Ikebana jaetaan klassisiin ja moderneihin koulukuntiin. Harrastan jälkimmäisiin kuuluvaa sogetsua ja olen Suomen Sogetsu-ikebana ry:n puheenjohtaja. Sogetsussa annetaan enemmän painoarvoa luovuudelle. Sitä voi tehdä missä vain, milloin vain, mistä vain. Olen opiskellut ikebanaa muun muassa Tokiossa. Aivan kuten maalaustaiteessakin opiskellaan värioppia ja eri tekniikoita, ikebanassakin täytyy opetella ensin perusasiat.
Oppikirjoja on viisi ja niissä monenlaisia harjoitustehtäviä isoista asetelmista miniatyyritöihin, joissa keskitytään vaikkapa lakastuneen voikukan haituvaan.
Hyvässä asetelmassa on tietyt elementit, kuten kolmiulotteisuutta, linjoja, liikettä, vastakohtaisuuksia ja tyhjää tilaa.
Japanissa taiteeseen kuuluu symboliikkaa. Ikebanassa ei esimerkiksi voi laittaa yhteen neljää kukkaa, koska ’neljä kukkaa’ muistuttaa japaniksi lausuttuna sanaa kuolema. Sen sijaan asetelmassa voi olla 3+1 kukkaa.
Japanissa kursseilla on ihan hiljaista. Saksien alla pöydällä pitää olla pyyhe, ettei niistä kuulu kilahdusta. Opettajat eivät juuri puhu – oppilaan täytyy tajuta itse, missä on kehitettävää. Ainoastaan kerran eräs opettaja alkoi puhua asetelmani kohdalla hirveästi. Säikähdin, mitä tapahtuu, ja tulkkikin oli hädissään, kun piti kääntää niin paljon puhetta. Olin opettajan mielestä onnistunut.
Maailmalla kuulee, että suomalaiset ovat ikebanan ytimessä.
Se johtuu ehkä siitä, että pysyttelemme yksinkertaisuudessa. Talvisin luontomme on karu, jolloin sanomaa pitää hakea asetelmiin muilla tavoilla kuin kukkien väriloistolla.
Vuonna 1988 valmistuin ikebanaopettajaksi. Alun perin minusta piti tulla origami-opettaja. Harrastan Japanin kulttuuria monipuolisesti. Se estetiikka ja ajatusmaailma on niin laaja, että sitä pitää ymmärtää monin tavoin.
Kun valmistuu ikebana-opettajaksi, saa Japanista taiteilijanimen.
Nimeni on Seiun, joka tarkoittaa sinivihreää pilveä.
Opettaja saa nimikoidun leimasimen, jolla hän merkitsee oppilaan tehtävät oppikirjaan suoritetuiksi. Opetan pääkaupunkiseudun kansalaisopistoissa ja pidän lyhytkursseja ympäri Suomea. Työurani tein henkilöstö- ja taloushallinnon parissa.
Kun perusopit ovat hallussa, voi tehdä vapaa-asetelmia. Silloin kaikki lähtee omasta luovuudesta. Ilmennän usein asetelmissa tunteitani. Jos olen hilpeänä, saatan käyttää värikkäitä mehupillejä. Jos minua ottaa päähän, lykkään asetelman keskelle pystyyn vihaisen tikun. Alakuloisena asetelmaan saattaa päätyä alaspäin kaartuva kukka. Ikebanassa tärkeintä on prosessi.
Kun asetelma on valmis, se ei oikeastaan enää kiinnosta. Se puretaan, eikä samanlaista tehdä enää koskaan.
Katoavaisuus kuuluu ikebanaan. Ikebana-näyttelytkin kestävät vain pari päivää.
Kun minulla on näyttely tulossa, ei kotona mahdu kävelemään, sillä lattiat ovat täynnä kukkia ja oksia. Muuten harrastus ei näy arjessa. Paitsi jos tulee vieraita, on pakko tehdä ainakin yksi asetelma kylpyhuoneeseen. Jos mieheni Arto ei hyväksyisi harrastustani, sitä olisi hankala harrastaa. Arto saattaa oksan löytäessään kysyä, että mahdatko tarvita tätä.
Meillä on mökki Ivalossa, ja käymme yhdessä Norjassa etsimässä materiaaleja. Kun bongaan autosta esimerkiksi kaatuneen koivun tuulenpesän, huudahdan: ’Jarrua, pysähdy, peruuta!’
Kun meillä oli kymmenen naista tekemässä asetelmia, sanoin, että jos kaipaatte apua tekniseen toteutukseen, huutakaa Artoa.
Ikebana on saanut ajattelemaan asioita ja näkemään maailmaa uudella tavalla. Kukan voi laittaa maljakon päälle vaakatasossa, maastossa lojuva peltipalanen herättää mielikuvituksen, ja vaahteran punainen lehti pistää silmään, kun aiemmin sitä ei huomannut. Olen oppinut kunnioittamaan luontoa enemmän.
Ympärilleni olen saanut mielenkiintoisen verkoston ihmisiä. Monet ikebanistit elävät Japanissa yli 100-vuotiaiksi ja nimeävät pitkän iän salaisuudeksi juuri ikebanan. Haaveilen, että eläisin pitkään ja saisin pihavarastoon oman studion, missä opettaa.”
Elizabethin vinkit ikebana-harrastukseen
1. Mene ikebana-kurssille
”Se on kaiken a ja o. Paikallaolo on tärkeää varsinkin asetelmien kolmiulotteisuuden takia. Suomessa ikebana-kursseja järjestävät kansalaisopistot. Kannattaa olla nopea, sillä kursseja on vähän, ja ne täyttyvät usein hetkessä.”
2. Pysähdy luonnon äärelle
”Kun osaa katsoa ja havainnoida ympäröivää luontoa, sen kauneus ja eri vuodenaikojen erot avautuvat uudella tavalla. Luonnon tarkkailu helpottaa luovuuden kehittymistä.”
3. Anna luovuudelle valta
”Moni sanoo, ettei ole yhtään luova. Uskon, että meissä kaikissa on luovuutta. Välillä katselen, kun lapsenlapseni rakentavat lattiaharjasta, kepinpätkistä ja kivistä yhtäkkiä lattialle poron. Me olemme edelleen noita samoja lapsia, mutta ajattelemme aikuisina itsestämme jotenkin vakavammin.”
