Hiihdon uusi tuleminen

Villitys nosti päätään jo aiemmin, mutta viime vuosien hyvät lumitalvet ja korona-ajan ulkoliikuntavimma räjäyttivät innon uusiin mittasuhteisiin: hiihto on trendikästä! Kaikille tutusta, mutta monille arjessa etäisestä, joillekin jopa traumaattisesta lajista on tullut muodikasta ja modernia. Mikä selittää hiihdon uutta suosiota, miten se näkyy ja miksi hiihto on niin mahtavaa?

Kun toimittaja, tietokirjailija Axa Sorjanen oli laduilla viime vuosituhannella, siellä hiihdettiin. 2000-luvun alussa lajin pariin palattuaan laduilla luisteltiin. ”Luistelutyyli oli alussa ihan tuskaa!” Sorjanen hiihtää vuodessa yli 2 000 kilometriä, huononakin lumitalvena yli tuhat kilometriä.

”Ei minulla koskaan ole ollut hiihtotraumaa. Minusta oli erinomaisen hauskaa, kun koulussa hiihdettiin. Mummolat olivat Lahdessa, siellä hiihdettiin talvet.”

Elämä ja radiotyöt 1980-luvun alun Helsingissä veivät kuitenkin mukanaan kouluaikojen jälkeen. Murtomaahiihto ei silloin muutenkaan ollut nuoren kaupunkilaisen perusharrastus. Hiihto lähetteli silti Sorjaselle pieniä merkkejä, kutitteli mieltä.

Varsinainen potku hiihtoon tuli 2005, kun Sorjasen silloinen työpaikka Radio Helsinki ja Helsingin Sanomat aloittivat yhdessä pitkän seurantajutun tekemisen. Aiheena oli hiihtokoulu, jossa kuusi hiihtotaidotonta opetteli hiihtämään Harri Kirvesniemen johdolla. Oppilaiden lopputyö oli hiihtää Finlandia-hiihto, 62 kilometriä.

”Sarjaa tehdessä tuli mieleen oma Finlandiani, jonka hiihdin yhdeksän hiihtolenkin jälkeen. Olisi sen voinut tehdä viisaamminkin.”

Sorjanen tutustui Kirvesniemeen ja ajautui puolittain hiihdon sisäpiireihin. Tavallaan hän pääsi itsekin hiihtokouluun, kun hän teki Kirvesniemen kanssa hiihto-oppikirjan vuonna 2007.

”Oma hiihtäminen kehittyi, kun hiihdin Harrin kanssa. Ei se ollut valmentamista, enemmän huomioita hiihtämisestä: kokeilepa tehdä näin. Hiihtotekniikan oppiminen on pienistä oivalluksista kiinni. Kun oivallus osuu kohdalleen, tulee tunne, että nyt hiihto sujuu. Sellaisena hetkenä hiihto kaappasi minut kunnolla.”

Hiihto vei mukanaan niin perusteellisesti, että Sorjanen suoritti kaikki Suomen Hiihtoliiton valmennuskurssit.

”Teoriassa olen pätevä Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentajaksi”, hän naurahtaa.

Sorjanen on jakanut oppejaan muun muassa Espoon hiihtoseurassa. ”Aikaisemmin valmensin enemmän, nyt junioreita pienimuotoisemmin.” Sorjanen on opettanut hiihtotaitoja myös maahanmuuttajalapsille ja -nuorille. Tänä talvena hän opettaa hiihtoa Ukrainan hyväksi: tunnit maksetaan lahjoituksella Unicefille tai SPR:lle.

Seurustelua lumen kanssa

Hiihtäjä ladulla on osa luontoa – Sorjasen mukaan enemmän kuin juuri missään muussa lajissa. Luonto kertoo, mitä kannattaa tehdä, jos sitä osaa lukea ja kuunnella.

