henkilökuntaa laajasti. Palveluasiantuntija Marita Klockars on yksi projektissa vahvasti vaikuttaneista testiryhmäläisistä. Hän sanoo tunnistavansa muutoksen tarpeet.

”Olen ollut projektissa alusta asti mukana ja nähnyt kaikki sen vaiheet. Tämä on ollut hurjan mielenkiintoista ja antoisaa aikaa, vaikka myöskin aika intensiivistä.

Projektissa on mukana iso joukko ihmisiä, ryhmiä sekä organisaatioita, jotka työskentelevät yhdessä yhteisten aikataulujen puitteissa puskien kohti yhteistä päämäärää”, Klockars kommentoi.

Massiivisen datahub-projektin tavoitteena on tuoda koko alalle yhteiseen järjestelmään asiakas-, sopimus-, mittaus-, ja käyttöpaikkatiedot.

Järjestelmä tulee sujuvoittamaan tiedonvaihtoa alalla huomattavalla tavalla sekä nopeuttamaan asiakaspalvelutilanteita. Tieto on suojattu teknisesti monin eri tavoin, ja sitä käsitellään luotettavasti ja turvallisesti eri osapuolten välillä.

”Aikaisemmin tieto on ollut hajautettuna eri toimijoiden omissa järjestelmissä.

Kun asiakas on esimerkiksi halunnut vaihtaa sähkönmyyjää, on tietoa siirretty yhtiöiden välillä Prodat-sanomien avulla, ja korjaukset on hoidettu puhelimitse ja sähköpostitse.”

Pian kaikki tieto tulee kulkemaan reaaliaikaisesti datahubin kautta. Se tulee toimimaan tietovarastona sekä tiedonjakajana.

”Uusi järjestelmä on ikään kuin kapellimestari, joka kertoo jokaiselle, miten toimia missäkin tilanteessa. Se osaa jakaa tietoa sitä tarvitsevalle ja siihen oikeutetulle toimijalle.

Näin ollen prosessit sähkönmyyjien välillä tulevat selkeytymään ja nopeutumaan. Myös erilaiset väärinkäsitykset tulevat vähenemään, kun tieto keskitetään ja sen käsittelystä tulee hallitumpaa.”

Iso osa projektista on koostunut tietojen siirrosta, kun omasta järjestelmästä on siirretty tietoja testiympäristöön ja siitä seuraavaksi uuteen järjestelmään.

Ennen tietojen siirtoa, on tietoja myös päivitetty, jotta ne olisivat ajan tasalla sekä järjestelmän standardin mukaisia.

”Tämä on ollut aika ajoin melkoista näpyttelyä, kun olemme syöttäneet tietoja julmetun suuriin Excel-tiedostoihin välillä hyvinkin tiukalla aikataululla.

Toisinaan asetettujen määräaikojen saavuttaminen on ollut minuuteista kiinni – onnistumiset ovat tuntuneet niinä hetkinä erityisen palkitsevilta!”

Koko alan kattava järjestelmä tuo tullessaan monia parannuksia ja kehitystä alan toimintaan. Jos katsoo kauemmas tulevaisuuteen, voi se tietää suuriakin kehitysaskeleita.

Tämä muutos tulee aika varmasti johtamaan Pohjoismaiden yhteiseen energiamarkkinaan – onhan järjestelmä jo käytössä muutamassa muussa Pohjoismaassa.

Tämä ennuste on kuitenkin vielä kaukana tulevaisuudessa, ja nyt keskitymmekin täydellä teholla datahubin käyttöönottoon Suomen päässä.

Ajankohtaista

Energiatehokkuus – mitä se tarkoittaa ja miten käyttää energiaa mahdollisimman tehokkaasti?

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Syksy 2023

Lue lisää
Energianeuvonta

Aurinkovoimala omakotitaloon – tuota sähköä itse

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Kesän paras saaristolaispannari

Lue lisää
Ajankohtaista

Kasvua kovalla työllä

Lue lisää
Ajankohtaista

Kesäloma kännykästä

Lue lisää
Ajankohtaista

Isän ja poikien yhteinen työpaikka

Lue lisää
Ajankohtaista

Ruotsissa jyllää Suomi-buumi

Lue lisää
Vapaalla

Turpaterapiaa Suonenjoella

Lue lisää
Ajankohtaista

Ihmisen parhaat ystävät

Lue lisää
Havaintoja

Tuotekehitystä asiakkaan tarve edellä

Lue lisää
Ajankohtaista

Nelli, Saku, Johanna ja Onni ovat tämän kevään Vaasan Sähkö -stipendiaatteja

Lue lisää