
Sähkön hinta nyt – Seuraa sähkön hintaa reaaliajassa
Sähkön hinta ei muodostu tyhjiöstä, vaan hintaan vaikuttaa monet tekijät ja hinta muodostuu lopulta pohjoismaisessa sähköpörssissä, Nord Poolissa, jossa sähkön tuottajat ja ostajat käyvät kauppaa sähköstä varteittain. Hinta vaihtelee jatkuvasti kysynnän ja tarjonnan mukaan.
Sähkön spot-hinta nyt: c/kWh
Sähkön hinta – mistä sähkölaskusi muodostuu?
💡 Sähkön hintaan vaikuttavat useat tekijät, kuten sääolosuhteet, energian tuotantotavat, raaka-aineiden hinnat ja kulutustottumukset. Esimerkiksi kylmän sään aikana sähkön kysyntä kasvaa, mikä nostaa hintaa. Samoin silloin, kun uusiutuvien energianlähteiden tuotanto vähenee, kuten tuulivoiman tuotanto heikon tuulen aikana, voi sähkön hinta nousta.
Sähkölaskun loppusumma muodostuu kolmesta osasta: sähköenergian hinnasta, joka käsittää sekä energiamaksun (senttiä/kilowattitunti) että kuukausittaisen kiinteän perusmaksun, sähkönsiirrosta sekä sähkö- ja arvonlisäveroista.

Sähköenergia on se osa sähkölaskusta, jonka voi kilpailuttaa. Siirtomaksun puolestaan määrittää paikallinen sähköverkkoyhtiö, eikä sitä voi kilpailuttaa.
Joskus verkkoyhtiöt kuuluvat konserniin, joka myös myy sähköä. Jos ostat sähkönsiirron ja sähköt samasta konsernista, veloitetaan sinua yhdellä laskulla. Jos taas ostat sähköä toiselta myyjältä, maksat verkkopalvelusta ja sähköenergiasta eri laskuilla.
Sähkölaskun kokonaissummaan tämä ei kuitenkaan vaikuta. Toisin sanoen: voit huoletta tilata sähköt haluamaltasi sähkönmyyjältä mistä päin Suomea tahansa. Se, mistä sähköt hankit, ei myöskään vaikuta verkkopalvelumaksuusi.
Mitä on pörssisähkö ja miten sähkön hinta tänään Muodostuu?
Pörssisähkö tarkoittaa sähköä, jonka hinta vaihtelee varteittain kysynnän ja tarjonnan mukaan pohjoismaisessa sähköpörssissä, Nord Poolissa.
Sähkön hinta nyt määräytyy päivittäin, ja hintavaihtelut voivat olla merkittäviä eri vuorokauden aikoina. Tässä osiossa kerromme, miten pörssisähkön hinta muodostuu ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat.
Miten pörssisähkö toimii?
Pörssisähkö perustuu sähköpörssin varttikohtaiseen hintaan, joka voi vaihdella suuresti päivän aikana.
Tämän päivän sähkön hintaan vaikuttavat tekijät
Kysynnän ja tarjonnan lisäksi hintaan vaikuttavat sääolosuhteet, kuten lämpötila ja sademäärä, sekä sähkön tuotantotavat ja raaka-aineiden markkinahinnat.
Seuraa sähkön hintaa nyt ja tulevaisuudessa
Tällä sivulla voit seurata reaaliaikaisesti Suomen hinta-alueen varttikohtaisia sähkön hintoja.
Tämän palvelun avulla voit suunnitella sähkönkulutustasi tehokkaammin ja hyödyntää edullisimmat tunnit säästääksesi sähköä ja rahaa.


Sähkön hintavaihtelut ja niiden hyödyntäminen
Sähkön hinta vaihtelee päivän aikana ja vuodenaikojen mukaan. Yleensä sähkö on edullisimmillaan yöllä ja viikonloppuisin, kun kysyntä on vähäisempää.
Voit hyödyntää näitä hintavaihteluita ajoittamalla sähkönkulutuksesi, kuten saunomisen tai auton lataamisen, edullisille hetkille, jolloin säästät rahaa.
Sähkönkulutuksen seuranta ja energiansäästövinkit
Vaasan Sähkön asiakkaana näet sähkönkulutuksesi helposti lataamalla mobiilisovelluksemme, tai Online-palvelustamme. Mobiilisovelluksesta näet myös kätevästi sähkön spothinnat. Sähkönkulutusta seuraamalla saatat myös innostua säästämään sähköä, ja löydät parhaat mahdollisuudet tehdä niin. Kun näet milloin kulutus kasvaa, tiedät missä on mahdollista säästää.
Energiansäästökeinojen tunnistamisessa on myös hyödyllistä ymmärtää kodin eri sähkölaitteiden kulutus ja parhaat käyttötavat.


⚡ Kilpailuta sähkön hinta säännöllisesti
Sähkösopimuksen kilpailuttaminen muutaman vuoden välein tai määräaikaisen sopimuksen päättyessä voi tuoda merkittäviä säästöjä.
Voit vaihtaa sähkösopimusta silloin, kun et ole sidottu määräaikaiseen sopimukseen. Hintojen vertailu on helppoa esimerkiksi Energiaviraston ylläpitämällä hintavertailusivustolla tai sähköyhtiöiden verkkosivuilla.

Tilaa Vaikuttaja-sähkösopimus
Vaikuttaja-sähkösopimus tarjoaa sekä vakautta sähkölaskuun että mahdollisuuden hyötyä sähkönkäytön fiksummasta ajoittamisesta.

Tilaa Pörssisähkö-sähkösopimus
Pörssisähkö on erinomainen valinta aktiiviselle sähkönkäyttäjälle. Voit pienentää sähkölaskuasi painottamalla sähkönkäyttöäsi edullisimmille hetkille.
Kysymyksiä sähkön hinnasta
Mitä on pörssisähkö?
Pörssisähkö perustuu varttikohtaiseen hintaan, joka määräytyy kilpailutuksen kautta pohjoismaisessa sähköpörssissä. Kun sähkön hinnat muuttuvat, pörssisähkön hinta reagoi ensimmäisenä: kun hinnat laskevat, myös pörssisähkön hinta laskee ja päinvastoin.
Oman sähkönkulutuksen ajoittamisella voit hyödyntää päivän aikana tapahtuvaa hintavaihtelua. Voit esimerkiksi yrittää käyttää enemmän sähköä tai ajastaa toimintoja ajalle, kun hinnat ovat alhaiset, ja vähentää kulutusta, kun hinnat nousevat.
Miksi sähkön hinta vaihtelee?
Sähkön hinta riippuu useista tekijöistä, kuten sääolosuhteista, energiantuotantotavoista ja kysynnän ja tarjonnan vaihteluista.
Mikä on pörssisähkön hinta tänään?
Pian voit katsoa päivitetyn hinnan myös tältä sivulta. Voit myös tarkistaa hinnan sovelluksestamme.
Milloin sähkön hinta on yleensä alhaisin?
Yleisesti ottaen sähkö on halvimmillaan öisin ja viikonloppuisin. Lisäksi sähkönhinta on usein halvempaa kesällä verrattuna kylmään talviaikaan.
Miksi sähkölaskuni on niin iso?
Laskun suuruus riippuu sähkönkulutuksesta ja myös siitä, minkä hintaista sähköenergiaa ostat.
Sähkönkäyttöön vaikuttavat muun muassa:
- Kiinteistön lämmitystapa
- Kiinteistön ikä
- Kiinteistön koko
- Asunnon sähköinen varustetaso
- Asukkaiden lukumäärä
- Sähkönkäyttötottumukset
- Kiinteistön lämmöneristys
Sähkölämmitteisissä talouksissa sähköä kuluu talvella yleensä reilusti enemmän kuin kesällä, joten laskut ovat silloin isommat kuin kesäaikaan.
Ostamasi sähkön hinnan näet sähkölaskulta ja asiakkaanamme Vaasan Sähkö -sovelluksesta. Voit myös kilpailuttaa energiahinnan ja valita mieleisesi sähkösopimuksen ja sähkönmyyjän.
Lue lisää: Sähkön kilpailutus kannattaa – opas sähkön kilpailuttajalle
Miksi maksan perusmaksun, vaikkei minulla ole sähkönkulutusta?
Perusmaksulla katetaan sähkönmyyjän kiinteitä kustannuksia. Nämä eivät riipu käytetyn energian määrästä vaan perusmaksu on sama paljon ja vähän kuluttavalle.
Sähkönsiirrossa perusmaksu on sähköverkon ylläpitämiseen liittyvä maksu, joka ei juurikaan liity sähkönkäytön määrään. Sähköverkon huolloilla ja kehittämisellä varmistetaan, että asiakkailla on aina tarvittaessa sähköt käytössään.
Tutustu Sähkösopimuksiin
LÖYDÄ SINULLE SOPIVIN SÄHKÖ-
SOPIMUS
Tarvitsetko apua oikean sopimuksen valintaan? Täytä kysely muutamassa minuutissa ja ehdotamme juuri sinulle sopivaa sopimusta!
-
Uutuus! Päästötön Tarjous!
Vaikuttaja
Pörssisähkön hyödyt, perussähkön turva Kiinteä hinta ja omavaikutus joka riippuu siitä mihin aikaan käytät sähköä Omavaikutus on yleensä n. +/- 2 c/kWhVoimassa toistaiseksi
1.10. – 31.12.20258,95
c/kWh
Perusmaksu:
4,90
€/kk
Emme suosittele tuotetta tällä vuosikulutuksellaArvio: kWh vuosikulutuksella laskusi olisi n. €/kk -
Päästötön Tarjous!
Pörssisähkö
Hinta vaihtelee varteittain Hae säästöjä ajoittamalla kulutusta Asiakasetuna Älykoti – hyödynnä ja säästäVoimassa toistaiseksi
0,48
c/kWh
+ Spot-hintaPerusmaksu:
4,90
€/kk
Viime kuun pörssisähkön keskihinta oli 5,24c/kWh. Laksun koko riippuu kulutusprofiilista ja Spot-hinnasta. -
Suosittelemme Tarjous!
Kiinteä
Huoleton kiinteä sopimushinta Valitse itsellesi sopiva sopimusjakso Ydinvoimaa, jonka tuotannossa ei synny päästöjä10,79
c/kWh
Perusmaksu:
4,55
€/kk
Emme suosittele tuotetta tällä vuosikulutuksellaArvio: kWh vuosikulutuksella laskusi olisi n. €/kk8,89
c/kWh
Perusmaksu:
4,55
€/kk
Emme suosittele tuotetta tällä vuosikulutuksellaArvio: kWh vuosikulutuksella laskusi olisi n. €/kk8,39
c/kWh
Perusmaksu:
4,55
€/kk
Emme suosittele tuotetta tällä vuosikulutuksellaArvio: kWh vuosikulutuksella laskusi olisi n. €/kk