”Alati muuttuva alusta määrittää hiihtämistä. Miltä latu tuntuu suksen alla? Kuinka suksi liikkuu, luistaa, pitää? Miten sauva iskeytyy kovaan pakkaslumeen tai vitilumeen? Hiihto on seurustelua lumen kanssa.” Sorjanen ihastelee sitä, kuinka hiihto on koko kehon laji. Siitä puuttuvat iskutukset ja tärähdykset, joita esimerkiksi juoksulajeissa on.

”Hiihto on kävelyn ohella laji, joka on ihmisen elinkaaren aikana pisimpään mahdollista. Se ei rajaudu vain elämänsä kunnossa olevien harrastukseksi, vaan sopii melkein kaikille.”

Entä hiihdon tasa-arvoisuus! Samoilla laduilla hiihtävät niin ammattilaiset kuin harrastajatkin. ”Leppoisasta puistohiihdosta vaativaan kilpahiihtoon – kaikki on samaa hiihtämistä.”

Lapin lumossa

Kaksi tai kolme kertaa vuodessa Sorjanen järjestää työnsä niin, että hän pääsee Lappiin hiihtämään. Ensimmäinen retki on usein marraskuussa. Saariselkä on suosikki, mutta Pallas-Yllästunturi ja Oloskin käyvät hyvin. Lapin luonto on niin suuri elämys talven ja kevään eri vaiheissa, että sitä ei halua jättää väliin.

”Pimein sydäntalvi, kaamos, on mielettömän hieno. Ei ole pimeää, vaikka aurinko ei nouse. Kuusi–seitsemän tuntia päivässä on pehmeän harmaita sävyjä. Alkutalvella voi hiihtää tähtien tai revontulien valossa. Kuutamolla näkee hiihtää ilman otsalamppua, vaikka onhan otsalamppuhiihdossa oma viehätyksensä.”

Huhtikuussa missään ei ole yhtä paljon aurinkoa kuin Lapin tuntureilla. Lisäksi luonto on arvaamaton: säät ja kelit saattavat vaihtua jopa lenkin aikana. Sorjanen huokaa, että se tekee Lapissa hiihtämisestä vielä entistäkin elämyksellisempää.

Meditaatiota suksilla

Usein hiihtolenkeillä on seuraa, mutta yksin hiihdetty lenkki on Sorjaselle eri tavalla lepoa ja mielenrauhaa.

”En meditoi, en joogaa enkä harrasta mindfulnessia, mutta yksin hiihtämisestä haen ja saan samankaltaisia asioita.” Sorjasen kuulokkeissa soi muuten aina musiikki, mutta ladulla ei koskaan.

”Musiikin kuuntelu tuntuisi melkein pyhäinhäväistykseltä. Jos haluaa olla vahvasti läsnä paikassa ja ajassa, se ei onnistu, jos sulkee yhden aistin pois. Kerran kuuntelin olympiahiihdon hiihtäessä. Mutta en koskaan musiikkia!”

Teksti: Sirkku Saariaho
Kuvat: Kirsi-Marja Savola

Ajankohtaista

Tehokasta säästöä

Lue lisää
Energianeuvonta

Kodin sähkönkulutus – mistä se muodostuu

Lue lisää
Ajankohtaista

Kaukolämpöä hukkalämmöstä

Lue lisää
Energianeuvonta

5 + 1 tapaa säästää sähkölaskussa

Lue lisää
Ajankohtaista

Tärkeää saada olla keskeneräinen

Lue lisää
Energianeuvonta

Aurinkovoimala omakotitaloon – tuota sähköä itse

Lue lisää
Ajankohtaista

Comsel System: Järkeä energiankäyttöön

Lue lisää
Ajankohtaista

Sähkö vähentää liikenteen päästöjä

Lue lisää
Ajankohtaista

Vastuullista sähkönsiirtoa

Lue lisää
Ajankohtaista

Analogian kaipuu: Harrastuksena filmikuvaus

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: Talvi 2023-2024

Lue lisää
Ajankohtaista

Tervetuloa takaisin, vinyylilevy

Lue lisää