Yhdessä tekemisen vuosi

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

Vuosi 2019 alkoi dramaattisin kääntein, kun Aapeli-myrsky katkaisi sähköt pahimmillaan 14 000 taloudesta, eli joka viidenneltä Vaasan Sähköverkon asiakkaalta. ”Pahin myrsky koskaan Vaasan Sähköverkon alueella”, kuvaili tilannetta käyttöpäällikkö Petter Södergran. Myrsky aiheutti haittaa asiakkaille ja maksoi verkkoyhtiölle noin kaksi miljoonaa euroa heikentäen paitsi toimitusvarmuutta, myös tulosta. Vahvana kaikissa liiketoiminnoissa jatkunut vuosi varmisti kuitenkin hyvän kokonaistuloksen.

Yhteinen matka kohti uudenlaista tekemistä

Merkittävän osan tilikautta muodosti konsernitasolla loppuun saatettu strategiatyö, joka toi Vaasan Sähkölle, Vaasan Sähköverkolle ja Raveralle yhteisen vision, arvot ja tavoitteet. Strategian painopisteet perustuvat ennen kaikkea alan murroksen tuomien mahdollisuuksien ymmärtämiseen. Visioksi valittu Rohkea uudistuminen yhdessä kuvailee uudenlaista toimintatapaamme, jolla tavoittelemme paikkaa energia-alan huipulla asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja energiaklusterin voimaannuttamina.

Varmistaaksemme yhdessä tekemisestä saatavat hyödyt perustimme koko konsernin kattavat matriisiryhmät. Ryhmien työskentelytapa perustuu kokonaisvaltaisen näkemyksen hyödyntämiseen kaikessa kehitystyössä.

Tähtäimessä alan paras ja ilahduttavin asiakaskokemus

Vahvaksi lähtölaukaukseksi strategian toteuttamisessa valikoitui asiakaskokemus ja tavoite luoda alan paras sellainen. Olemme pitkään saaneet nauttia alan asiakastutkimusten kärkipäässä olemisesta. Myös vuonna 2019 saavutimme kakkossijan Epsi Ratingin Sähkön vähittäismyynti -tutkimuksessa, ja siltä pohjalta on hyvä ponnistaa asiakaskokemuksessa. Asiakaskokemusprojektin lisäksi aloitettiin koko konsernin sisäinen asiakaskokemustekokampanja, joka jatkuu ja vahvistuu edelleen.

Keskiössä kestävät valinnat

Vuoden aikana otettiin useita askelia kohti yhä kestävämpää energiantuotantoa. Päätimme valjastaa Vaskiluodossa sijaitsevat, öljysäiliöinä aikoinaan toimineet luolat energiavarastoiksi. Valmistuessaan Suomen suurin lämpöenergiavarasto mahdollistaa kivihiilen käytön vähentämisen energiantuotannossa ja tuo joustavuutta uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen. Ratkaisu otetaan käyttöön kesään 2020 mennessä. Myös investoinnit tuulivoimaan saivat jatkoa, kun päätimme sijoittaa noin 20 miljoonaa euroa EPV Tuulivoiman Teuvan Paskoonharjulle rakentamaan tuulipuistoon. Vaasan Sähkön osuus tuulipuistossa tuotetusta energiasta vastaa vuositasolla noin 10 000 sähkölämmitteisen omakotitalon energiatarvetta. Puiston odotetaan valmistuvan vuonna 2022.

Useat yhteistyöhankkeet ja pilotit niin yritys- kuin kuluttaja-asiakkaiden kanssa saivat alkunsa vuoden aikana. Yhdessä tekeminen on avannut mahdollisuuksia paitsi kestävämpään energiantuotantoon, myös asiakkaiden kulutuksen pienentämiseen. Jatkossa erilaiset pilotit ja kokeilut luovat vankan pohjan toimintamme kehittämiselle ja kokonaisketjun optimoinnille. Lisäksi kaukolämpöasiakkaille tuli vuoden päätteeksi tarjolle Ilmastotakuu-lisäpalvelu, joka takaa käytetyn energian hiilidioksidittomuuden.

Hyvän tuulen asiakasvuosi

Asiakasmäärä jatkoi kasvuaan ollen vuoden lopussa lähes 10 % suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Asiakaskunnan vahva kasvattaminen on olennainen tavoite, joka vaatii jo selkeästi vahvistuneen Vaasan Sähkö -brändin lujittamista jatkossakin. Kuluneen vuoden aikana brändin autettu tunnettuus nousi tasaisesti sekä valtakunnallisesti että pääkaupunkiseudulla. Vahva panostus kulki nimellä Hyvän tuulen tuuletus ja näkyi esimerkiksi Hyvän tuulen raitiovaununa Helsingissä keväästä alkaen, yhteistyönä artisti Palefacen kanssa teoksen Tuulen puhe muodossa sekä tapahtumissa ja sosiaalisessa mediassa.

Vastinetta rahoille

Vuoden 2019 alusta tehtiin muutoksia sekä sähkön että kaukolämmön hintaan johtuen alan yleisten hankintakustannusten noususta. Myös keväällä teimme hinnanmuutoksia, kun nostimme sähkönsiirtohintaa ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Korotus oli edellytys tuleville investoinneille verkon toimitusvarmuuteen. Mainittujen korotusten jälkeenkin niin sähkön kuin kaukolämmön ja siirronkin hinnat ovat pysyneet selkeästi alle maan keskihinnan. Loppuvuoden Epsi Rating -tutkimus paljasti, että sähkön myynnissä Vaasan Sähkön asiakkaat kokevat saavansa eniten vastinetta rahoilleen.

Vahvaa osaamista

Vuonna 2019 panostettiin vahvasti osaamisen kartoittamiseen sekä sen lisäämiseen strategisten tavoitteiden pohjalta. Henkilökunnan osaamista vahvistettiin muun muassa ohjaamalla puolet vuoden kiky-tunneista koulutukseen. Lisäksi palkattiin uusia osaajia konsernin eri toimintoihin vahvistamaan jo ennestään vahvaa joukkuetta.

Vaasan Sähkön vuotta väritti uudenlaisen toiminnan käynnistäminen, mikä on vaatinut suurta panostusta meiltä kaikilta. Haluankin kiittää koko konsernin henkilökuntaa siitä, että intohimo tekemiseen ja toiminnan kehittämiseen on säilynyt läpi varsin työntäyteisen vuoden. Kiitos myös yhtiön hallitukselle ja hallintoneuvostolle vahvasta tahdosta ja rohkeudesta kehittää Vaasan Sähkö -konsernia.

Stefan Damlin
toimitusjohtaja

TAKAISIN

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS