Intohimona jättikasvisharrastus: ”Suurimmat kurpitsat kuljetetaan kilpailuissa puntarille nosturilla!”

Maija Karvinen, 54, pitää Kärkölässä karjatilaa miehensä kanssa. Harrastuksenaan hän kasvattaa jättikasviksia, toimii Suomen jättikasvisyhdistyksen varapuheenjohtajana ja jättikasvisten SM-kilpailuiden tuomarina. Kolmentoista harrastusvuoden aikana Karvinen on rikkonut kasviksillaan Suomen ennätyksiä.

Maija Karvisen kasvimaalla kasvaa satakiloisia kurpitsoita ja kahden nyrkin kokoisia perunoita. Jättikasvisharrastus pitää kiireisenä, sillä kasvikset kasvavat hurjaa vauhtia – lähestulkoon silmissä.

Ennen kuin edes kuulin jättikasviksista, kiinnostuin siitä, kuinka saisin kasvatettua mahdollisimman ison kurpitsan.

Ensimmäisen kurpitsani kasvatin kaupan siemenistä, ja se painoi 40 kiloa.

Puutarha.net-keskustelupalstalla tutustuin jättikurpitsoista kiinnostuneisiin ihmisiin. Harrastus on lähtöisin Amerikasta, ja tilasimme sieltä siemeniä testattavaksi. Jättikasvisten siemeniä ei geenimanipuloida, vaan ne saadaan risteyttämällä isot kasvikset keskenään.

Pian innostus laajeni muihinkin jättikasviksiin, ja vuonna 2010 perustimme Suomen Jättikasvisyhdistyksen.

Hankimme ulkomailta siemeniä ja järjestämme vuosittain Mäntsälässä jättikasvisten SM-kilpailut. Suomessa harrastajia on parisataa, mutta tekemistämme seurataan jo Euroopassa.

Suomalaiset ovat pedantteja kasvattajia. Lyhyestä kasvukaudestamme huolimatta olemme pitkän chilin maailmanennätyksestä enää 2,5 senttiä jäljessä.

Itselläni on hallussa vihreiden kurpitsojen Suomen ennätys vuodelta 2010. Kurpitsani painoi 325 kiloa.

Kasvatustyö alkaa huhtikuussa siementen idättämisellä ja päättyy syyskuussa vuoden kohokohtaan eli SM-kilpailuihin. Kasvatan jättejä kasvimaalla ja kasvihuoneessa. Olen koulutukseltani puutarhuri, vaikka tätä harrastusta varten ei tarvitse olla – valtava innostus riittää.

Vihreät kurpitsat ovat minun juttuni. Lisäksi kasvatan muun muassa perunoita ja pitkiä long gourd -pullokurpitsoja, joita kutsumme harrastajien kesken nimellä Jorma.

Monet nimeävät jättejään. Omat vihreät kurpitsani ovat tänä vuonna Matti ja Teppo.

Kurpitsa on mielenkiintoinen kasvi. Se täytyy esimerkiksi pölyttää käsin, sillä jos pörriäinen menee keltaisen kurpitsan kukasta vihreän kurpitsan kukkaan, kurpitsat risteytyvät, eikä niillä voi kilpailla. Iltaisin suljen kukat, aamulla avaan ja pölytän ne hieromalla poika- ja tyttökukkia yhteen, lopuksi suljen kukat taas.

Kasvaessaan kurpitsa alkaa jutella. Se viestittää lehtiensä väreillä ja kuvioilla, mitä se kaipaa. Esimerkiksi vaaleat pilkut ovat merkki ravinteiden puutteesta.

Jättikasviksissa kiehtovinta on niiden hurja kasvu. Verso saattaa venähtää päivässä metrin ja kurpitsa paisua kolmekymmentä kiloa. Siksi jättien luona täytyy käydä aamuin illoin.

Jos ei käy, ne saattavat haljeta tai tumpsahtaa kasvihuoneen katosta alas. Lomareissulle lähtiessä minun on hommattava jäteille lastenvahti.

Kasvisten parissa vierähtää tunteja. Kääntelen niitä parempiin asentoihin ja nikkaroin tukitelineitä ja alustoja. Jos kurpitsan kasvu meinaa lähteä lapasesta, kasvatan kasvin kukasta toisen hedelmän, jarrupallon. Se hidastaa ison kurpitsan kasvua, koska ravinteet jakautuvat kahdelle.

Välillä herään yölläkin käymään kasvihuoneessa.

Esimerkiksi Jorma kasvaa vimmatusti pyörimällä, joten se täytyy nostaa takaisin tukilankun päälle. Aina en malta nukkua, kun jännittää niin paljon, mitä yöllä tapahtuu.

Kerran minulla oli kaunis oranssi kurpitsa, jota vaalin kaikin tavoin ja silti löysin sen aamulla haljenneena. Silloin suututti niin paljon, että silppusin koko kurpitsan paloiksi. Harrastukseen mahtuu koko tunneskaala.

Parasta on, kun tekee uuden ennätyksen. Ennätys on myös mukava menettää, koska silloin on kasvatettava vielä suurempi yksilö! Minulle tämä on kilpailua itseäni vastaan.

Lähipiirini mielestä olen jättikasviksineni kauhean hauska, ja kasviksia halutaan tulla katsomaan. Naapurit ovat apuna, kun kurpitsat nostetaan autoon kilpailuja varten. Sitä varten tarvitaan 3–5 miestä, traktori ja nostorengas.

Vaikka kurpitsat ovat satakiloisia, on niitä käsiteltävä kuin pumpulia.

Lopuksi kiillotan kurpitsat liinalla näyttelykuntoon. Kilpailujen jälkeen kurpitsat voi syödä. Jotkut ovat vetisiä, toiset makeita.

Olen tehnyt kurpitsoista vaikka mitä – välillä mieheni ja poikani sanovat, että älä laita tänään ruokaan kurpitsaa. Usein silloin on jo myöhäistä.

Pullokurpitsoista olen tehnyt maljakoita ja kaivertanut pihallemme jopa 200-kiloisen kurpitsalyhdyn. Joka vuosi päätän, etten laita enää niin montaa jättiä kasvamaan. Ja joka kevät laitan taas. Nyt unelmoin isosta perunasta – jopa viisikiloisesta!”

Teksti: Ella Pesonen
Kuvat: Kirsi-Marja Savola

Ajankohtaista

Myrskytuhoja vähennetään ennakoimalla

Lue lisää
Ajankohtaista

Vähemmän lämpöä harakoille: 5 vinkkiä lämpöhävikin pienentämiseen

Lue lisää
Ajankohtaista

Sähköalalla kaivataan monenlaista osaamista

Lue lisää
Ruoka & reseptit

Uunissa paahdetut mehevät päärynät

Lue lisää
Ajankohtaista

Kajaanin supertietokone auttaa tiedemaailmaa

Lue lisää
Ajankohtaista

Ratkaisu maailman jäteongelmaan

Lue lisää
Ajankohtaista

Neuloosin pauloissa

Lue lisää
Energianeuvonta

Kaukolämpö vs. maalämpö – Kumpi lämmitysratkaisu yritykseen?

Lue lisää
Ajankohtaista

Näkökulma: Mistä on energia-alan tulevaisuuden osaajat tehty?

Lue lisää
Ajankohtaista

Intohimona jättikasvisharrastus: ”Suurimmat kurpitsat kuljetetaan kilpailuissa puntarille nosturilla!”

Lue lisää
Kotona

Kaukolämpö on tulevaisuuden lämmitysratkaisu – asiantuntija listaa kehitysloikat

Lue lisää
Ajankohtaista

@aurikatariina siivoaa tuntemattomien koteja ilman korvausta: ”Hyväntekeväisyys onnistuu yksinkin!”

Lue lisää
Jaa sivu