Näin sähkö riittää talven yli – 5 vinkkiä sähkön käytön ajoittamiseen

Euroopan energiatilanne on epävarma, ja kotitalouksien sähkönkäyttöä voidaan joutua säännöstelemään talvella. Onneksi kuka tahansa voi vaikuttaa siihen, että sähköä riittää kaikille suomalaisille. Ei tarvitse kuin ajoittaa sähkönkäyttönsä oikein. Miten se käy? Lue viisi käytännön vinkkiä!

Sähköä kannattaa käyttää silloin, kun sitä on hyvin saatavilla ja kysyntä on pientä. Näin voi vaikuttaa siihen, että kysyntä ei ylitä tuotantoa eikä sähkön jakelua jouduta säännöstelemään tulevana talvena.

”Sähkön kulutuksessa on arkisin aamuruuhka, kun ihmiset tekevät aamutoimet yhtä aikaa, iltaruuhka, kun palataan töistä kotiin. Ihan kuten liikenteessäkin. Viikonloppuisin ja öisin kulutus on yleensä pienempää. Sen lisäksi muun muassa tuulisuus vaikuttaa sähkön kokonaissatavuuteen”, Vaasan Sähkön kehityspäällikkö Jakob Frants kertoo.

Milloin sähköä kannattaa käyttää? Asiantuntija antaa 5 vinkkiä

1) Sauno silloin kun tuulee

Suomessa on paljon ydinvoimaa ja tuulivoimaa. Tuulivoiman tuotanto ei kuitenkaan ole tasaista.

”Tuulivoima sahaa ylös alas päivittäin ja viikoittain. Ideaalitilanne olisi, että kotitalouksien sähkönkäyttö seuraisi tuotantoa ja esimerkiksi sauna laitettaisiin päälle silloin, kun edullista tuulivoimaa on hyvin saatavilla.”

Ydinvoima taas tuottaa sähköä tasaisesti. Sen avulla voidaan hoitaa tasainen sähkökuorma kuten rakennusten ilmanvaihto ja valaiseminen.

Lue lisää tuulivoiman vaikutuksista sähkön hintaan sekä riittävyyteen täältä.

2) Paista seuraavan päivän uuniruoka illalla

Uuni on yksi kodin suurimmista sähkösyöpöistä, joten sitä kannattaa käyttää harkiten.

”Silloin, kun sähkö on pörssissä kallista, voisi uuniruoan sijaan valmistaa vaikka energianäkökulmasta kevyemmän salaattipohjaisen päivällisen tai käyttää mikroa.”

Tavallisesti sähkön kysyntä pienenee radikaalisti klo 22—23 jälkeen, kun suurin osa ihmisistä painuu yöpuulle. Iltavirkun kannattaa laittaa silloin ruoka uuniin sen sijaan, että sen paistaisi vasta seuraavana päivänä.

3) Anna älylaturin ajoittaa sähköauton lataaminen

Sähköauto kannattaa ladata silloin, kun tarjolla on halpaa sähköä – esimerkiksi silloin, kun tuulee tai omat aurinkopaneelit tuottavat ilmaista sähköä. Frants suosittelee sähköautoilijoille älykkäitä latureita, jotka lataavat autoa sähköpörssin spot-hinnan mukaan ja reagoivat myös aurinkopaneelien tuotantoon.

”Tällöin sähkön tuotantoa ja hintaa ei tarvitse seurata koko ajan itse. Jos tulet iltapäivällä kotiin ja tarvitset autoa seuraavana aamuna, voit kertoa laturille, minkä verran energiaa tarvitset akkuun aamuseitsemään mennessä. Automatiikka hoitaa latauksen illan ja yön aikana, kun sähkö on halpaa.”

Sähköautoilija lataa auton mahdollisimman edullisesti pörssisähköllä.

4) Lämmitä käyttövesi yöllä – tai päivällä tuulisella säällä

Sähkölämmittäjät ovat perinteisesti lämmittäneet kodin käyttöveden yöllä, kun energian kysyntä on pienempää ja sähkön hinta siksi edullisempi. Tuulivoiman yleistyttyä kuvio on kuitenkin monimutkaistunut. Edullinen sähkön hinta ei aina seurailekaan kelloa, vaan epätasaista sähkön tuotantoa.

”Tuulisähköä voi olla hyvin saatavilla vaikka keskellä päivää, ja voi olla, että käyttövesi kannattaisikin lämmittää silloin eikä yöaikaan.”

Jos sähkökattilan latausaikaa ei jaksa optimoida käsin joka päivä, kannattaa kotiin hankkia automatiikkaa, joka ajoittaa veden lämmityksen sähkön spot-hinnan mukaan. Vaasan Sähkö pilotoi tällaisia älykotiratkaisuja parhaillaan ja ilmoittaa verkkokaupan aukeamisesta verkkosivuillaan.

5) Pyöritä pyykit ja tiskit päivällä, kun teet etätöitä

Niinä päivinä, kun teet töitä kotikonttorilla, kannattaa pyykki- ja tiskikone napsauttaa päälle aamupäivällä. Tavanomainen sähkön kysyntäpiikki nimittäin ajoittuu iltapäivään, kun ihmiset palaavat töistä kotiin. Frants muistuttaa, että kuitenkaan pelkkä sähkön kysyntä ei kerro koko totuutta.

”Voi olla, että iltapäivällä sattuukin tuulemaan, mikä painaa sähkön hintaa alas. Siksi kannattaa aina tarkistaa sähkön pörssihinta Fingridin sovelluksesta.”

Matala pörssihinta kertoo, että tarjontaa on reippaasti ja kysyntää vähemmän. Hinnat ilmoitetaan vuorokautta etukäteen ja tunnin tarkkuudella.

Sähkön ajoittaminen edullisille tunneille auttaa laskemaan sähkön hintaa

Spot-hintaista pörssisähköä ostavat asiakkaat hyötyvät kulutuksen ajoittamisesta edullisille spot-tunneille heti rahallisesti.

Myös kiinteähintaista sähköä ostavat hyötyvät sähkön käytön ajoittamisesta edullisemmille tunneille. Kun energiayhtiöt voivat ostaa sähköä edullisemmin, on myös asiakkaiden hintoja pitkässä juoksussa mahdollista laskea.

Sähkönkäytön siirtäminen tuuliselle säälle on yhteiskunnan etu

Sähkönkulutuksen ajoittaminen niille tunneille, kun sähköntuotanto on Suomessa suurta, on oleellinen tekijä, kun puhutaan sähkön riittävyydestä tulevana talvena. Vaasan Sähkön tekemän laskelman mukaan tuulivoimalla on tässä iso rooli.

Lue lisää
Ilmiöt

Monen sukupolven koti

Lue lisää
Ilmiöt

Avaruuskeskus auttaa yrityksiä

Lue lisää
Vastuullisuus

Tuulivoimaloiden lapojen kierrätys kehittyy

Lue lisää
Ajankohtaista

Finanssiala haluaa suojella luontoa: ”Kun luonto voi hyvin, bisneskin kukoistaa”

Lue lisää
Ajankohtaista

Purjo-perunasosekeitto lämmittää talven keskellä

Lue lisää
Ajankohtaista

Energiatehokkuutta vanhaan taloon: 4 keinoa vaikuttaa laskuun!

Lue lisää
Ajankohtaista

Uteliaisuus vie eteenpäin

Lue lisää
Vapaalla

Vöyrin mäkikotkat: ”Parasta on lentää!”

Lue lisää
Markkinakatsaus

Sähkömarkkinakatsaus: kevät 2024

Lue lisää
Ajankohtaista

Tehokasta säästöä

Lue lisää
Energianeuvonta

Kodin sähkönkulutus – mistä se muodostuu

Lue lisää
Ajankohtaista

Kaukolämpöä hukkalämmöstä

Lue lisää