SÄHKÖKAUPPA
Sähkönmyynti lähti alkuvuonna nousuun edellisvuoteen verrattuna, kun alhainen lämpötila nosti sähkönkysyntää. Vuosi osoittautui kuitenkin lopulta haastavaksi, kun koko Euroopan kattava energiamarkkinoiden poikkeustila, uusiutuvan energian heikko saatavuus sekä aikainen ja hyytävä pakkaskeli ajoi Suomen kalliin tuontienergian varaan.
– Energian kysyntä oli etenkin vuoden loppupuolella korkeaa koko Euroopassa samaan aikaan kun sähköä jouduttiin tuottamaan aiempaa kalliimmalla, Sähkökaupan johtaja Olli Arola kommentoi.
Yhdessä tekemällä onnistuttiin loppuvuoden haasteista huolimatta edistämään strategian mukaisia suunnitelmia.
Näkyvyyttä kasvatettiin vuoden aikana valtakunnallisessa televisio- ja suoratoistopalveluissa esitetyllä Vaasassa kuvatulla mainosfilmillä, ja yhtiön tunnettuus pysyikin hyvällä tasolla koko vuoden.
– Tunnelmantäyteisen mainosfilmin ympärille rakentui vuoden 2021 markkinoinnin teema vaasalaisesta energiasta riittää jaettavaa. Teeman kautta tuotiin myös esiin alati kasvavaa panostustamme tuulivoimatuotantoon.
Tuulivoimapuistojen puolella tapahtuikin monenmoista: Teuvan tuulipuiston rakennustyöt etenivät suunnitellusti ja puisto valmistui vuoden 2022 vaihteessa. Myös päätös osallistua EPV Tuulivoiman Närpiön Norrskogenissa rakennettavaan 17 voimalan tuulipuistoon sinetöitiin. Uusiutuvan energian tuotantoa päätettiin myös edistää osallistumalla hankkeeseen, jossa tutkitaan teollisen mittakaavan aurinkovoiman hyödyntämistä.
– Panostamme määrätietoisesti päästöttömään energiaan ollaksemme hiilineutraali vuosikymmenen loppuun mennessä. Ilmastotyötä tehdään pala palalta. Se vaatii paitsi kokonaissuunnittelua ja pitkäjänteisyyttä, myös suuria investointeja.
Asiakastyytyväisyys ja kehitys käsi kädessä
Asiakaskokemus-teemaa pidettiin tuttuun tapaan yllä koko vuoden ajan, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Työ palkittiin vuoden lopussa, kun EPSI Rating asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset valmistuivat.
– Yritysasiakkaat antoivat meille jo toistamiseen ykkössijan, kun EPSI Rating vertaili sähkönmyyjiä. Kuluttaja-asiakkaiden joukossa sijoitumme toiselle sijalle, mistä olemme myös hyvin ylpeitä.
Vuoden aikana myötäiltiin koronatilannetta, ja löydettiinkin muutama mahdollisuus järjestää kauan kaivattuja oikeita kohtaamisia asiakkaiden kanssa.
– Olemme erityisen iloisia siitä, että koronatilanne antoi ajoittain myöten sen verran, että osallistuminen Vaasa Festivaliin ja Asu & Rakenna -messuille sekä sidosryhmätapahtuma Energycityn järjestäminen oli mahdollista.
Konsernissa työstettiin lukuisia kehitysprojekteja. Koko alan kattavassa järjestelmän käyttöönotossa parannettiin asiakasdatan laatua ja siihen liittyviä prosesseja.
Myös sähköautojen latauspisteverkostoa laajennettiin, ja taloyhtiöiden latauspaikkojen hankintaa helpotettiin uudella kartoituspalvelulla.
– Uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämistä ja lanseeraamista edisti muun muassa ostamamme osuus vaasalaisesta Comsel System Oy:stä, jonka kautta saimme uutta osaamista.
Avainluvut
Sähkönhankinta | 1 891 GWh |
Muutos edellisvuoteen | 9,2 % |
Päästötöntä sähköä Lopullinen luku varmistuu myöhemmin. |
n. 70 % |
Tuulisähköä | 12,4 % |
Liikevaihto | 134,2 M€ |
Liikevoitto | -7,6 M€ |